Sue Harrison: Ensimmäiset ihmiset -trilogia

Valaanluusauva tuntui kylmältä Shugananin kädessä kun hän nojasi siihen kulkiessaan, ja sauvan painalluksista jäi tummaan rantahiekkaan pieniä kuoppia.

No niin, nyt ollaankin niin nostalgiassa että! Luin tämän Sue Harrisonin Ensimmäiset ihmiset -trilogian joskus 1990-luvulla. Mitään sen kummempia muistikuvia ei tästä ollut, mutta edelleenkin historiallisten romaanien ystävänä nappasin nämä mukaani ota ja jätä -hyllystä parisen vuotta sitten.

Trilogiassa ollaan Aleuttien saarilla sellaiset 9000 vuotta sitten. Ei tarvitse googlata, voin kertoa saariston sijaitsevan Alaskassa ja tunnelma onkin ilmaston puolesta varsin hyinen. Heimojen elinehtona ovat hylje- ja valassaaliit, ja kirjoja lukiessa tuntuikin vähän siltä, että miehillä ei muuta virkaa ollutkaan kuin metsästää. Melkein kaikki muu jäi naisten tehtäväksi.

Tarina alkaa siitä, kun nuoren Chagakin koko kylä tuhotaan hänen ollessaan keräilemässä. Chagak pyrkii isoisänsä heimon luo, mutta matkaan tulee mutka jos toinenkin. Sarjan kahdessa muussa osassa hypätään vajaat parikymmentä vuotta ajassa eteen päin katsomaan, mitä Chagakin lapset ja eri heimot puuhaavat.

Sisältövaroituksena se, että miehet kohtelevat naisia kaltoin vähän joka käänteessä. Kulttuuriin kuuluu tarjota vaimoa tai tytärtä miesvieraille yöseuraksi, ja nainen on aina miehen omaisuutta.

Kiinnostava kyllä tarinan edetessä käy ilmi, että Chagakin kansa eli ensimmäiset ihmiset ovatkin sieltä konservatiivisemmasta ja naisvihamielisemmästä päästä. Muiden heimojen parissa naisillakin on jonkin verran sananvaltaa ja valinnanvapautta, eikä naisia saa hakata miten huvittaa. Ei tähän tarinassa kovin paljoa huomiota kiinnitetä, mutta kyllä se selväksi tulee.

Noin yleisesti ottaen sarja oli kiinnostava kuvaus esihistoriallisesta elämästä ankarissa olosuhteissa. Öljy ja rasva oikein tihkuvat kirjojen sivuilta, koska niitä käytetään runsain mitoin sekä sisäisesti että ulkoisesti. Vähän etoi lukea tuota rasvassa pyörimistä, mutta aivan täysin ymmärrettäväähän sen tärkeys on energian saannin ja säältä suojautumisen kannalta.

Ja ikään kuin kylmässä ei olisi ollut tarpeeksi, tulivuoretkin alkavat vihoitella. Sitä kautta päästäänkin sitten sujuvasti henkimaailman hommiin. Luonnonilmiöille, metsästysonnelle ja vähän kaikelle muullekin haetaan selitystä yliluonnollisesta ja se punoutuu osaksi heimojen arkea.

Kolmesta kirjasta pidin enemmän Äiti maa, isä taivaasta ja Sisar Kuusta. Trilogian päättävä Veli Tuuli ei ollut niin mieleeni, koska tarina saa enemmän (epämiellyttäviä) mieskertojia ja mieskeskeisiä tapahtumia. Ei minua äijäily niinkään kiinnostanut vaan naisten kiireisen arjen kuvaaminen.

Kokonaisuutena tämä kuitenkin veti hyvin ja oli tosiaan mielenkiintoista luettavaa! Sue Harrisonilta on suomennettu muutakin ja niitä kirjoja en olekaan lukenut. Ehkä pitäisi.

Kirjan tiedot:

Sue Harrison: Äiti maa, isä taivas & Sisar Kuu & Veli Tuuli | WSOY 1996 & 1997 &1998 | 328 & 407 & 475 sivua | Omasta hyllystä

Englanninkieliset alkuteokset: Mother Earth, Father Sky (1990) & My Sister the Moon (1992) & Brother Wind (1994) | Suomennokset: Kaijamari Sivill

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen : 4. Paleofiktio & 7. Historiallinen hyllynlämmittäjä