lauantai 1. heinäkuuta 2023

Uta Isaki: Is Love the Answer?

Kansikuva.

Chika tuntee itsensä oudoksi ja ulkopuoliseksi, koska hän ei ole koskaan edes ihastunut kehenkään. Vasta yliopistossa hän löytää ymmärtäviä ystäviä ja sanoja kuvaamaan itseään.

No olihan tämä manga ajoittain hieman oppikirjamainen, mutta toisaalta se on pointti myös tarinassa. Chika on kyllä kuullut esimerkiksi bi- ja homoseksuaalisuudesta, mutta kukaan ei ole kertonut hänelle aseksuaalisuudesta ja aromanttisuudesta.

Tarinan alussa Chika tunteekin itsensä jotenkin vialliseksi, suorastaan alieniksi. Ystävät vakuuttavat hänelle, että rakkaus ja rakastuminen kyllä muuttavat hänet "normaaliksi". Chika ei kuitenkaan tunne romanttisia tunteita ja ajatus seksistä on vastenmielinen.


Kuvassa Chika avaruuspuvussa.
Chika tuntee itsensä hyvin, hyvin ulkopuoliseksi.
(s. 6)


Tarinassa kuvataan mielestäni hyvin sitä, miten tärkeää on löytää sanoja kuvaamaan itseään ja myös muita. Chikan ystävät painostavat häntä, koska myös heille on syötetty vain yhdenlaista kuvaa normaalista. Kaikkien on sovittava muottiin, koska vain se on olemassa.

Yliopistossa Chika löytää erilaisia ystäviä ja huomaa, ettei "normaalia" olekaan sellaisena kuin hän on sen ymmärtänyt. Jokainen on erilainen ja elämänsä voi elää eri tavoin olematta mitenkään muita oudompi tai huonompi.

Opettavasta otteesta huolimatta pidin kirjasta ja Chikasta, ja tykkäsin myös piirrosjäljestä. Se on hentoisempi kuin mistä yleensä pidän, sellainen enemmän shoujo-mangamainen. 


Kirjan tiedot:
Uta Isaki: Is Love the Answer? | Kodansha Comics 2023 | 235 sivua | Kirjastosta
Japaninkielinen alkuteos: Kimi no sekaini koi wa nai (2021) | Englanninkielinen käännös: Sawa Matsueda Sawage

Haasteet:
* Queer-lukuhaaste 2023 : Julkaistu 2020-luvulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti