perjantai 28. tammikuuta 2022

Kevin Panetta & Savanna Ganucheau: Bloom




Arilla on suuret suunnitelmat lukion jälkeen. Hän haluaa muuttaa suurkaupunkiin bändinsä kanssa maineen ja kunnian toivossa. Vanhemmat kuitenkin haluavat hänestä jatkajaa kotileipomolleen. Kun kuvaan astuu nuori leipuri Hector, Arin toiveet vapaudesta näyttävät toteutuvan.

Jos tykkäät Alice Osemanin Heartstopper-sarjakuvista, kokeile tätäkin! Tässä oli samanlaista pehmeyttä, arkea ja teinipoikarakkautta. Ei siis ole mikään suuri juonipaljastus sanoa, että Ari ja Hector ihastuvat toisiinsa.

Minusta tarinan kuvaus arjesta ja nuorten aikuisten unelmista oli varsin realistinen. Ari haluaa muutakin kuin pikkukaupungin ja kotileipomon. Hänen bändinsä koostuu kavereista, joilla on samat ajatukset. Tarinan edetessä jokainen alkaa kuitenkin pohtia, onko bändiunelma sittenkään se, mitä he aivan aikuisten oikeasti haluavat elämältään.

Totta puhuen olin vähän pettynyt siihen, miten Arin tarina päättyi. Jäi hieman sellainen olo, että kaikki muut saivat toteuttaa itseään, mutta Ari alistui lopulta perheen ja Hectorinkin asettamille paineille. Sarjakuvan lukemisesta on muutama päivä ja se on jo palautunut OverDriveen, joten en voi tarkistaa tekikö Ari missään vaiheessa tietoista valintaa tulevaisuutensa suhteen. Olisi pitänyt olla tarkempi eräpäivän kanssa!

Joka tapauksessa sarjakuva oli ihan kiva pieni tarina. Se kuvasi hyvin ystävyyssuhteita ja ristiriitoja, joita ystävienkin välillä voi olla. Joskus, jopa usein, nuorten polut erkanevat aivan luonnollisista syistä jokaisen etsiessä omaa paikkaansa maailmassa.

Kirjassa oli kivaa myös sen monikulttuurisuus. Arin vanhemmat ovat Kreikasta, Hectorilla on samoalaiset sukujuuret ja kummankin kaveriporukassa on monenlaisia ihmisiä. Kaikki ovat sinut Arin ja Hectorin suhteen kanssa eikä kumpikaan pojista angstaa seksuaalisuutensa vuoksi. Tarinassa rakkaus on selvästi tärkeintä.

Kuvassa Hector ja Ari katselevat, kun Arin vanhemmat valmistavat taikinaa. Hector haluaisi joskus tehdä jotain yhtä hyvässä rytmissä toisen kanssa.
Ari vanhemmat tekevät tässä yhdessä jättisuurta taikinaa.
(s. 225)


Kirjan tiedot:
Kevin Panetta & Savanna Ganucheau: Bloom | First Second 2019 | 368 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2022 : 22. kirja sisältää testiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä [5/50]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti