perjantai 14. heinäkuuta 2023

J.S. Meresmaa: Tytär hämärän, piika pimeän

Kansikuva.

Huomasin ratsastajan vasta kun hän oli kohdallani.

Parantajaoppilas Malka löytää metsästä erikoisen vauvan. Toisaalla eloseppä Arona tekee jotain luvatonta. Molemmat pääsevät tahoillaan Rauniaran valtakunnan suurimpien salaisuuksien jäljille.

Tämä nuorten fantasiakirja lähti mukaani ihan vain kauniin kannen perusteella. Karin Niemi on suunnitellut tämän todella hienon kansikuvan, joka vie heti steampunk-henkiseen maailmaan. Jännä nähdä, millainen kansi seuraavaan osaan tulee!

Tarina alkoi mielestäni hieman hitaasti, mikä johtui lähinnä Malkan aloituskappaleiden kerrontatyylistä. Wanhanaikaisen tunnelman tavoittelu onnistuu, mutta etenkin vähemmän lukenut nuori voi kokea tekstin liian vaikeaksi. Harmi, koska tarina alkaa kyllä vetää ja sen maailma on kiinnostavan erikoinen.

Malka elää metsässä tietäjän opissa ja joutuu sattumalta kummallisen vauvan hoitajaksi. Mukana on myös romanssijuoni, josta en oikein innostunut. Kyseessä kun oli sellainen "vaihdoimme kuuman katseen ja nyt olen pakkomielteisen ihastunut sinuun" -juttu.

Malkaa enemmän minua kiinnostikin Arona, lyhytkasvuinen kaupunkilaisseppä. Arona ei olekaan mikä tahansa seppä vaan äitinsä veroinen huippulahjakkuus. Kuuluisa äiti luo valtavia suorituspaineita ja tasoittaa tietä silloinkin, kun Arona haluaisi pärjätä omillaan.

Elosepät sinänsä olivat mahtava idea: he takovat eläviksi muuttuvia olentoja, joilla paikataan Rauniaran ilmeisiä puutteita. Ikuisessa syksyssä elävä valtakunta kärsii olento- ja luontokadosta, josta vain harvat tietävät. Syy tälle paljastuu tarinan edetessä.

Tarina jää pahasti kesken ja toivonkin, että jatko-osa ilmestyy pian. Toivottavasti muistan vielä siinä vaiheessa, mitä tässä tapahtui…

Ja pitää vielä sanoa, että Minutius Pohtovius on kerrassaan loistava nimi kellosepälle!


Kirjan tiedot:
J.S. Meresmaa: Tytär hämärän, piika pimeän | Myllylahti 2023 | 301 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjapöllön huhuiluja, Kirjojen keskellä, Siniset helmet ynnä muut

Haasteet:
* Fantastinen kesä 2023 : Joku säilyttää salaisuutta
* YA-lukuhaaste 2023 : Kirja julkaistu 2023

3 kommenttia:

  1. En ole varmaan koskaan lukenut steampunk-kirjaa, joten uusi genre vähän epäilyttää - mutta kyllähän tämä lukulistalle menee 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei mielestäni ollut aivan täysin steampunkia, vaikka kellot ja oudot tieteilijät olivatkin tärkeässä osassa! :D Jos pehmeähkö lasku tähän genreen kiinnostaa niin itse tykkäsin Magdalena Hain Gigi & Henry -sarjasta, nuortenkirjallisuutta sekin.

      Poista
    2. Kiitos vinkistä, pitää tutustua! 😍

      Poista