Kerstin Gier: Pilvilinna

Kerstin Gier:
Pilvilinna
(Wolkenschloss, 2017)
375 s.
Gummerus 2019
Suomennos: Heli Naski
Kirjastosta

Tässä minä siis seisoin täysin uuvuksissa lumessa viulun sävelten kantautuessa luoksemme tanssiaissalista.

Lukion kesken jättänyt 17-vuotias Fanny saa työharjoittelupaikan hotellista korkealla Sveitsin vuoristossa. Wanhanaikaisuutta huokuva hotelli keikkuu vararikon partaalla, mutta joulun tullen sen huoneet täyttyvät mitä erilaisimmista vieraista. Fannylla on kädet täynnä töitä lastenvahtina ja jokapaikanhöylänä, ja pakkaa sekoittavat vielä sekä uskomattoman komea brittiläinen Tristan että Pilvilinnan de facto perijä, hotellinomistajan poika Ben. Kaikki ei kuitenkaan ole sitä miltä näyttää ja pian käynnistyy tapahtumaketju, jonka seurauksena Fanny päätyy rämpimään lumihankeen nukkuva pienokainen sylissään.

Olen lukenut Kerstin Gierin aiemmatkin suomennetut sarjat, joten pitihän se tähänkin tarttua. Yllätyin positiivisesti siitä, että tämä on aivan itsenäinen teos eikä sarjan aloitus. Jotenkin tuntuu siltä, että etenkin lasten- ja nuortenkirjallisuudessa sarjavyöry on paljon suurempi kuin yksittäisten teosten määrä. Toki sarjoillekin löytyy lukijoita, mutta joskus on kiva lukea valmis paketti, jossa tarina kerrotaan yhdellä kertaa alusta loppuun saakka.

Tarina lähtee kohtuullisen realistisista lähtökohdista. Pidin siitä, että Fanny ei oikein tiedä, mitä haluaa tulevaisuudeltaan ja jätti siksi lukionkin kesken. Pilvilinnaan hän onnistui pääsemään, koska hänellä on kokemusta pikkuveljiensä vahtimisesta. Kun tarina alkaa, Fanny on ollut harjoittelussaan jo muutaman kuukauden, joten Pilvilinna henkilökuntineen esitellään tuttuina asioina, ei uusina ja pelottavina juttuina. Pidin erityisesti Fannyn ja aulavahtimestari monsieur Rocherin ystävyydestä sekä Kielletystä kissasta, joka oli omalla tavallaan hyvin kissamainen. Pidin myös sekä Benistä että Tristanista, jos kohta rakastuminen viikossa aiheutti jälleen pientä silmien pyörittelyä.

Aamuvarhaisesta kohtaamisestamme lähtien olin saattanut ajatella häntä [Tristania] kerran tai kaksi, kenties hiukan useamminkin, mutta silti suorastaan järkytyin hänen uskomatonta komeuttaaan, aivan kuin olisin jo ehtinyt tällä välin unohtaa sen. Hänen ihonsa hohti herra Heffelfingerin selluliittiystävällisessä valossa kullanruskeana, ja tylsä hotellikylpytakki näytti hänen yllään designluomukselta.

"Herranjumala", kuiskasi herra Heffelfinger liikuttuneena.

Se ampui ehkä hiukan yli.

(s. 123)

Mitä pitemmälle tarina etenee, sitä uskomattomampia käänteitä se alkaa saada. Pian Fanny on korviaan myöten venäläisissä oligarkeissa, salaseuroissa ja järjettömän hintaisissa jalokivissä. Luulen, että jos tarina olisi yrittänyt ottaa itsensä vakavasti, en olisi viihtynyt sen seurassa näin hyvin. Gier kuitenkin kirjoittaa tuttuun tapaansa kevyesti ja hauskasti, selkeästi tietoisena siitä, miten älytöntä touhu oikeastaan onkaan. Pidin myös siitä, että kirja on tavallaan ikärajaton. Fanny on 17-vuotias, mutta kirjassa ei ole mitään, minkä vuoksi esimerkiksi 12-13-vuotiaskin ei voisi sitä lukea.

Lopuksi valitus: en pitänyt siitä, miten kaikki muut Fannyn ikäiset tytöt demonisoitiin kirjassa. Sekä nuoret huonesiivoojat että teinivieraat kiusaavat, kadehtivat ja halveksivat Fannya, jonka ympärillä nuoret miehet tietenkin pyörivät. Fannylla on kyllä paras ystävä kotona Saksassa, mutta pääasiassa toiset tytöt ovat tarinassa aina ilkeitä kilpailijoita, eivät potentiaalisia ystäviä. Olisipa kiva jos nuortenkirjoissa kuvattaisiin enemmän tyttöjen välistä ystävyyttä, johon pojat eivät liity millään tavalla ja joissa tytöt tukevat toisiaan sen sijaan, että yrittävät kampata joka käänteessä.

Mutta, kaiken kaikkiaan leppoisaa luettavaa. Sanoisin, että optimaaliset olosuhteet tämän lukemiselle löytyvät sellasesta hiljaisesta talvipäivästä, jolloin ulkona tuiskuttaa lunta ja voit uppoutua lukemiseen kuumaan juoman kanssa. Kaakao olisi ehkä parasta!


Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2019 - 16. kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla [36/50]
On tässä pieni yliluonnollinen juonikin!

Kerstin Gier: Smaragdinvihreä (Rakkaus ei katso aikaa #3)

Kerstin Gier:
Smaragdinvihreä
(Smaragdgrün, 2010)
485 s.
Gummerus 2014
Kirjastosta

"Tästä jää ruma arpi," sanoi lääkäri päätään nostamatta.

Luin siis koko trilogian yhteen menoon, joka näin jälkikäteen ajatellen olikin ehkä paras tapa lukea se. Yksityiskohdat eivät päässeet unohtumaan ja koska kaikki tapahtuu parin viikon aikana, aika tosiaan tuntuu niin lyhyeltä. Yritän taas pitää juonipaljastukset minimissä, mutta jotain edellisistä osista on kuitenkin melkein pakko kertoa.

Tarina jatkuu taas täsmälleen siitä mihin se Safiirinsinessä jäi. Gwendolyn velloo sydänsuruissa Gideonin paljastuttua valehtelijaksi, joka vain leikitteli hänen tunteillaan. Aikaa ei kuitenkaan ole hukattavaksi, sillä aikamatkustuskultin palvomalla kreivillä ei ole puhtaat jauhot pussissaan. Mitä kreivi haluaa, miksi aikamatkaajat Lucy ja Paul varastivat kronografin, ja mitä Gwendolynia koskevat ennustukset oikeasti tarkoittavatkaan?

Tokihan tuo romanttinen juoni päättyy juuri kuten arvata saattaa, joten ei siitä sinänsä sen enempää. Paitsi että! En tosiaankaan voinut sietää Gideonia, joten en aksanut tsempata nuorelle parille ollenkaan. Gier kirjoittaa kerrassaan mainioita naishahmoja, mutta päähenkilöiden poikakavereissa on parantamisen varaa. Luihuja tyyppejä kaikki.

Noin yleisesti ottaen pidin kuitenkin Gierin kirjoitustyylistä. Hänen kirjojensa hahmot vaikuttavat aidoilta teineiltä, jotka ovat toki nokkelia mutta joilla on vielä kosolti kasvamista edessään. Tämänkään trilogian juoni ei ollut kovinkaan syvällinen ja tiivistämällä sen olennaisimpaan tästä olisi tullut ehkä yksi kirja. Kuitenkin pidin eniten juuri niistä epäolennaisista kohdista. Gier kuvaa hauskasti tavallista arkielämää, jonka nämä aikamatkaseikkailut välillä katkaisevat. Gwendolyn ja Leslie puhuvat pojista, elokuvista ja koulusta, Gwendolynin perheen yhteiset ateriat ovat pakollisia ja huvittavia, ja kokonaisuuteen kuuluvat myös kotibileet ja äidinrakkaus. Lukisin Gierin kirjoittaman kirjan vaikka siinä ei fantasiaelementtejä olisikaan.

Pidän myös paljon hänen huumoristaan. Kaikki kirjan hahmot eivät heittele nokkelia lausahduksia ja mukaan mahtuu paljon tilannekomiikkaakin. Huumori on tavallaan hyvin arkista ja siksi hauskaa ja uskottavaa.

"Oh, Miss Gwendolyn, miksi te olette ottanut huivin silmiltänne? Se on määräysten vastaista."

"Luulin että se oli rotta," sanoin ja loin Gideoniin synkän katseen. "Enkä siinä tietysti varsinaisesti erehtynytkään."

(s. 116)

Keskitasoa parempia nuorten/nuorten aikuisten kirjoja, suosittelen! Tästäkin on tehty elokuva, traileri tässä:

Luettu myös mm.:

Kirjaneidon tornihuone, Kirjamaailma, Kasoittain kauniita sanoja ja varmasti monet muutkin

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 15. palkitun kääntäjän kääntämä kirja [5/18]

Ilona Nykyri voitti Mikael Agricola-palkinnon vuonna 2014. Ei tosin tästä kirjasta, mutta sitäpä ei tähän kohtaan vaadittukaan! Tämäkin kirja on ilmeisesti käännetty suoraan aluperäisestä saksankielisestä kirjasta. Arvostan. En pidä siitä, että suomennos on tehty mutkan kautta niin, että se on ensin käännetty jostain kielestä esimerkiksi englanniksi ja siitä suomeksi. Siinä vaiheessa voi jo alkaa kyselemään kuinka paljon kääntäessä on mennyt hukkaan alkuperäistä tarinaa.

Kerstin Gier: Safiirinsini (Rakkaus ei katso aikaa #2)

Kerstin Gier:
Safiirinsini
(Saphirblau, 2010)
360 s.
Gummerus 2013
Kirjastosta

Southwarkin kujilla oli pimeää, pimeää ja autiota.

Lainasin koko trilogian kerralla kirjastosta ja vaikka suunnitelmana oli lukea jotain muuta osien välissä, en taida malttaa! Tässä jutussa on sitten pakostakin vähän juonipaljastuksia edelliseen osaan, mutta yritän pitää ne niin vähänä kuin voin.

Tarina jatkuu suoraan siitä mihin se Rubiininpunassa jäi. Gwendolynin ja Gideonin suudelman keskeyttää pieni demoni, jonka vain Gwendolyn voi nähdä. Kolmikko palaa edelleen hyvin oudon veljeskunnan päämajaan, minkä jälkeen kirja tarjoaa taas sekä aikamatkaseikkailua että Gwendolynin kotielämää. Edellisessä osassa esiin nousseisiin kysymyksiin ei saada kovinkaan tarkkoja vastauksia. Gier on jättänyt kaikki paljastukset viimeiseen kirjaan.

Nyt joudun kyllä ottamaan sanojani takaisin ainakin vähän. Kirjan romanssi sai minut nyt pyörittelemään silmiäni ja harmi kyllä Gwendolyn on edellistä useammin sulaa vahaa Gideonin käsissä. Tosirakkautta viikon tuntemisen jälkeen! Joopa joo. No, tämähän on suunnattu nuoremmille lukijoille kuin kolmenkymmenen toisella puolella oleville kirjastotädeille. Sinänsä Gwendolyn on kyllä uskottava teinityttö ensimmäisen vakavamman ihastuksen pyörteissä. Se on melkein maailman tärkein asia ja olisikin jos ei pitäisi selvittää aikamatkailun ja pelottavan kreivin salaisuuksia.

Vilkaisin tuossa vähän mitä olin kirjoittanut Gierin toisesta sarjasta. Näyttää siltä, että siinä häiritsi sama asia kuin tässäkin. Gwendolynista pidän kuten pidin Unien kirjojen päähenkilöstä Livistäkin. Ongelma on siinä, että en pidä ollenkaan Gideonista ja Unien kirjojen Henrystä. On vaikea tsempata päähenkilöä rakkaushuolissa kun ihastuksen kohde on kirjan inhokkini. Gideonilla tuntuu olevan jonkinlaisia ongelmia korvien välissä, niin laidasta laitaan hänen käytöksensä heittelee.

Lievästä hampaiden kiristelystä huolimatta kirja oli kivaa ja kevyttä luettavaa. Olen kerrankin malttanut mieleni enkä ole etsinyt juonipaljastuksia, joten voin vain arvailla miten sarja päättyy. Kirjan ennustukset antavat vain epämääräisiä vihjeitä.

Tästäkin kirjasta on tehty elokuva, jonka traileri on täällä. Tämä osa näyttäisi ottavan melkoisia vapauksia kirjan tapahtumien suhteen.

Luettu myös mm.

Tarinoiden syvyydet, Oksan hyllyltä, Lukunurkka ynnä muut

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 46. kirjan nimessä on vain yksi sana [4/50]

Kerstin Gier: Rubiininpuna (Rakkaus ei katso aikaa #1)

Kerstin Gier:
Rubiininpuna
(Rubinrot, 2009)
344 s.
Gummerus 2012
Kirjastosta

Tyttö valahti polvilleen ja purskahti itkuun.

Tämä sarja on ensimmäinen niistä, jotka minulla on ollut tarkoitus lukea jo, ööh, vuosiluvusta päätellen noin kuusi vuotta. Hupsista, niin se aika vierii... Tykkäsin tämän kirjan ulkoasusta heti silloin kun käännös ilmestyi ja raapustin mieleeni pienen muistilapun siitä. No, trilogia on ollut käännettynä nyt jo useamman vuoden ja olen sittemmin lukenut Gierin toisen sarjan, Unien kirjat. Kokonaisuutena tykkäsin siitä ja nyt kun tähän tartuin niin toivottavasti tykkään tästäkin sarjasta. Ensimmäinen osa ainakin oli lupaava.

Rubiininpunan alussa 16-vuotiasta Gwendolynia huimaa. Tämä on sikäli huolestuttavaa, että hänen suvussaan teini-iän huimaus viittaa aikamatkustusgeenin  aktivoitumiseen ja Gwendolynilla ei pitäisi tätä geeniä olla, vaikka hän aaveita näkeekin. Se kyseenalainen kunnia kuuluu hänen täydelliselle serkulleen Charlottelle. Totta kai paljastuu, että geeni onkin Gwendolynilla, jonka on nyt otettava Charlottelle valmisteltu paikka mystisen veljeskunnan ohjailtavana. Ja tietenkin juttuun liittyy komea aikamatkustajapoikakin, kuinkas muutenkaan. 

Minä jopa pidin tuosta pienestä romanssikuviosta! Tai ehkä en niinkään siitä vaan pikemminkin Gwendolynin suhtautumisesta Gideoniin, joka siis on myös kotoisin nykyisyydestä. Poika on komea, kokenut aikamatkaaja ja saanut sitä varten koulutusta muun muassa ratsastuksessa ja miekkailussa. Hän on myös ylimielinen urpo ja olikin kiva todeta, että pelkällä komeudella ei Gwendolynia valloiteta vaikka Gideonista toki silmäniloa onkin.

"Gwendolyn?"¨

"Niin?"

"En halunnut loukata. En tarkoittanut tavallisella sivistymätöntä vaan keskivertoa. Ymmärsitkö?"

Ei kun vain parani.

(s. 251)

Sivumäärästä huolimatta kirjassa ei oikeastaan ehtinyt tapahtua kovinkaan paljon. Kuten muissakin Gierin kirjoissa, tässäkin kuvataan myös Gwendolynin parasta ystävää ja koulukavereitä sekä perhettä ja perhe-elämä. Pidin erityisesti Gwendolynin ja hänen bestiksensä Leslien ystävyydestä. Liian usein etenkin tyttöpäähenkilö on yksin tai jos muita tyttöjä kirjassa onkin, he ovat sielä kilpailemassa pojan huomiosta tylsässä kolmiodraamassa. Leslie tukee Gwendolynia niin aaveiden kuin aikamatkustuksenkin suhteen eikä vaikuta olevan kiinnostunut Gideonista.

Ajallisesti kirjassa menee vain päivä tai kaksi sekä muutama menneisyydessä vietetty tunti. Kirjassa ehditään kuitenkin esittää ne suuret kysymykset, joihin kaksi muuta osaa tuovat varmasti vastaukset. Miksi edelliset aikamatkustusgeenin kantajat, Lucy ja Paul, karkasivat aikamatkustusta kontrolloivan laitteen kanssa? Mihin laitteen 1700-luvulla kehittänyt kreivi pyrki? Mikä on omituisen (ja sovinistisen, Gwendolynkin toteaa tämän) veljeskunnan todellinen tehtävä? Kuka Gwendolyn, ennustusten rubiini, oikeastaan on?

Nopealukuinen ja vetävä kirja, suosittelen ja uppoan seuraavaksi sarjan toiseen osaan!

Kirjasta on näköjään myös tehty elokuvakin! Traileri on täällä, oma saksani ei ole niin hyvä, että osaisin arvioida dialogia millään tavalla. Hyvältä se ainakin näyttää. Pitääpä selvittää onko elokuva saatavilla jossain ja jos on, saako siihen vaikka englanninkielisen tekstityksen.

Luettu myös mm.:

Ullan luetut kirjat, Kirjamaailma, Tarinoiden syvyydet ym.

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 3. kirja aloittaa sarjan [3/50]

Kerstin Gier: Liitto (Unien kirjat #3)

Kerstin Gier:
Liitto
(Silber: Das dritte Buch der Träume, 2015)
387 s.
Gummerus 2016
Kirjastosta

"Jutellaanpa sinun demonistasi. Oletko kuullut hänen ääntään tällä viikolla?"

Sainpahan viimeinkin luettua tämän! Kirja päättää Gierin Unien kirjat-sarjan, jonka kaksi edellistä osaa luin viime vuonna. Aikaa oli vierähtänyt sen verran, että piti käydä lukemassa mitä niistä olin sanonut ja ennen kaikkea mitä niissä oli tapahtunut. Jos vain mahdollista, pyrin lukemaan sarjojen osat mahdollisimman nopeasti peräkkäin etten unohda kaikkia juonenkäänteitä...

 

Tässä on nyt sitten pakostakin juonipaljastuksia sarjan edellisiin osiin.

Anabel on lukittu mielisairaalaan ja Livin elämä vaikuttaa kohtuullisen onnelliselta. Ainakin kunnes hän itse aiheuttaa itselleen ongelmia valehtelemalla Henrylle siitä, että Livillä olisikin ollut poikaystävä ennen häntä. Poikaystävä, jonka kanssa Liv muka meni sänkyynkin. Unimaailmassakin riittää ongelmia. Lähinnä se, että joku on oppinut hallitsemaan ihmisiä unien ulkopuolellakin. Livillä on keinoja taistella tätä vastaan, mutta hänen perheellään ja läheisillään ei ole...

Aivan tuhottoman suuri osa kirjasta pyörii Livin valheen ympärillä. Hän on epävarma itsestään kokeneemman poikaystävänsä rinnalla (olisipa muuten kiva, jos joskus nuortenkirjassa tämä asetelma olisi päinvastainen) ja haluaa vaikuttaa aikuisemmalta kuin onkaan. Ihan okei ja realistista sinänsä, mutta minua asiasta jankkaaminen alkoi kyllästyttää hyvin nopeasti. Kiinnostavin osuus eli unimaailman kiemurat jäivät kokonaan Livin salailupöljäilyjen alle. Asiaa ei auttanut se, että en edelleenkään pitänyt Henrystä. Hän tuntui niljakkaalta ja alentuvalta jo ensimmäisessa kirjassa, eikä asia parantunut ajan kuluessa ollenkaan.

Muista kirjan hahmoista pidinkin sitten enemmän. Livin velipuoli Grayson ja pikkusisko Mia olivat vallan mainioita. Etenkin Mia, joka onnistui kuin onnistuikin selvittämään juorubloggari Secrecyn salaisuuden ja siinä sivussa vähän muutakin. Jos Gier ikinä kirjoittaisi kirjan Mian seikkailuista, lukisin sen heti. 

Luettu myös mm.:

Lukutoukan kulttuuriblogi, Kirjaneidon tornihuone, Neverendingly ja muut

Kerstin Gier: Vala (Unien kirjat #2)

Kerstin Gier: Vala
(Silber: Das zweite Buch der Träume, 2014)
343 s.
Gummerus 2015
Kirjastosta

Charlesin oven löytäminen ei todellakaan tuottanut minulle vaikeuksia: siinä komeili luonnollisen kokoinen valokuva hänestä itsestään leveästi hymyilevänä ja vitivalkoinen lääkärintakki yllään.

No eipäs siinä kauan mennyt ennen kuin tälle sarjalle sai jatkoa. Luin ensimmäisen osan ihan äsken syyskuussa ja jo nyt on toinen osa tässä pöydällä. Mahtavaa, että sarjoja käännetään näin nopeasti! Monesti on niin turhauttavaa odottaa sarjan seuraavaa osaa suomeksi kun tietää, että se on jo kirjoitettu jollain toisella kielellä. Englanninkieliset saatan joskus lukaista alkuperäiskielellä, mutta muuhun ei kielitaitoni harmi kyllä riitä. Arvostan rivakkaa käännöstyötä etenkin nuorten kirjojen kohdalla. Lukuinto ei pääse lopahtamaan kun uutta pukkaa koko ajan.

Tässä jutussa on sitten väkisinkin juonipaljastuksia sarjan ensimmäiseen osaan ja vähän tähänkin.

Ensimmäisen osan pääpahis Anabel on suljettu mielisairaalaan ja Liv ehtii jo hetken aikaa kuvitella elämänsä olevan auvoinen onnela. Eipäs sittenkään. Koulun juorublogin pitäjä, anonyymi Secrecy tietää asioita, joita sen kirjoittajan on kerta kaikkiaan mahdotonta tietää. Ellei Secrecy sitten ole Livin poikaystävä Henry, jonka tuppisuisuus alkaa ärsyttää Liviä oikein toden teolla. Unimaailmassa hiippailee pelottava lehtori Kuolo ja Livin pikkusisko Mia kävelee unissaan. Liv alkaa epäillä, että asiat ovat jollakin tavalla kytköksissä toisiinsa ja turvallisen rauhallinen elämä on pian vain muisto.

Valittelin edellisen osan kohdalla siitä ah niin tyypillisestä instarakkaudesta. Toiseen rakastutaan heti tuntematta häntä ollenkaan. Ilahduin suuresti siitä, että tällä kertaa se on oikea ongelma. Liv ei tiedä Henrystä oikeastaan mitään eikä poika suostu kertomaan mitään elämästään tai perheestään. Sen, minkä Liv Henrystä oppii, hän kuulee enimmäkseen uudelta velipuoleltaan Graysonilta. Lisäksi Livillä ja Henryllä tuntuu olevan kovin erilainen käsitys siitä, mikä on hyväksyttävää käytöstä unimaailmassa. Tästä seuraakin välirikko, joka ei valitettavasti kestä edes kirjan loppuun saakka. En minä tuosta muuten valittaisi, mutta kun ne eroon johtaneet ongelmat eivät ole ratkenneet ennen yhteen palaamista. Toivottavasti teema jatkuu sarjan viimeisessä osassa ja Liv puristaa Henrystä vastauksia kuin pesusienestä. Tai vaihtoehtoisesti jättää Henryn kokonaan, minä olin näkevinäni enemmän kemiaa Livin ja Graysonin välillä, mutta se nyt ei varmasti tapahdu...

Voisinpa oikeastaan mainostaa tätä kirjaa samaan tapaan kuin edellistäkin osaa. Gierin huumori on kohdillaan ja sopii loistavasti arkisten kommellusten kuvaamiseen. Pidin siitä, että Liv on loppujen lopuksi tavallinen tyttö, jolla on tavallinen elämä ja hieman erilainen perhe. Hänen elämänsä ei ole vain uneksimista ja pahiksia vastaan taistelua. Siihen kuuluu myös (kuuluu itse asiassa enimmäkseen) kotoista yksityisten keskustelujen salakuuntelua, koristepensaiden vandalisointia ja jäätyneisiin lätäköihin hyppelemistä. Sisarusrakkaudesta puhumattakaan. Livin ja Mian välit ovat lämpimät ja uskottavat. Suhteet muihinkin perheenjäseniin ovat suurinpiirten kohdallaan ja silloin kun eivät ole, taustalla on jokin arkinen syy, ei synkkä salaisuus.

Nyt vain kolmatta osaa odottamaan! Toivottavasti käännös ilmestyy jo ensi keväänä.

Luettu myös mm.: Yöpöydän kirjat ja Dysphoria.

Kerstin Gier: Lupaus (Unien kirjat #1)

Kerstin Gier: Lupaus
(Silber: Das erste Buch der Träume, 2013)
341 s.
Gummerus 2015
Kirjastosta

Koira nuuhki matkalaukkuani.

Tässä oli niin vekkuli kansi, että oli ihan pakko selailla jo senkin vuoksi. Kirjailijan nimi ei ensin sanonut mitään, mutta aikani tätä hypisteltyäni muistin, että Gier on tosiaan kirjoittanut myös Rakkaus ei katso aikaa-trilogian. Se on minulla lukematta, mutta muistan sarjan kauniit kannet. Siinä taidettiin seikkailla aikamatkustuksen parissa, tässä taas sukelletaan unien maailmaan.

Yksi unien näkijöistä on kohta 16-vuotias Liv Silber, joka muuttaa pikkusiskonsa kanssa Lontooseen äitinsä luo. Tyttöjä on vastassa yllätys eli äidin uusi miesystävä ja tämän kaksi lasta, jotka ei niin yllättäen ovat suunnilleen Livin ikäisiä. Perheet muuttavat saman katon alle ja tytöt alkavat käydä ns. paremman väen yläkoulua/lukiota. Siellä Liv törmää ällistyttävän hyvännäköiseen poikajoukkoon (jostain syystä nuorten kirjojen komistukset joko muodostava parvia tai sitten ovat yksinäisiä angstaajia), johon kuuluu myös hänen uusi velipuolikokelaansa. Ja sitten sitä hypelläänkin jo unesta toiseen ja tehdään sopimuksia demonien kanssa.

Kirja saa ison plussan siitä, että siinä ei ole kolmiodraamaa. Ei edes kilpakosijoita. Jee! Joskus sitä on niin vähästä onnellinen... Siltikin minua onnistui ärsyttämään tämä nuorten kirjoille(kin) tyypillinen instarakkaus. Toista ei oikeasti tunneta ollenkaan ja kuitenkin ollaan heti vannomassa ikuista tosi rakkautta kypsässä 15-vuoden iässä. En väitä etteikö noin nuorena voisi kohdata sitä, jonka kanssa elää kuin elääkin onnellisena elämänsä loppuun asti, mutta eiköhän suurin osa kuitenkin tutustu toiseen ensin. Nuorten kirjat tapaavat kaiken lisäksi olla sarjoja, joten aikaa suhteen kehittymiselle löytyisi varmasti. Tämäkin on trilogian ensimmäinen osa. Gierillä olisi ollut kaksi kirjaa aikaa rakentaa romanssia sen sijaan, että kaksi toisilleen tuntematonta nuorta "rakastuu" jo melkein ennen kuin he tietävät toistensa nimet.

No, tuo on loppujen lopuksi sellainen klisee, joka alkaa vaivaamaan minua vain kun alan ajatella sitä. Lupausta lukiessani ohitin sen syvän huokauksen saattelemalla olankohautuksella. Kirja itsessään on vetävästi kirjoitettu ja tykkäsin paljon Livistä ja hänen pikkusiskostaan Miasta. He ovat nokkelia ja hauskoja, ja heissä on paljon samaa ilman, että he ovat toistensa kaksoiskappaleita. Aika uskottavia sisaruksia siis. Poikajoukosta en suuremmin pitänyt, en edes Livin instarakkaudesta. Jos nyt ihan totta puhutaan niin odotin koko ajan hänen olevan kirjan pahis. Sitä se liika salaperäisyys teettää! Pojilla oli hermoja raastava asenne Liviin (joko haluttiin suojella tai sitten vetää väkisin mukaan unimaailmaan), joten oli kiva kun Liv teki aina tasan sen mitä itse tahtoi oli se sitten hyvä idea tai ei.

Jatko-osa meni varaukseen, sen pitäisi muistaakseni ilmestyä vielä tämän vuoden puolella.


Luettu myös mm.: Lukutoukan kulttuuriblogi, Dysphoria, Mustetta paperilla ynnä muut.

Haasteet: 50 kategoriaa - 36. a book set in high school