lauantai 17. elokuuta 2024

J.S. Meresmaa: Poika valkean, renki raudan

Kansikuva.

Hänen pahin painajaisensa on toteutunut.

Luin J.S. Meresmaan Rauniarasta kertovan duologian ensimmäinen osan suunnilleen vuosi sitten. Juoni se oli sen verran erikoinen, että se jäi hyvin muistiin ja niinpä tämän Poika valkea, renki raudan -kirjan mukaan oli helppo hypätä.

Tarina jatkuu siitä, mihin se edellisessä osassa jäi. Eloseppä Arona on vangittu ja parantajaoppilas Malka paennut merkillisen Myrrys-vauvan kanssa. En oikeastaan raskisi kertoa juonen yksityiskohtia, mutta Rauniaran mysteeriä tässä selvitetään. Miksi maa on jumiutunut ikuiseen syksyyn ja mitä pelottava Ruhtinatar suunnittelee?

En pitänyt tästä ihan yhtä paljoa kuin ensimmäisestä osasta, mutta hyvä kirja tämä silti oli! Pidin aivan erityisesti siitä, miten erilainen kirjan maailma on niin moniin muihiin YA-fantasioihin verrattuna. Tarina ei nojaa tuttuihin hahmo- tai juonitrooppeihin ollenkaan. Jos niitä jossain muodossa on, niitä on uudistettu mielenkiintoisella tavalla.

Esimerkiksi vaikka nyt päähenkilöt. Arona on seppä, ei soturi, ja lyhytkasvuinen. Siitä ei tehdä numeroa, mutta tokihan se vaikuttaa siihen, miten Arona luovii maailmassa, joka on tehty pitemmille henkilöille. Malka on parantaja, joka ei aina pysähdy ajattelemaan, onko jollain oikeasti ongelma vai haluaako Malka vain päästä vähän pullistelemaan parantajataitojaan.

Ja Myrrys nyt ei sovi perinteiseen Valittu lapsi -troopin muottiin ollenkaan, mikä oli tosi todella virkistävää.

Kokonaisuutena duologia on oikein mielenkiintoinen, omaperäinen ja moninainen. Jos etsii vähän erilaisempaa fantasiakirjaa, kannattaa lukea nämä!


Kirjan tiedot:
J.S. Meresmaa: Poika valkean, renki raudan | Myllylahti 2024 | 433 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Haasteet:
* Fantastinen kesä : Ennustus
* YA-lukuhaaste : Suomalaisen kirjailijan kirjoittama YA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti