keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Päivi Alasalmi: Sudenraudat

Kansikuva.


Sudenraudat olivat lauenneet.

Vuonna 1880 susi vie pienen lapsen torpan pihalta. Pojan kuolema on ensimmäinen monista ja pian sudet kylvävät kauhua koko Turun seudulla. Tapahtumien keskiöön joutuvat muun muassa säätyläisikäneito Henny, haudankaivaja Matti sekä susijahtiin lähtevä majuri Thuring.

Olen lukenut tästä aiheesta Jouni Tikkasen tietokirjan Lauma – 1880-luvun lastensurmat ja susiviha Suomessa. Aihe on kiinnostava kaikessa karmivuudessaan, joten halusin ehdottomasti lukea tämänkin kirjan. Se onkin niin vetävästi kirjoitettu, että hyvä kun maltoin laskea käsistäni yön ajaksi!

Kirjassa yhdistyvät fakta ja fiktio. Osa sen hahmoista on ollut oikeasti olemassa ja kirjan lopussa mainitaan muutamia lähdeteoksia. Ihan harmittaa, että suden suusta selvinneen Ida Laakson haastattelu on Hesarin maksumuurin takana. Ida nimittäin esiintyy kirjassakin, jossa asialle omistautunut sanomalehden toimittaja Eetri Ahlroos haastattelee sairasvuoteella potevaa tyttöä.

Pidin kirjassa siitä, ettei tapahtumia ja niiden seurauksia kaunisteltu. Suden saaliiksi jääneistä lapsista löydettiin vain ruumiinosia. Susijahdin taustalla liikkuvat myös muutoksen tuulet, kun Suomessa aletaan puhua itsenäisyydestä ja suomen kielen asemasta. Samaan aikaan naisten emansipaatio saa tuulta purjeisiinsa. Osa kirjan hahmoista ymmärtää myös susia: niiden saaliit on metsästetty pois ja asuinpaikat vallattu.

Koskettavin tarina oli mielestäni Matin, köyhän nuoren leskimiehen ja kahden lapsen isän. Hän rakastaa tyttäriään yli kaiken ja metsässä kärkkyvät sudet luovat jatkuvan, todellisen uhan pihapiiriin. Matin tarina oikein huokuu isänrakkautta ja rakkautta edesmennyttä vaimoa kohtaan.


Vaimon lapsuudenkodistaan tuomat ruohosipuli, rakuuna ja iisoppi puskivat vihreää alkua kukkapenkistä joka kevät. Hän [Matti] oli vaalinut niitä Marin poismenosta asti eikä antaisi niiden kuolla. Hän ei antaisi niidenkään kuolla.
(s. 27)


Toinen suosikkini oli turkulainen säätyläisnainen Henny, joka kipuilee yhteiskunnan asettamien rajojen kanssa. 26-vuotiaana hän on jo virallisesti vanhapiika, mutta asia ei suuremmin huoleta häntä. Hennyn suuri rakkaus on maalaaminen ja pidin siitä, miten tragedia toi häneen uutta voimaa ja päättäväisyyttä. Hänen tarinansa loppu oli kerrassaan ihana ja ilahduttava, se kun vältti kliseen, johon pelkäsin sen lankeavan.


Kirjan tiedot:
Päivi Alasalmi: Sudenraudat | Gummerus 2021 | 408 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjasähkökäyrä, Kulttuuri kukoistaa, Kirjojen keskellä ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 14. kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta [2/50]
* Luonto sivuilla : Ei sähköä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti