Milla Ollikainen: Veripailakat

Milla Ollikainen: Veripailakat
222 s.
Like 2013
Kirjastosta

Samalla kun lammikko kasvaa, se liikkuu lattian heilahtelujen mukana eri suuntiin niin että siihen muodostuu erikokoisia lahtia.

No ei tämä minua ensimmäisellä lauseellaan hurmannut. Tämän lainasin lähinnä yleissivistyksen vuoksi vaikka en dekkareista niin paljon perusta enkä lue lappilaista kirjallisuutta sen itsensä vuoksi. Tämä on kuitenkin niitä kirjasarjoja, joita lainataan paljon ja joista jotkut selvästi haluavat keskustella. Kun tämä pokkarikin on tälläinen läpyskä niin ajattelin, että uhraanpa hetken elämästäni tämän lukemiseen. Ihan viihdyttävä tämä olikin ja luen myös jatko-osat jahka saan ne käsiini.

Yllästunturin hiihtohississä tapetaan nuori poika. Tässähän olisi jo tarpeeksi murhetta vanhemmalle kostaapelille Juhani Vuontisjärvelle, mutta kun poika sattuu vielä olemaan Suomen rikkaimpiin kuuluvan miehen ainoa lapsi. Ylläksellä lomailemassa on myös juopotteleva Kristiina Kuha, jolla on sekä kamera että toimittajaystävä. Eerika kuulekin murhasta heti ensimmäisten joukossa ja ryntää paikalle juttua tekemään. Lisää päänvaivaa aiheuttaa se, että murhan on todennäköisesti tehnyt paikallinen henkilö, jonka Vuontisjärvi tuntee entuudestaan. Niitä pienen paikkakunnan etuja sekin.

Minulle jäi tästä tietyllä tapaa kotoinen tunnelma vaikka en Kolarista kotoisin olekaan tai siellä koskaan asunut. Monet kirjan hahmojen ongelmat ja vaikeudet ovat niitä, joista minäkin olen monesti eri ihmisten kanssa keskustellut. Miten tällainen murhenäytelmä vaikuttaa turismiin? Kirjan hahmoilla on oikeasti kiire saada hiihtokeskus taas pyörimään, koska turismi on elinehto paikallisille asukkaille. Millainen tulevaisuus pienten paikkakuntien nuorilla on? Tässä kirjassa kuvataan tietenkin niitä, jotka ovat jääneet Kolarin tienoille. Osa omasta vapaasta tahdostaan, osa koska mitään muuta vaihtoehtoa ei tunnu olevan. Murhahissiä valvonut Tero pohtii kauhuissaan sitä, miten hänelle käy jos hän saa potkut työstään. Työpaikkoja ei kasva puissa noilla leveysasteilla (no, ei nyt muutenkaan tietenkään). Entä jos jonkin kauhean teon tehnyt onkin joku, jonka tunnet? Ja sinä tunnet käytännössä kaikki.

Juonellisesti kirja ei ole niin kovin kummoinen ja loppuratkaisu tuli aika lailla puun takaa, mutta kirjan henkilöistä tykkäsin kyllä. Eerika on kunnianhimoinen uraohjus, joka pitää kynsin hampain kiinni löytämästään jutusta. Hän on lööppien perässä, joten hän haluaa vastauksia tavalla tai toisella. Vuontisjärvi on eläkeikää lähestyvä poliisi, joka tuntee olevansa liian vanha ja vanhanaikainen tällaisiin juttuihin. Lapsen kuolema on vain surullista eikä hän haluaisi kaivella liikaa tuttujensa yksityiselämää. On vaikeaa olla poliisi kun muistaa leikkineensä rikollisen kanssa hiekkalaatikolla. Krissestä en suuremmin pitänyt, jotenkin hänen itsesäälinsä ei vain purrut minuun. Teki mieli sanoa, että ota nyt nainen itseäsi niskasta kiinni ja tee jotain. En myöskään pitänyt hänen tarinansa tietyllä tavalla kliseisestä lopusta.

Oman minua huvittavan lisänsä toi kirjan murre. Kolarin murre ei ole ihan minun murteeni, mutta sujuvastihan tuota luki ja sopi se paikallisten suuhun paremmin kuin kirjakieli olisi sopinut. Minua ja Vuontisjärveä hymyilytti kovasti se, miten jotkut nuoret yrittivät niin kovasti puhua ei-lappilaisittain. Tuo on nähty ihan villissä luonnossakin ja aina tekisi mieli sanoa, että ei miessä ja siessä ole mitään vikaa! Äläkää ny turhaan tunteko huonommuutta semmosen takia, olokaa ylypeitä siitä, mistä tuutte ja miten puhutta.

Luettu myös mm.: Kolmas linja, Lukutoukan kulttuuriblogi ja Elämä on ihanaa.

Haasteet:

* 50 kategoriaa - 43. a book that takes place in your state