Näytetään tekstit, joissa on tunniste Egypti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Egypti. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. kesäkuuta 2022

Mika Waltari: Sinuhe, egyptiläinen

Kansikuva.


Minä, Sinuhe, Senmutin ja hänen vaimonsa Kipan poika, kirjoitan tämän.

Katkera ja kyyninen Sinuhe muistelee elämäänsä ja kohtaamiaan vastoinkäymisiä. Orpopojasta kasvaa faaraon henkilääkäri, joka karkotetaan lopulta syrjäseudulle mielipiteidensä vuoksi.

Oikein mainostin työpaikalla ottavani tämän klassikkotiiliskiven kirjallissivistäväksi kesäprojektikseni, joten pakkohan se sitten oli lukea. Aliarvioin kuitenkin kärttyisen Sinuhen vetovoiman ja Waltarin taituruuden, joten luin kirjan viikossa kesälomani aikana.

Tätähän on tietenkin kehuttu valtavasti sen melkein 80 vuoden aikana, joka sen ilmestymisestä on kulunut, mutta kehunpa nyt vähän lisää. Erinomainen kirja, kannattaa lukea!

Tämä oli paljon hauskempi kuin oletin. Sekä dialogissa että leipätekstissä on aivan hulvattomia kohtia ja nauroin muutaman kerran ääneenkin. Kirjan hahmoilla on harvoin harhakuvia omasta luonteestaan ja he arvostelevat säälimättömästi muita.


Horemheb joi maljansa tyhjäksi ja täytti maljansa ja joi sen uudelleen kiivaasti tyhjäksi ja sanoi: "Totisesti, toivoisin olevani krokotiili ajatellessani Egyptin tulevaisuutta. Olkoon niin. Jos Sinuhekaan ei halua minua auttaa, ei minulla liene muuta tehtävää kuin juoda itseni känniin kuten ennenkin joka kerta ajatellessani Egyptin tulevaisuutta farao Ekhnatonin hallitessa."
(s. 444-445)


Sinuhe kertoo elämästään takaumina ja tietää varsin hyvin, miten huonosti hänellä tulee menemään. Harvat onnenhetket onkin kyllästetty pahaenteisillä "ja hetken kuluttua alamäki taas alkoi" -kommenteilla.

Sinuhe hahmona jakanee mielipiteitä, mutta minä pidin hänestä. Välillä tosin teki mieleni hakata päätä seinään, koska etenkin nuori Sinuhe on niin kertakaikkisen hyväuskoinen tollo. Nefernefernefer kertoi heti, millainen nainen hän on! Oma on vikasi, kun et uskonut.

Pidin muutenkin kirjan kirjavasta hahmogalleriasta. Naiset tiesivät oman arvonsa erittäin hyvin ja pyrkivät saamaan sen, mitä halusivatkin. He itse asiassa onnistuivat paremmin kuin Sinuhe. Sinuhen monimutkaiset suhteet faarao Ekhnatoniin ja Horemhebiin olivat kiinnostavia. Sääli ja pelko värittävät rakkautta, joka on kuitenkin niin suurta, että Sinuhe ei pääse heistä irti.

Kirjaa lukiessani vilkuilin vähän väliä Wikipediaa selvittääkseni, miten asiat oikeasti menivät. Melkein niin kuin kirjassa, jota ei ole syyttä kehuttu erinomaiseksi kuvaukseksi muinaisesta maailmasta. Kauan sitten eläneiden ihmisten elämät tulevat lähelle heidän arkensa ilojen ja surujen kuvauksissa.

Kirjan juonta kantavat Sinuhen pohdinnat ihmisyydestä, joka on pohjimmiltaan samanlainen kulttuurista ja ajasta riippumatta. Ekhnatonin uusi uskonto mullistaa hetkellisesti Egyptin ja johtaa silmittömään väkivaltaan, mutta pian Niilin laineet liplattavat kuten ennenkin.


Ei siis ole tapahtunut mitään uutta silmieni nähden, vaan mikä on ennen tapahtunut, on tapahtuva myös vastaisuudessa. Niinkuin ihminen ei muuttunut ennen, niin hän ei ole muuttuva vastaisuudessakaan. Ne, joka tulevat jälkeeni, ovat samoja, jotka elivät ennen minua.
(s. 9)


Kirjan tiedot:
Mika Waltari: Sinuhe, egyptiläinen | WSOY 2005 (1. p. 1945) | 780 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjahullun päiväkirja, 100 kirjaa, Maailma on sana ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 47. kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun [42/50]
Toiseksi suunnittelen Satu Waltaria.
* Klassikkokesä 2022 : Kirja 1
* Kirjamatka maailman ympäri: Egypti

keskiviikko 2. helmikuuta 2022

Mia Meri: Egypti: kala sarkofagissa & muita mysteereitä

Kansikuva.


Tämän kirjan kirjoittaminen tuli ajankohtaiseksi, kun Helsinkiin Amos Rexiin ja Tallinnaan Kumu-taidemuseoon päätettiin avata kaksoisnäyttely muinaisen Egyptin kulttuurista lokakuussa 2020.

Ja minulta jäi tämä näyttely näkemättä. Harmittelen sitä joskus vieläkin, koska muinainen Egypti ja historia noin ylipäätään on aina kiinnostanut minua. Satuin kuitenkin näkemään vastikään telkkarista Egyptin loisto -dokumentin (linkki vie Yle Areenaan), jossa kerrottiin kyseisestä näyttelystä. Se puolestaan innosti tarttumaan viimeinkin tähän kirjaan.

Kirjan kirjoittaja Mia Meri esiintyy myös tuossa dokumentissa ja kertoo osittain samoja asioita kuin tässä. Kirjan kuvituksena onkin näyttelyyn kuulunutta monipuolista esineistöä. Oma kuvasuosikkini on sivulla 125, jossa demonstroidaan miten perspektiivi vaikuttaa siihen, miltä ihmispatsas näyttää. Alakulmasta katsottuna Akhenaton ei näytäkään niin kummalliselta.

Kirjassa Meri vastailee kysymyksiin, joita esitetään usein muinaisesta Egyptistä. Miksi pyramidit rakennettiin? Mikä on kuolleiden kirja? Mitä egyptiläiset söivät ja joivat? Osa vastauksista oli minulle tuttuja, koska olen pohtinut niitä kysymyksiä itsekin. Kirjassa oli kuitenkin uuttakin tietoa ja Meri kirjoittaa niin kivan kevyellä tyylillä, että jos Egypti ollenkaan kiinnostaa niin suosittelen kyllä tutustumaan tähän.


Muinaiset egyptiläiset uskoivat, että kuoleman jälkeen he päätyisivät Iarun ihanille pelloille viljelemään maata ja valmistamaan uhrilahjoja Osirikselle. Koska peltotyöt eivät nähtävästi kuulostaneet muinaisista egyptiläisistäkään kovin rennolta tavalta viettää ikuisuutta, he alkoivat valmistaa shabteja eli vastaajapatsaita.
(s. 96)


Ja shabtit sitten lähetettiin pellolle egyptiläisten puolesta, koska kukapa siellä tosiaan haluaisi itse kyntää. Loppujen lopuksi ihmiset eivät ole muuttuneet kovin paljon vuosituhansien aikana…


Kirjan tiedot:
Mia Meri: Egypti: kala sarkofagissa & muita mysteereitä | SKS 2020 | 208 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2022 : 34. kirjailijan nimessä on luontosana [8/50]
* Aakkoshaaste : E