Merja Mäki: Itki toisenkin

Saappaani upposi sateen kastelemalle aukealle, ja liejua tulvahti kengänkärjen reiästä sisään.

Merja Mäen Itki toisenkin on sisarteos aiemmin lukemalleni Ennen lintuja -kirjalle. Kumpikin toimii hyvin itsenäisenä teoksena, mutta olen kuitenkin iloinen siitä, että luin nämä järjestyksessä. Tästä nimittäin käy ilmi, miten Ennen lintuja päättyy.

Tämänkin aiheena ovat Karjala ja karjalaiset, ja näkökulma onkin harvinaisen mielenkiintoinen. En ole lukenut ennen kirjaa, jossa ollaan Suomen miehittämässä Karjalassa ja näkökulma on nimenomaan karjalaisten. Kansallisidentiteetti ja oma kulttuuri ovat todella vahvasti osa tarinaa.

Sitä kertoo siis Larja, joka palaa kotiin Suurmäkeen suomalaiselta opettajaleiriltä vuonna 1942. Kotona asiat ovat huonosti sekä noin yleisesti että henkilökohtaisista syistä. Rakas isoäiti tekee kuolemaa ja haluaa Larjan seuraavan jalanjälkiään kylän itkijänä. Pikkusisko Pola puolestaan on heilastellut miehittäjän kanssa siihen malliin, että esiliina alkaa pyöristyä.

Karjalaiset perinteet ja tavat punoutuvat tarinaan, joka on pohjimmiltaan hyvin poliittinen. Kotimainen sotakirjallisuus esittää perinteisesti sotilaamme urhoollisina vapauttajina, mutta suurmäkeläisille he ovat uusi ja ankara isäntä. Suomalaisilla riittää harvoin ymmärrystä karjalaisia tapoja kohtaan ja Larjan opettajaleirikin tähtää siihen, että karjalaiset opettajat koulutetaan suomettamaan pienet oppilaansa.

Suurmäkeläisten arkea värittää pelko ja epäluulo, joka leviää myös naapureita kohtaan. Kuka vain voi vakoilla naapureitaan Suomen piikkiin, joten on paras olla kieli keskellä suuta. Toisaalta ei ole kovin kauaa siitä, kun naapureita vakoiltiin Neuvostoliiton piikkiin ja kaikki suomalaisiin viittaava saattoi viedä työleirille. Tilanne on kaikin puolin vaikea ihmisille, jotka pitävät itseään ennen kaikkea karjalaisina.

Ristiriitojen repimän kylän kuvaus oli todella kiinnostavaa ja pidin myös Larjasta. Hän joutuu itsekin vaikean valinnan eteen rakastuttuaan Tuomakseen, joka siis taistelee Suomen armeijassa. Larjan entinen (teknisesti ottaen edelleen nykyinen) miesystävä sen sijaan taistelee Neuvostoliiton puolella muiden kylän miesten kanssa. Larja tietää kyllä, mitä kyläläiset ajattelevat suomalaisten kanssa vehtaavista ihmisistä.

Pidin kirjasta ja sen kauniista kielestä. Jos jotain olisin tähän toivonut, niin karttaa tapahtumapaikoista ja sanastoa. Kaikkien karjalankielisten sanojen tarkoitus ei tullut ilmi asiayhteydestä ja aina kun jouduin googlaamaan sanan merkitystä, lensin hetkeksi ulos tarinasta. 

Myös lopun silmitön väkivaltaisuus tuntui aivan turhalta. Kyllä ne sodan kauhut tulivat selväksi muutenkin eikä kuolemilla mässäily tuonut tarinaan enää mitään uutta.

Kirjan tiedot:

Merja Mäki: Itki toisenkin | Gummerus 2024 | 415 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Amman lukuhetki, Kirjasähkökäyrä, Tarukirja ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 30. Kirjassa on häät tai hautajaiset

* Paha mieli, paras mieli : Kuoleva kieli (karjala)

* Lukumatka menneisyyteen : 18. Kirjassa on susi tai mainitaan susi

Merja Mäki: Ennen lintuja

Ahtaassa sirpalesuojassa oli niin paljon ihmisiä, että tuntui mahdottomalta tunkeutua heidän joukkoonsa.

Vaikken ole kovin intona sotakirjoista, olen viime aikoina päätynyt kuitenkin lukemaan useamman sotaa ja sen jälkimaininkeja käsittelevän kirjan. Tämä Merja Mäen Ennen lintuja on sattunut silmiini vaikka missä. Työkaverin suositus sai minut viimeinkin tarttumaan tähän ja, no, nyt varattu myös itsenäinen jatko-osa Itki toisenkin.

Tarina alkaa helmikuussa 1940. Kalastajan ammatista haaveileva Alli haaveilee myös rauhasta, joka syntyykin kovalla hinnalla. Allin perheineen on jätettävä koti Laatokan rannalla ja lähdettävä evakkoon Seinäjoelle. Vastassa on tuntematon sukulaisperhe ja outoja pohjanmaalaisia tapoja.

Tämä oli kauniilla kielellä kerrottu tarina vaikeista ajoista ja rankoista tapahtumista. Heti tarinan alussa Alli etsii tietään pommitetun Sortavalan läpi ja Seinäjoen sotasairaalassa sankareita ovat paitsi potilaat, myös hoitajat. Sodan lisäksi Allin elämää varjostaa myös vaikea suhde ankaraa äitiin, jonka mielestä Allista ei ole mihinkään.

Kirja olikin vetävä kuvaus koti-ikävästä, sopeutumisesta ja itsenäistymisestä. Neuvostoliiton kanssa solmittu rauha tuo rauhan Suomeen, mutta ei Allin perheeseen. Kun koti on jätettävä, Allin äiti jämähtää vieläkin tiukemmin kaikkeen tuttuun ja turvalliseen eli etenkin Allin vähättelyyn. Alli tarvitseekin ulkopuolisten apua nähdäkseen omat vahvuutensa.

Allin kasvutarinaan mahtuu niin voittoja kuin kömmähdyksiäkin kun varsin yksinkertaista elämää elänyt saarelainen joutuu kohtaamaan seinäjokelaisten suuremman maailman. Välillä pyöriskelin vähän myötähäpeän kourissakin kun Alli-parka nolaa itsensä vahingossa sairaanhoitajien edessä. Hänestä täysin loogisilta tuntuvat asiat eivät ole sitä kaukana Karjalan kunnailta.

Minusta etenkin Allin koti-ikävä oli kuvattu kauniisti: hän kaipaa Laatokan laineita ja tuttua kieltä, sitä miten hän oli osa yhteisöä. Seinäjoella hän on ulkopuolinen eikä oikein mikään täytä sydämeen jäävää aukkoa.

Olin nähnyt, miten vedelle hyräily sai Laatokan liikkumaan. Perättäiset aallonharjat värähtelivät kuin kanteleen kielet, jotka oli jätetty soimaan. Silloin alkoi värähdellä myös minun sisälläni. Siinä me soimme samaa säveltä, minä ja Laatokka.

(s. 72)

Kirjan tiedot:

Merja Mäki: Ennen lintuja | Gummerus 2022 | 415 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirja hyllyssä, Kirja vieköön, Amman kirjablogi ynnä muut

Haasteet:

* Luonto sivuilla vol. 3 : Linnut

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Kysy kirjastosta

* Vahvat naiset 2024 : Rauha