Maija Kajanto: Sitruunakevät (Kahvila Koivu #04)

- Olisiko meidän aika lähteä kotiin?

Eipä ole Sitruunakevätkään tämän Kahvila Koivu -sarjan viimeinen osa! Vielä on luvassa Kardemummajoulu, jonka jo varasin kirjastoon. Sen tiivistelmä sitten spoilaakin mukavasti tämän kirjan lopun, joten en suosittele lukemaan sitä jos et oikeasti halua juonipaljastuksia.

Mutta, Sitruunakevät jatkaa melko lailla siitä, mihin Sahramisyksy jäi. Vuosi on kyllä kulunut, mutta aivan toisissa maisemissa Kroatiassa. Krisse ja Tommi palaavat viimein Pyhävirroille, jossa moni asia on muuttunut. On uusi kunnanjohtaja, kahvila Koivulle on tapahtunut karmeita ja pian Krisse menettää hänelle läheisen ihmisen.

Tarinana tämä on mielestäni hyvä kuvaus surusta ja siitä toipumisesta. Krissen kevät ei ole ihana ja pullantuoksuinen vaan synkkä ja itkuinen. On vaikea löytää iloa tai välittää mistään kun kaipaus on niin suuri.

Pidin erityisesti siitä, miten Krissen ystävät ovat mukana tarinassa. Surunsa keskellä Krisse kääntyy sisäänpäin, mutta hänen ystävänsä eivät suinkaan jätä häntä kuin nallia kalliolle. Oli kiva, että tässä tarinassa naiset ovat toistensa tukena eikä auttaminen jää kokonaan Tommin harteille.

Kirjassa olikin yllättävän vähän Krissen ja Tommin suhteen kuvausta. Se jäi paljolti surujuonen taakse. Se ei minua suuremmin häirinnyt, mutta kahvila Koivua jäin kaipaamaan. Se aika, mikä tässä käytettiin erääseen toiseen projektiin, olisi aivan hyvin voinut mennä kahvilan kunnostamiseen. Teemallisesti se olisi tuntunut mielestäni sopivammalta.

Krissen elämä jaksoi kuitenkin kiinnostaa edelleen ja lukaisin tämän yhdeltä istumalta.

Kirjan tiedot:

Maija Kajanto: Sitruunakevät | WSOY 2024 | 252 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirjan jos toisenkin, Luetut.net ynnä ehkä muutkin

Haasteet:

* Vahvat naiset 2024 : Useampi naishahmo