Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu

Päivi Alasalmi:
Joenjoen laulu
306 s.
Gummerus 2013
Kirjastosta

Maailmani muuttui Pirkkalaisen mukana.

Tämä jääkin vuoden viimeiseksi kirjaksi. Sopivasti, nyt pöydällä ei sitten olekaan mitään bloggaamista odottavaa. Suunnittelin lukevani tämän jo aiemmin syksyllä, mutta sitten tämä lipui koko ajan lukulistaa alemmas ja alemmas. Tuntui siltä, että uudemmat kirjat pitää lukea ensin. Tämä olikin sitten aivan erilainen kirja kuin oletin. Tiesin kyllä, että tässä kulkee limittäin kolme tarinaa kolmessa eri ajassa, mutta luulin niiden liittyvän selkeämmin toisiinsa. Nämä olivatkin aika irrallisia ja kirja kokonaisuutena pikemminkin kolmen novellin kokoelma. Jatko-osa Pajulinnun laulu kertookin sitten ymmärtääkseni vain 1500-luvun tapahtumista.

Kirja etenee kuitenkin kronologisesti eli ensimmäinen tarina on noin 500 vuoden takaa. Saamelaistyttö Soruia pelastaa kalpean muukalaisen, haavoittuneen pirkkalaismiehen. Soruia rakastuu miltei heti ja päättää jumalien antaneen miehen hänelle. Todellisuus ei kuitenkaan ole yhtä ruusuinen kuin kuvitelmat. Pidin tästä osasta ehdottomasti eniten, mutta minä olenkin historiallisten romaanien ja kansanperinteiden vietävissä. Saamelaisten voimakkaana elävä kulttuuri oli erityisen kiinnostavaa, ja ihan vihastuin Kaukomielelle kun hän nauroi Soruian uskolle omiin jumaliinsa. Tarinassa oli selvästi siemeniä siihen, mitä tapahtui seuraavassa osassa.

1800-luvulla Lars Levi Laestadius saarnaa viinan turmellusta vastaan. Puoliksi saamelainen saarnamies näkee läheltä miten viinanpiru vie saamelaiset ennen aikaiseen hautaan ja tuhoaa nekin kulttuurin osat, jotka Laestadiuskin soisi säästettävän. Oli surullista lukea siitä, miten vähän kukaan piittasi saamelaisten kohtalosta. Viinan tuonti kiellettiin lailla, mutta kukaan ei sormeaan nostanut tukkiakseen lakiin jääneet porsaanreiät. Laestadius osallistui omalla tavallaan kulttuurin tuhoamiseen, saarnasihan hän kristinuskoa pakanuutta vastaan. Hänellä kuitenkin riitti ymmärrystä myös saamelaisten kulttuuriperinnölle. En ole aiemmin tutustunut Laestadiukseen millään tavalla, mutta nyt luin nettiartikkeleita ja harkitsen edelleen jonkinlainen elämäkerran lukemista.

Viimeinen osa sijoittuu vuoden 2013 Inariin. Sami Uddas havahtuu huomaamaan sen, että hänen elämänsä on mennyt ns. perseelleen. Hetken mielijohteesta hän lähtee takaisin kotikonnuilleen, jossa hän verestää vanhoja ystävyyssuhteita ensin siipeilyn ja sitten oikein kiinnostuksen vuoksi. Hän tutustuu myös nuoreen saamelaisaktivisti Ingaan, joka ottaa saamelaisuutensa paljon vakavammin. Tämä oli toisaalta äärimmäisen masentava kirja ja toisaalta taas ilahduttava kirja. Sami on niitä päähenkilöitä, jotka on kirjoitettu hyvin mutta joista minä en pidä. Halusin koko ajan ravistella häntä ja komentaa lopettamaan valehtelun. Inga ei mielestäni ollut yhtä moniulotteinen hahmo, mutta hänen intonsa ja vakavuutensa olivat vaikuttavia. Hän on niitä ihmisiä, jotka saavat jotain aikaan.

Ei huono päätös vuodelle ja luen varmasti myös Pajulinnun huudon jahka ehdin.

Luettu myös mm.:

Mie Turus, Kirjakaapin avain ja Lukukausi.

Haasteet:

* I Spy - 9. body of water

* Kansojen juurilla (saamelaiset)