Kerascoët & Hubert: Beauty

Kerascoët & Hubert:
Beauty
(Beauté, 2014)
150 s.
Comics Lit 2015
Kirjastosta

Olen suorastaan hämmästynyt siitä, miten paljon pidinkään tästä sarjakuvasta. Oikeastaan ei pitäisi olla, minä nimittäin pidän lähtökohtaisesti saduista ja niiden uudelleenkerronnoista. Tässä tarinassa on siis kyse saduista ja siitä, miten karmivia jotkut niistä ovat kun niitä alkaa ajattelemaan yhtään tarkemmin.

Tarina alkaa kun ruma ja kalanhajuinen maalaistyttö Coddie pelastaa vahingossa pienen haltian/keijun loitsun lumoista. Hän saa palkkioksi yhden toiveen ja kas vain, hän toivoo kauneutta. Haltia ei voi muuttaa hänen ulkonäköään, mutta lupaa kaikkien näkevän hänet uskomattoman kauniina. Coddiesta tämä kuulosti vallan mainiolta. Todellisuus onkin ihan toista. Kylän miehet hullaantuvat hänestä niin, että vain paikalle sattuneen aatelismiehen väliintulo pelastaa hänet. Hetkellisesti, taika ei nimittäin tee eroa köyhän ja rikkaan välille. Coddie joutuu tahtomattaan mahtavien miesten kaikennielevän ja sotia syttävän himon kohteeksi.

Coddie on yllättävän vastenmielinen päähenkilö, joka on suurimman osan ajasta oiva esimerkki sananlaskusta "moni kakku päältä kaunis, mutta silkoa sisältä". Hän oppii nopeasti saavansa mitä tahansa kauneutensa vuoksi. Köyhälle ja syrjitylle tytölle tämä on melkoinen muutos. Niinpä hänestä kasvaakin välinpitämätön ja suoraan sanottuna melko tyhmä nainen. Millään muulla ei ole väliä kuin hänellä itsellään ja sillä, mitä hän haluaa. Jos Coddie haluaa jalokiviä, hän myös saa niitä vaikka se tarkoittaisi, että valtakunta nääntyy nälkään. Coddien itsekkyydestä huolimatta halusin kuitenkin lukea koko ajan lisää. Miten hänen pauloihinsa joutuneille miehille ja valtakunnille käy? Entä Coddielle itselleen, kaikki kun eivät tyydy kiltisti pyytämään häntä omakseen?

Suosikkihahmoni oli silti Coddien aviomiehen (joka siis ei ole se hänet tarinan alussa pelastanut nuorukainen) sisar, prinsessa Claudine. Hänelle oli käynyt tavallista huonompi onni haltiakummien antamien lahjojen suhteen.

At the advanced age of eighteen, Princess Claudine still wasn't married. Not for lack of suitors - a king's daughter! - but because she'd thwarted all marriage plans. She knew how not to be pretty and couldn't abide self-serving flatterers. Ever since her childhood everyone found her to be strange. Her mother died in childbirth, and her father the king cursed in his heart Mara, the queen of the fairies. Enough so that the queen, susceptible as are all fairies, gave to the child gifts usually destined for boys: a keen intelligence, independence of mind, and natural authority.

(s. 41) 

s. 42

 

Claudine on oikeastaan Coddien täysi vastakohta. Siinä missä Coddie saa kaiken kauneutensa avulla, Claudine käyttää terävää järkeään. Coddie välittää vain itsestään, Claudine puolestaan tekee mitä tahansa valtakuntansa vuoksi. Tämä ei tee hänestä kuitenkaan erityisen hyvää ihmistä, koska muut ihmiset jäävät helposti hänen suunnitelmiensa jalkoihin. Claudine välittää enemmän suuresta kuvasta kuin yksityiskohdista ja uskoo lopputuloksen oikeuttavan ne keinot, joilla sinne päästään. Sekä Coddien että Claudinen tarinat päättyvät aivan eri paikkoihin kuin olisin luullut, tai ainakin eri syistä.

Tämä on aivan ehdottomasti lukemisen arvoinen teos. Google kertoi, että Hubert on tarinan kirjoittaja ja Kerascoët (itse asiassa aviopari) sen kuvittaja. Tarina on terävä ja oivaltava, ja kuvitus kauniin värikäs ja omalla tavallaan vanhanaikainen. Pidin erityisesti siitä miten Coddie kuvattiin muodonmuutoksen jälkeen. Muiden silmillä nähtynä hän on tyrmäävän kaunis, mutta yksin jäädessään lukija näkee hänen oikeat kasvonsa. Kuvittajat ovat koko ajan tietoisia siitä, kummin silmin häntä katsotaan.