 |
| Laila Hirvisaari: Hiljaisuus 239 s. Otava 2016 Omasta hyllystä |
Aamulla sumu on niin sakea, ettei joen vastarannalle näy.
Eletään 1940-lukua aivan itärajalla sijaitsevassa maalaiskylässä. Ihmiset toipuvat sodan kauhuista vähitellen ja palaavat arkisiin askareisiinsa. Yhdeksänvuotias Inga asuu isovanhempiensa luona ja käy koulua, mutta ei koskaan sano sanaakaan. Mitä ikinä Inga sodan aikana näkikään, se jätti hänet mykäksi. Kommunikointi onnistuu kuitenkin paperin ja kynän avulla, ja Ingan mieli on suunnattoman utelias maailman suhteen. Se ei kuitenkaan auta kun hänen oma mielensä kääntyy häntä vastaan samalla tavalla kuin opettaja ja julmasti kiusaavat lapset koulussa.
En ole koskaan aiemmin lukenut Laila Hirvisaaren kirjoja, joten tulipa nyt tehtyä sekin. Alun perin tarkoitukseni oli ruksia Helmet-lukuhaasteen Sokkona hyllstä valittu kirja -kohta, mutta tämä sopikin hyvin Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia -kohtaan. Tarina käsittelee Ingan traumaa, jota edes rakastavat isovanhemmat eivät osaa parantaa. Puhumattomuuden lisäksi Ingaa kiusataan toisessa jalassa olevan kuudennen varpaan vuoksi. Jälkimmäisen ongelman voisi korjata leikkauksella Helsingissä, mutta Inga ei suostu, ei niin millään, vaikka hän tietää, että kävelykin helpottuisi huomattavasti. Puhumaattomuus ja leikkauksen vastustaminen liittyvät lopulta yhteen yllättävällä tavalla.
Kirja oli sujuvaa luettavaa ja vakavasta aiheestaan huolimatta se ei kuitenkaan ollut liian synkkä ja toivoton. Ingalla ei ole ikäisiään ystäviä, mutta hänen läheisensä rakastavat häntä hyvin paljon. Kun isoisälle selviää, miten Ingaa on kohdeltu koulussa, kunniansa saavat kuulla paitsi opettaja myös muut kyläläiset, jotka ovat katsoneet muualle. Ingan läheiset yrittävät auttaa häntä parhaan kykynsä mukaan, mutta kukaan ei tiedä, miten Ingan saisi taas puhumaan. Kukaan heistä ei ole lääkäri eikä osaa auttaa pientä lasta käsittelemään mieltään painavia asioita.
Tarinassa kuvataan kuitenkin (tietenkin) sitä kesää, jona asiat alkavat muuttua. Isoisällä on lääkäriystävä, joka lupaa lukea Ingan kirjeet, jos tämä sellaisia haluaa lähettää. Olosuhteiden pakosta lääkärin oma poika tulee pariksi viikoksi Ingan kotiin ja vaikka samanikäisen lapsen läsnäolo ei itsessään olekaan ihmelääke, se piristää Ingan mieltä. Joel oli omaan makuuni turhankin aikuinen hahmo 10-vuotiaaksi pojaksi. Ingasta sen sijaan pidin paljon. Hänen yksinäisyytensä ja surunsa oli riipaisevaa, mutta toisaalta hänestä löytyi myös iloa ja etenkin uteliaisuutta. Pidin etenkin siitä, että hän yritti itse ymmärtää maailmaa salaa lukemiensa sanomalehtien avulla. Ei Inga tyhmä ollut vaikkei puhunutkaan.
Inga antautuu koskelle, hän antautuu kuohuille. Hän istuu kiven laella ja koettaa tavoitella pienillä käsillään vaahtoa tietäen, ettei kukaan voi estää häntä lumoutumasta omasta rohkeudestaan.
(s.17).
Lyhyt ja nopealukuinen tarina, mutta valitettavasti en kuitenkaan pitänyt kirjan viimeisestä luvusta. Mielestäni tarina olisi toiminut paremmin ilman sitä. Ehkä sen tarkoitus oli olla onnellinen loppu, mutta minusta loppu oli sopivan optimistinen ilman viimeistä lukua. Ingan toipumiseen sijaan mieleen jäi nyt kummittelemaan se, mitä lopussa paikalle ilmaantuneelle hahmolle oli varmasti tapahtunut.
Luetty myös:
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2019 - 40. kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia 43/50
* Kirjahyllyn aarteet [kirja 8]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti