 |
Emily Carroll:
Through the Woods
224 s.
Margaret K. McElderry Books 2014
Kirjastosta |
Tällä sarjakuvalla oli niin kaunis kansi, että lainasin sen ihan vain sillä perusteella tutustumatta sisältöön ollenkaan. Odotin aikuisten satuja ja niitä sainkin. Se vain oli yllätys, että nämä ovatkin kauhusatuja. Keijujen sijaan sivuilla liihottaa kostonhimoisia haamuja ja ties mitä mönkiäisiä. Jos alustus ja loppujuttu lasketaan, kirjassa on seitsemän tarinaa, jotka käsittelevät kauhua eri tavoilla. Tarinoiden kuvitus on todella mielenkiintoinen ja pidin erityisesti niiden värityksestä. Carroll on valinnut jokaiseen tarinaan muutaman värin paletin, jota hän käyttää tehokkaasti.
Kirjan ensimmäinen tarina on
Our Neighbor's House. Perheessä ei ole äitiä ja isä lähtee talviselle metsästysreissulle. Hän käskee kolmen tyttärensä odottaa kolme päivää. Jos hän ei ole palannut siihen mennessä, tyttöjen pitäisi mennä naapuritaloon turvaan. Tytöt kuitenkin viivyttelevät ja vanhin sisar väittää nähneensä pihalla hattupäisen miehen. Pian sen jälkeen tyttö katoaa ja nuorimmainen sisar näkee saman miehen...
Kaikissa tarinoissa on kaunis ja karmiva kuvitus, mutta tämä oli suosikkini maisemakuvien suhteen. Perheen talo on keskellä ei mitään ja lumiset maisemat ovat pelottavan tyhjiä ja yksinäisiä.
Toinen tarina on nimeltään A Lady's Hands Are Cold, vaikka pikemminkin sen pitäisi olla Siniparran huone. Nuori nainen naitetaan miehelle, jonka kartanoon morsian muuttaa häiden jälkeen. Joka yö morsian kuulee surullista laulua, joka tuntuu tulevan talon seinistä. Kun tuore aviomies lähtee metsästämään, morsian tarttuu kirveeseen ja ryhtyy etsimään salaperäistä laulajaa.
Tässä tarinassa pidin erityisesti siitä, miten teksti on aseteltu sivuille. Rivit eivät ole suoria eivätkä kirjaimet samankokoisia, vaan ne kiemurtelevat sivulta toiselle ja kuvasta kuvaan. Teksti vaikuttaa melkein elävän, mikä on toki omiaan kauhutarinaan.
His Face All Red on kirjan ainoa tarina, jonka pääosassa/kertojana on mies. Tyypilliseen satutapaan toinen veljeksestä on komea ja menestyvä, ja toinen kaikin puolin tavallisempi. Tarinan alussa kerrotaan mitä kaikkea mahtavaa komistuksella on, ja miten tavisveli on kaikesta syrjässä. Hilpeissä juomingeissakin hän istuu aina porukan ulkopuolella komistuksen ollessa kaiken keskipisteenä. Oudoksi juhlan tekee se, että tavisveli muistaa varsin hyvin murhanneensa veljensä ihan vastikään...
Tarinan kuvitus on selvästi erilainen kuin parissa ensimmäisessä tarinassa. Värit näyttävät vähän siltä kuin olisivat haalistuneet pesussa, ehkäpä tällä korostetaan tavisveljen mitäänsanomattomuutta. Carrollin tarinoiden piinaava piirre on se, että hän ei anna kaikkeen valmiita vastauksia. Lukijan on käytettävä omaa mielikuvitustaan ja tämänkin tarinan lopussa olin yhtenä kysymysmerkkinä.
My Friend Janna-tarinassa Carroll palaa taas naishahmoihin. Yvonnella ja Jannalla on mukava pieni huijausbisnes. Janna väittää puhuvansa kuolleille ja kuolleiden äänillä, ja Yvonne huolehtii ääniefekteistä ja muusta haamuilusta. Kaikki on hauskaa hupia kunnes Yvonne alkaa nähdä outoja hahmoja Jannan ympärillä.
Tämä tarina jäi mielestäni kirjan heikoimmaksi. En oikein osaa sanoa mikä siinä tökkäsi, idea kun on mielenkiintoinen ja kuvitus edelleen erinomaista. Silti se ei onnistunut herättämään minkäänlaisia tunteita ja oli suorastaan tylsä.
The Nesting Place-tarinan kertoja on Bell, jonka äidillä oli perin omituinen maku iltasatujen suhteen. Äiti oli erityisen innostunut kertomaan kauhujuttuja, etenkin sellaisia, joissa jokin olio valtaa ihmisen kehon itselleen. Äidin kuoleman jälkeen Bell lähtee viettämään kesälomaa veljensä ja tämän morsiamen luo maaseudulle. Ei olisi pitänyt.
Julistan tämän tarinan kirjan kauheimmaksi ihan vain siksi, että se onnistui sisältämään jutun, joka yhteen väliin kummitteli unissani jatkuvasti. Vihjeenä sanon "hampaat" ja yritän olla ajattelematta koko asiaa.
Jos tuota Jannaa ei lasketa, jokainen kirjan tarina oli omalla tavallaan karmiva. Ihan yllätyin siitä miten monipuolisesti kauhua genrenä voi käsitellä yhden naisen piirtämässä yhdessä sarjakuvakirjassa. Tuskin olisin lainannut tätä jos olisin tiennyt sisällöstä mitään, mutta en kadu kirjan lukemista. Ainakaan vielä, katsotaan miten käy yöunien jälkeen...
Haasteet
*Hämärän jälkeen [2/11]
*Reading Challenge 2016 [9/40]
