Ahvenanmaa kantaa vuosituhansien ajan. Kirjan kymmenen tarinaa ovat pieniä ajankuvia, joissa eri aikoina asuvat naiset ja lapset yrittävät selvitä ankarissakin oloissa. Milloin on mies merillä kuukausien ajan, milloin saarelle rynnistävät vieraan tai jopa oman vallan joukot.
Karin Erlandsson on minulle tuttu lähinnä lastenkirjoistaan. Hieno Taru Silmäterästä -sarja innoittikin minut tarttumaan tähän uuteen aikuisten kirjaan ja katkaisi samalla (toivottavasti pitkäksi aikaa) minua vaivanneen lukujumin.
Hieno tarinankerronta jatkuu myös tässä kirjassa. Kirjassa on kymmenen tarinaa ja kymmenen päähenkilöä, joita yhdistää Ahvenanmaa ja pieni erikoinen kivi, jonka jokainen lopulta löytää. Ahvenanmaalaisten tarina alkaa kivikaudelle sijoittuvalla tarinalla, mutta hieman tarkemmin sitä seurataan 800-luvulta alkaen.
Tämä oli niitä kirjoja, jotka saivat minut taas googlaamaan historiaa. Kirjan tarinoissa nimittäin rakennetaan Jomalan kirkkoa, paetaan venäläisiä isonvihan aikaan ja piilotellaan metsässä Suomen sodan aikaan. Noin esimerkiksi, näihin tarinoihin kun mahtuu koko maakunnan historia pala palalta.
Kertojina ovat naiset ja lapset eli ne, jotka jäävät kotiin. Miehet ja pojat lähtevät merille ja naisen osa on pitää kotia pystyssä tuli mikä tuli. Toki pari poikkeustakin löytyy: joskus kaikkien on paettava ja risteilyaluksella voi työskennellä kuka vain. Tarinoissa arki ja kaipaus poissaolevaan tulevat lähelle ja kotiseuturakkaus saa matkailijankin palaamaan Ahvenanmaan rannoille.
Vaikka Ahvenanmaa onkin kaukana minusta enkä ole siellä edes koskaan käynyt, pidin kirjasta. Koti on jokaiselle tärkeä paikka ja tässä se on kaiken keskiössä.
He menivät puuvajaan ja kukin kantoi sen verran puita kuin jaksoi. He palasivat jonossa: yksi, kaksi, kolme, neljä.
Hän sytyttäisi kunnon tulen ja kuuraisi, kunnes metsä olisi pesty pois joka ikisen iholta.
(s. 121)
Kirjan tiedot:
Karin Erlandsson: Koti | S&S 2022 | 287 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Hem (2021) | Suomennos: Katariina Kallio
Luettu myös:
Kirjakaapin kummitus, Kirjaluotsi ynnä muut
Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirjassa leivotaan leipää
* Luonto sivuilla: Kirjassa ollaan saarella
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti