 | |
| Miina Supinen: Mantelimaa 317 s. WSOY 2015 Kirjastosta |
Kukaan ei koskaan keksinyt nimittää Jonne J. Halkiota pieneksi tulitikkutytöksi, vaikka juuri sellainen hän pohjimmiltaan oli: paleleva olento, joka katseli kylmissään ikkunan takaa toisten jouluja ja haaveili niistä niin että tärisi.
Hypistelin tätä kirjaa heti kun sen kirjaston uutuushyllyssä näin. Vierähti kuitenkin tovi ennen kuin sitten lainasin tämän, kotona nimittäin odotti jo kasa luettavaa. Supinen ei ole minulle mitenkään tuttu kirjailija. Muistan kyllä hänen kirjojensa nimiä, mutta en ole lukenut yhtään niistä. Nyt tykästyin kirjoitustyyliin niin, että pitänee jossain välissä lukea hänen aiempiakin teoksiaan.
Santa Pa- ei kun siis Mantelimaa on kaupallisen joulun huipentuma, kulutushysterian ihmemaa. Sieltä löytyy tontturykmenttejä, lapsiparkki pomppulinnoineen sekä K-18 alue strippareineen. Kaiken huipulla kököttää Jonne J. Halkio, joulupukki suoraan manalasta. Mantelimaalla ei kuitenkaan mene kovin hyvin ja tilannetta pelastamaan Jonne haluaa lasten TV-ohjelmista tutun Molli Niemisen. Molli kieltäytyy ensin, mutta kun hänen miehensä vajoaa onnettomuuden seurauksena koomaan, rahatilannetta ei pelasta mikään muu kuin Mantelimaa.
Minä en vihaa joulua kuten Molli, mutta jotain tuttua hänen asenteessaan kuitenkin oli. Nykyään kaupallinen joulu alkaa jo lokakuun puolella ja kun jouluviikko viimein koittaa, tuntuu että joulu pursuaa jo korvista ulos. Ihmisillä tuntuu olevan suuria paineita luoda täydellinen joulu ostamalla aina uusia koristeita ja kasoittain toinen toistaan hienompia lahjoja, unohtamatta tietenkään täydellisen jouluruokalistan metsästystä. Mikäs siinä jos sellaisesta tykkää, mutta kun sitä joulutuputusta ei voi välttää jos siitä ei tykkää. Mantelimaa ympärivuotisine joulukarnevaaleineen on oikea painajainen ja isot pisteet Supiselle mokoman kauhukartanon luomisesta.
Kirja oli taitavasti kirjoitettu ja tykkäsin kovasti Supisen tyylistä. Tarina sinänsä ei ollut kovin hauska ja oli paikoittain todella synkkä, mutta se oli kirjoitettu minuun uppoavalla huumorilla.
Mantelimaa oli loukannut perustamisestaan asti kansan käsityksiä joulusta. Jonne J. Halkion epämääräisestä menneisyydestä, mahdollisesta osallisuudesta Kyykkään verijouluun ja talousrikosepäilyistö oli kohistu aina paljon. Äänekkäintä kritiikkiä oli tullut maallistuneilta kansanosilta, niiltä joiden omat joulut olivat jonkinlainen keitos suvulta, kristikunnalta ja telkkarista omaksuttuja perinteitä. Jonne J. Halkion ympärivuotiset joulubakkanaalit olivat saaneet heidät ymmärtämään omien joulujensa hillityn arvokkuuden.
Kirkkojouluja viettävät ihmiset eivät edes vaivautuneet vastustamaan Mantelimaata. Paikan nimittäminen syntiseksi tai maalliseksi olisi vähän kuin olisi sanonut, että meri on liian märkä.
(s. 206-207)
Omaksi suosikikseni nousivat vähän yllättäen Keke, Felix ja Lila. Lila on Mollin ja Keken vanhempi tytär, joka on fiksu, vastuuntuntoinen ja seikkailunhaluinen. Lapsihahmot ovat monesti ärsyttäviä, mutta Lilasta (ja Rosasta) pidin. Keke on Mollin mies, joka on suurimman osan ajasta koomassa. Jotenkin hän onnistui voittamaan minut puolelleen olemalla tavallinen, ystävällinen mies, jolla käy uskomattoman huono tuuri jouluvalojen kanssa. Felix puolestaan on Jonnen uusi oikea käsi, numeroilla ja verotiedoilla leikkivä nuori mies, jonka moraali on toisinaan kateissa. Hänen menneisyytensä liittyy yllättäen ja kummankaan sitä tietämättä Mollin menneisyyteen.
Plussana mainittakoon, että Felix tykkää miehistä eikä kukaan tee hänen seksuaalisuudestaan numeroa. Se vain on. Samaan plussaan lisään Mollin pienen hairahduksen toisen naisen sänkyyn, jos kohta sen jutun loppu ja Mollin "joo siis olen täysin hetero (etenkin se tapa jolla kuolaan tisseillesi on!)" -tylytys olivat pettymyksiä. Siis sikäli, että toivoin onnellista loppua sillekin suhteelle vaikka se toivotonta olikin. Mollin hahmolle se oli aika järkeenkäyvää.
Harmi, että kirjan loppu tuntui vähän keskeneräiseltä. Olisin kaivannut enemmän selitystä Nukentekijälle, ja muutenkin loppu tapahtui turhan nopeasti. Silmänräpäys ja kaikki oli ohi aika sekavissa tunnelmissa. Kaksi viimeistä kappaletta olivat tosin hienoja, ongelmani olikin niitä edeltävien kanssa. Tykkäsin kirjasta todella paljon tuota loppua lukuun ottamatta ja olenkin tyytyväinen siihen, että luin sen lähempänä joulua enkä silloin kun sen ensimmäistä kertaa näin.
Luettu myös mm.
Haasteet
- 50 kategoriaa - 45. a book set during Christmas
- I Spy - 17. elements
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti