Merja Mäki: Ennen lintuja

Ahtaassa sirpalesuojassa oli niin paljon ihmisiä, että tuntui mahdottomalta tunkeutua heidän joukkoonsa.

Vaikken ole kovin intona sotakirjoista, olen viime aikoina päätynyt kuitenkin lukemaan useamman sotaa ja sen jälkimaininkeja käsittelevän kirjan. Tämä Merja Mäen Ennen lintuja on sattunut silmiini vaikka missä. Työkaverin suositus sai minut viimeinkin tarttumaan tähän ja, no, nyt varattu myös itsenäinen jatko-osa Itki toisenkin.

Tarina alkaa helmikuussa 1940. Kalastajan ammatista haaveileva Alli haaveilee myös rauhasta, joka syntyykin kovalla hinnalla. Allin perheineen on jätettävä koti Laatokan rannalla ja lähdettävä evakkoon Seinäjoelle. Vastassa on tuntematon sukulaisperhe ja outoja pohjanmaalaisia tapoja.

Tämä oli kauniilla kielellä kerrottu tarina vaikeista ajoista ja rankoista tapahtumista. Heti tarinan alussa Alli etsii tietään pommitetun Sortavalan läpi ja Seinäjoen sotasairaalassa sankareita ovat paitsi potilaat, myös hoitajat. Sodan lisäksi Allin elämää varjostaa myös vaikea suhde ankaraa äitiin, jonka mielestä Allista ei ole mihinkään.

Kirja olikin vetävä kuvaus koti-ikävästä, sopeutumisesta ja itsenäistymisestä. Neuvostoliiton kanssa solmittu rauha tuo rauhan Suomeen, mutta ei Allin perheeseen. Kun koti on jätettävä, Allin äiti jämähtää vieläkin tiukemmin kaikkeen tuttuun ja turvalliseen eli etenkin Allin vähättelyyn. Alli tarvitseekin ulkopuolisten apua nähdäkseen omat vahvuutensa.

Allin kasvutarinaan mahtuu niin voittoja kuin kömmähdyksiäkin kun varsin yksinkertaista elämää elänyt saarelainen joutuu kohtaamaan seinäjokelaisten suuremman maailman. Välillä pyöriskelin vähän myötähäpeän kourissakin kun Alli-parka nolaa itsensä vahingossa sairaanhoitajien edessä. Hänestä täysin loogisilta tuntuvat asiat eivät ole sitä kaukana Karjalan kunnailta.

Minusta etenkin Allin koti-ikävä oli kuvattu kauniisti: hän kaipaa Laatokan laineita ja tuttua kieltä, sitä miten hän oli osa yhteisöä. Seinäjoella hän on ulkopuolinen eikä oikein mikään täytä sydämeen jäävää aukkoa.

Olin nähnyt, miten vedelle hyräily sai Laatokan liikkumaan. Perättäiset aallonharjat värähtelivät kuin kanteleen kielet, jotka oli jätetty soimaan. Silloin alkoi värähdellä myös minun sisälläni. Siinä me soimme samaa säveltä, minä ja Laatokka.

(s. 72)

Kirjan tiedot:

Merja Mäki: Ennen lintuja | Gummerus 2022 | 415 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirja hyllyssä, Kirja vieköön, Amman kirjablogi ynnä muut

Haasteet:

* Luonto sivuilla vol. 3 : Linnut

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Kysy kirjastosta

* Vahvat naiset 2024 : Rauha