Christina Sweeney-Baird: Viimeiset miehet

 

Täytyykö vanhemman pukeutua Halloweenina joksikin?

Vuonna 2025 Glasgow'ssa sairaalaan saapuu potilas, jonka kunto romahtaa hetkessä. Kuumeoireita seuraa nopea kuolema, jolla kukaan lääkäreistä ei voi mitään. Pian samanlaisia tapauksia alkaa ilmetä enemmän ja enemmän, ja maailma on valtavan muutoksen pyörteissä. Naisetkin ovat taudinkantajia, mutta he eivät saa edes oireita. Miehistä tauti tappaa 90 %.

Varinaista tarinaa edeltää esipuhe, jossa Sweeney-Baird kertoo kirjoittaneensa tarinan ennen koronapandemiaa. Hän, kuten varmasti moni muukin, on ällistynyt siitä, miten fiktiosta tulikin todellisuutta. Kirjan miesten surma ei tietenkään ole sama virus kuin korona, joka on itse asiassa näistä se vaarattomampi. Mutta kirjan kuvaukset siitä, miten pandemia vaikuttaa sekä yksilöihin että yhteiskuntaan, ovat pelottavan ajankohtaisia.

Romaanissa on monta kertojaa joiden kautta kuvataan pandemiaa eri näkökulmista. Amanda on lääkäri, joka hoitaa nollapotilasta ja jonka varoituksia ei kuunnella. Catherine on  perheenäiti, joka menettää miehensä ja poikansa taudille. Lisa on virologi, joka Nobel-palkinnon kuva silmissään kiiltäen alkaa etsiä parannuskeinoa. Britannian tiedustelupalvelujen Dawn huomaa saavansa lisää vastuuta ja ylennyksen toisensa jälkeen, kun esimiehet sairastuvat ja kuolevat yksi toisensa perään. Elizabeth puolestaan saapuu vieraaseen maahan taudin ensivaiheessa, eikä pääse takaisin kotiinsa.

Näiden ja muiden (enimmäkseen naisten) kautta kerrotaan uudenlaisesta arjesta, jonka keskiössä ovat pelko ja menetys. Miehet kuolevat ja naiset jäävät jäljelle yhtäkkiä orpoina, leskinä tai lapsettomina, tai kaikkina kolmena yhtä aikaa. Edes vastasyntyneet poikalapset eivät ole turvassa. Kirjassa onkin lyhyt ja koskettava osuus, jossa Amanda vierailee synnytyssairaalassa.

Kim ei itke. Hän näyttää läpeensä järkyttyneeltä ja kalmankalpealta. Aivojeni lääkäripuoli tahtoisi tarkistaa, ettei hänellä ole liiallista verenvuotoa, mutta varmaankin väri johtuu silkasta kauhusta. Hän on juuri synnyttänyt lapsen, joka kuolee lähes varmasti seuraavien tuntien tai viimeistään päivien kuluessa. Muistelen omia synnytyksiäni, ja sitten valkenee. Rohkaisu. Minulle vakuuteltiin jatkuvasti sekä synnytyksen aikana että sen jälkeen, että kaikki menisi hyvin. - - Täällä sellaista vakuuttelua ei kuulu. Mitkään sanat eivät voi auttaa.

(s. 235)

Kuoleman lisäksi kirjassa kuvataan hyvin myös eristäytymistä. Tuntui vähän siltä, että Sweeney-Baird olisi tosiaan kurkannut tulevaisuuteen. Ihmiset linnoittautuvat koteihinsa sekä vapaaehtoisesti että pakotettuina. Kaupassa käydään pikaisesti kasvot maskien takana, ja ruokaa ja vessapaperia hamstrataan vielä pahemman päivän varalle. Yksi surullisimmista tarinoista on Catherinen. Mikään varokeino, jonka hän ja hänen aviomiehensä ottavat käyttöön, ei auta. Lopulta tauti saavuttaa puolison ja pienen pojan.

Kirjassa kuvataan pandemiaa sen ensimmäisestä päivästä noin viiden vuoden päähän tulevaisuuteen. Vaikka tarina onkin synkkä, se kertoo myös sitkeydestä ja päättäväisyydestä. Kun tauti alkaa niittää miehiä oikein olan takaa, jäljelle jäävät huomaavat, miten vaarallista on, kun tietyn ammattialan edustajat ovat enimmäkseen yhtä sukupuolta. Esimerkiksi uusia palopelastajia, poliiseja, sähköasentajia ja bussikuskeja täytyy kouluttaa nopeasti kun osaavia tekijöitä on vielä olemassa. Osa ammateista jää hyödyttömiksi tai ainakaan tekijöitä ei tarvita niin paljoa kuin aiemmin. Lapsen saaminen ei ole enää mutkaton prosessi kenellekään ja deittailu näyttää aivan toisenlaiselta. Kun naiset ovat maapallon enemmistössä ja päättävillä paikoilla, monia pieniäkin asioita aletaan muuttaa vähitellen. Itselleni jäi mieleen se pieni yksityiskohta, että kännyköistä aletaan viimein tehdä hieman pienempiä, naisen käteen paremmin sopivia.

Kuten tässä oikeassa elämässämme, kirjassakin toivo herää kun rokote viimein keksitään. Tiede ja tutkijat ovat sankareita, jotka yrittävät pelastaa niin monia ihmishenkiä kuin vain mahdollista. Toivottavasti toimivien koronarokotteiden keksijöitäkin muistellaan joskus nimeltä eikä vain epämääräisinä hahmoina jossain kaukana laboratorioiden uumenissa.

Kaikin puolin viihdyttävä kirja, joka on aiheensa puolesta erittäin ajankohtainen. Yhtäältä suosittelisin tätä kaikille, koska kirja todellakin on hyvä ja hyvin kirjoitettu. Toisaalta jos koronapandemia ahdistaa, kannattanee säästää tämä hamaan tulevaisuuteen.

Kirjan tiedot:
Christina Sweeney-Baird: Viimeiset miehet | Like 2021 | 422 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: The End of Men (2021) | Suomennos: Kirsi Luoma

Luettu myös mm.:
Kirsin kirjanurkka, Lukupino, Kuunnellut äänikirjat ynnä muut

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta [23/50]
Aiheena fiktiivinen pandemia. Kohdan toinen kirja on Jessica Townsendin Onttorokko: Morriganin ajojahti.