sunnuntai 30. kesäkuuta 2024

Haastekoonti: Lukumatka menneisyyteen 2024

Bingoruudukko.

Tänään päättyy kirjagramin Lukumatka menneisyyteen -haaste, jossa luettiin bingoruudukkoon historiallisia kirjoja. Tämä on tosi kiva haaste, josta olen tykännyt kovasti. Kiitos taas sen järjestämisestä, @paulan_kirjanurkka!

Tavoitteeni oli saada koko ruudukko täyteen ja peräti onnistuinkin siinä. Minusta haaste oli nimenomaan kiva, ei työläs tai muuten hankala, koska pidän historiasta ja siihen liittyvästä kirjallisuudesta. Tämä haaste motivoi lyhentämään lukulistaani, joskin se on sitten kasvanut toisesta päästä, koska kiinnostavia historiallisia romaaneja ja historiatietokirjoja ilmestyy jatkuvasta.

Eniten piti miettiä tuota empatia-kohtaa, mutta sitten sekin täyttyi ihan itsestään. Siihen luettu Carolyn Keenen Neiti Etsivä maksaa velkansa sijoittui 1930-luvulle ja Paula sekaantui rikosjuttuun nimenomaan siksi, että tunsi empatiaa toista tyttöä kohtaan. Lähimmäksi nykyaikaa taisi sijoittua Marianna Kurton Tristania, jossa ollaan 1960-luvulla, ja kauimmaksi dinosauruksia ja paleontologiaa käsittelevä David Normanin Dinosaurukset. Fiktiossa kauimpana menneisyydessä oltiin Jean M. Untinen-Auelin Hevosten laaksossa, jossa seikkailtiin sellaiset 30 000 vuotta sitten.


Kaikki haastekirjat:

Kirjan nimessä erisnimi: Anu Lahtinen: Ebba, kuningattaren sisar
Kysy kirjastosta: Merja Mäki: Ennen lintuja
Suomi ennen 1800-lukua: Enni Mustonen: Kartanonrouva

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti