maanantai 7. marraskuuta 2022

Salla Simukka: Tästä kaikki alkaa

Kansikuva.

Novalla on lapsuudesta saakka toistuva painajainen.


Nova ja Isla muuttavat unelmataloonsa puiden keskelle. Talo ei kuitenkaan paikkaa rakoilevaa suhdetta ja pian edessä onkin ero. Isla ei kuitenkaan tunnu hyväksyvän tapahtunutta...

Sanonpa heti alkuun, että taisin olla aivan väärä yleisö tälle kirjalle.

Tämä on Salla Simukan ensimmäinen aikuisille kirjoitettu kirja, mutta minun mielestäni tämä tuntui hyvin paljon YA-kirjalta. Jo pelkästään Islan ja Novan nimet kaikuivat tämän hetken YA-kirjallisuutta, samoin hieman luennoivasti kriiseilty ilmastonmuutos.

Tunne ei väistynyt, vaikka molemmat naiset ovat aikuisia, neljänkymmenen molemmin puolin. On töitä, on oma talo, on parisuhde, on ollut puhetta siitä, millainen elämä yhdessä rakennetaan. Tarina alkaa saada tummempia sävyjä kun suhde murenee. Isla ei tunnu käsittävän, että ero ylipäätään on tapahtunut.

Ja silti minun oli vaikea uskoa, että he tosiaan olivat keski-ikää lähestyviä naisia parikymppisten, ensimmäistä vakavaa suhdettaan kokeilevien nuorten aikuisten sijaan.

Luulen, että kirjassa käytetty kieli ja kerronnan keinot saivat aikaan tämän vaikutelman. En näin äkkiseltään osaa sanoa tarkkaan, mikä teki niistä niin YA-maiset, mutta siltä se vain tuntui. Tarina halusi myös yllättää etenkin lopullaan, mutta enpä yllättynyt.

Ei siis minun kirjani, mutta joku toinen saanee tästä sopivan synkän lukuhetken pimeään iltaansa.


Kirjan tiedot:
Salla Simukka: Tästä kaikki alkaa | Tammi 2022 | 167 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjojen keskellä, Kirjakaapin kummitus, Kirsin kirjanurkka ynnä muut

Haasteet:
* Ihana susi: Kirjassa on syksy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti