tiistai 18. kesäkuuta 2024

Camryn Garrett: Friday I’m in Love

Kansikuva.


It’s Mom’s idea to drive me to Naomi’s Sweet Sixteen.

Camryn Garrettin Friday I’m in Love sattui silmiini kun keräilin aiemmin keväällä teemakirjoja pop up -kirjastoa varten. Tämä on nuorten sateenkaari-YA:ta ja jäi mieleeni, koska kansi on niin kertakaikkisen iloisen näköinen.

Tarinassa onkin kyse ilosta, joskin kirja oli myös yllättävän vakava. Mahalialla ja hänen äidillään ei ollut varaa järjestää hänelle kunnon sweet sixteen -synttäreitä. Syntymäpäivä oli ja meni aikoja sitten, mutta Mahalia haluaa silti juhlia. Hän päättää tulla kaapista kertaheitolla ja mikäs sen näkyvämpää kuin kunnon coming out -bileet.

Sateenkaariteemaltaan tämä oli minusta tosi positiivinen kirja. Läheisten reaktiot arveluttavat Mahaliaa jonkin verran, mutta itseensä ja omaan identiteettinsä hän on täysin tyytyväinen. Koska Mahalia ei oikein osaa tai edes välitä sanoa onko bi vai pan, hän määrittelee itsensä queeriksi.

Juhlien teema muuttuu lopussa ihanasti kaapista tulemisen juhlimisesta Mahalian queer-identiteetin juhlimiseksi. Eihän hänen elämänsä ole vain se yksi hetki, vaan jatkuvaa iloa siitä, että hän on oma itsensä.


Society might expect me to come out over and over again, but this party has taught me that it can be a moment of joy, a way to celebrate myself. Coming out can be something I do just for me.
(s. 263)


Mutta juhlat jäävät hieman sivuosaan, koska tässä on niin monta muutakin aihetta. On perheen varattomuus, äidin äkillinen sairastuminen, poissaoleva isä, tasokokeet, rasismi ja luokkaerot. Sinänsä näitä kuvataan hyvin ja on totta, että hyvin monien ihmisten kohdalla monet marginaalit kohtaavat.

Mahalia on musta, vähävarainen, queer ja yksinhuoltajan lapsi. Varallisuuserot jäytävät, kun hän yrittää epätoivoisesti säästää juhliin, jollaiset rikkaan bestiksen vanhemmat voisivat maksaa sen näkymättä perheen budjetissa mitenkään. Valkoihoinen englanninopettaja maalaa itsestään suvaitsevaista kuvaa, mutta Mahaliaa tämän pinnallisuus ja alentuva sääli inhottavat ihan syystäkin.

Kirja oli silti nopea ja kevyt lukea. Mahalia ei ryve ongelmissaan vaan haluaa selvitä niistä selkä suorana ja itsestään (ja söpöstä Siobhanista) pitäen.


Kirjan tiedot:
Camryn Garrett: Friday I’m in Love | Penguin Books 2023 | 272 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Queer-lukuhaaste 2024 : Queer ilo
* Vahvat naiset 2024 : Ilo
* YA-lukuhaaste : Sinulle uusi kirjailija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti