sunnuntai 11. elokuuta 2024

Holly Black: Julma prinssi (Ilman väki #01)

Kansikuva.

Uneliaana sunnuntai-iltapäivänä pitkään, tummaan takkiin pukeutunut mies epäröi hetken talon edustalla puiden reunustamalla kadulla.

Tiedättekö, mistä tuli vanha olo? Siitä, että minä muistan Holly Blackin Harry Potter -fanifoorumeilta ajalta, jolloin tämän Julman prinssin kohdeyleisö ei ollut edes syntynyt. Lähdenpä tästä ostamaan rollaattorin…

Muutenkin minulla oli tätä lukiessani sellainen olo, että enpä todellakaan ole tämän nimenomaisen YA-romantasian oletettu lukija. Prinssi Cardan on niin julma mulkero, että en löytänyt hänestä mitään kiehtovaa, saati sitten romanttista. Kukaan ei ansaitse saada häntä niskoilleen, ei edes päähenkilö Jude, josta en edes pitänyt.

Idea on siis se, että Juden vanhemmat on murhattu ja hänet siskoineen siepattiin lapsena keijujen valtakuntaan. Kymmenen vuoden jälkeen Jude ei vieläkään tunne kuuluvansa joukkoon, ja genretyypillisesti hän viettää aikansa murjottamalla ja teroittamalla miekkaansa.

No kas kun ei kuulu yliluonnollisen kauniiden, julmien ja kuolemattomien keijujen joukkoon. Minulle jäi epäselväksi, miksi Jude edes haluaa jäädä keijuvaltakuntaan. Pakkaa laukkusi ja häivy! Keinoja kyllä oli.

Takakannessa mainittu sisällissota ja maailmanpelastus alkaa vasta sivun 240 paikkeilla. Siihen asti kirja on tyhjäkäyntiä, jonka tarkoitus on näyttää miten julmasti Cardan kavereineen kohtelee Judea ja miten Päättäväinen ja Ylväs hän siitä huolimatta on.

Oikeasti, jätä ne.

Kaipa tämä vetoaa toisiin lukijoihin, mutta ei minuun. Ihan pikkuruinen kiinnostus jatko-osaan kuitenkin jäi, koska tässä on tietenkin cliffhanger-loppu. Voin vielä hairahtuakin lukemaan sen.


Kirjan tiedot:
Holly Black: Julma prinssi | Karisto 2024 | 359 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: The Cruel Prince (2018) | Suomennos: Suvi Kauppila

Luettu myös:

Haasteet:
* Fantastinen kesä : Romantasia
* YA-lukuhaaste : Some-sensaatio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti