”Hyvä tavaton”, Linus Baker sanoi ja pyyhki hikeä otsaltaan. ”Tämä on erittäin epätavallista.”
Maagisten Nuorten Huolenpito-Osastolla työskentelevä Linus Baker saa tehtäväkseen tutkia erään tietyn saaren orpokotia. Vaikka Linus onkin tottunut työskentelmään maagisten lasten parissa, nämä lapset ovatkin jo aivan toisella tasolla. Heitä paimentaa kiehtova Arthur Parnassus, jolla on oma salaisuutensa.
Tämän täytyy olla siirappisin, sokeria tihkuvin, pohjimmiltaan juoneton feel good -kirja, jonka olen vuosiin lukenut. Hypetyksestä huolimatta en siis pitänyt tästä. Sori vain, fanit!
Hyvikset ja pahikset erottaa kilometrien päähän ja hyvikset ovat niin hyviä, että oksat pois. Kaikki yrittävät ylittää toisensa surullisen menneisyyden, nykyisyyden tai tulevaisuuden osalta. Lapset eivät tunnu ollenkaan niin nuorilta kuin heidän pitäisi olla, ja antikristus Lucy on niin överi, että voi elämä sentään.
Mutta!
Se, mistä pidin kirjassa vähiten, on sen tausta. Tämän opin vasta kirjan luettuani ja olisin jättänyt lukematta, jos olisin tiennyt.
Klune on sanonut, että kirjaa ja sen herttaista orpokotia on inspiroinut Kanadan ns. Sixties Scoop 1950-80-luvuilla. Alkuperäiskansojen lapsia vietiin väkisin valkoisten kouluihin ja valkoisiin perheisiin, joissa tarkoitus oli erottaa heidät omasta kulttuuristaan ja valmistella heitä valkoisten pariskuntien adoptoitavaksi.
Aivan oikein, se on hirveää. Ja siksipä minusta on ikävää, että nuo karmivat koulut muuntuivatkin tässä kirjaksi ihanan auvoisaksi orpokodiksi, jossa kaikilla on hyvä olla ja kaikki ovat kivoja toisilleen.
Fantasia saa tietenkin ottaa inspiraatiota oikeasta elämästä ja myös tragedioista, mutta se pitää tehdä kunnioituksella. Sitä suuremmalla syyllä, jos kirjailija itse ei edes kuulu siihen ihmisryhmään, jota asia kosketti. Se, että ottaa tuollaisen tragedian ja tekee siitä "mutta tämä orpokoti onkin ihana paikka" söpöstelyn, ei jättänyt minulle hyvää mieltä.
Kirjan tiedot:
TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä | Karisto 2021 | 446 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: The House in the Cerulean Sea (2020) | Suomennos: Mika Kivimäki
Luettu myös:
Yöpöydän kirjat, Kasoittain kirjoja, Kirjailuja ynnä muut
Haasteet:
* Queer-lukuhaaste 2023 : Kirjastolaisen suosittelema
* Fantastinen kesä 2023 : Kannessa on lempiväriäsi
Ihana fantasiakirja ja aihepiiri oli todella tärkeä: ennakkoluulot, erilaisuus ja niiden hyväksyntä. Tässähän oli roppakaupalla rasismia, joka tällä hetkellä on median ykköspuheenaihe.
VastaaPoistaHyvä, että kirjailija on tuonut esille alkuperäiskansojen lasten riistämiset kodeistaan. Fantasian keinoin voi vaikeistakin asioista puhua, kuten tässä kirjassa siitä, että lapsilla on ongelmia, joiden vuoksi he eivät voi olla omissa kodeissaan. Tai muilla ihmisillä on ongelmia siinä, että eivät kykene kohtaamaan erilaisuutta.
Niin, kirja tosiaan käsittelee mm. ennakkoluuloja ja todella monet ovat pitäneet tästä. Minä en pitänyt. En myöskään henkilökohtaisesti voi ohittaa sitä, että valkoinen kirjailija on inspiroitunut toisen kulttuurin ylisukupolvisesta tragediasta ja kirjoittanut siitä sokerihuuruisen fantasiakirjan. En pitäisi esimerkiksi siitäkään, jos joku kirjoittaisi kivasta maagisten perheiden kesäleiristä ja kertoisi idean nousseen holokaustin keskitysleireistä. Jokainen meistähän vetää omat rajansa sen suhteen, mikä on ok ja mikä ei ole.
PoistaMää en romanssista välittäny, se oli ihan plääh, vaikka pidin kirjasta muuten tosi paljon. Nuo lapset oli se juttu, joka teki tästä kirjasta mulle niin hyvän. Eniten siksi, että ite oon lapsena ollu 5v perhekodissa. Mulleki aikuiset oli ne, jotka kohteli huonosti perhekotinuoren statukseni takia, ei muut lapset. Tässä sitä asiaa oli käsitelty hyvin.
VastaaPoistaMua surettaa tuo, että kirjan taustaideana on käytetty tommosta kammottavuutta. En usko, että tuun lukemaan kirjoja, jos tiedän taustan etukäteen olevan tollasessa. Se häiritsi jonkin verran lukukokemusta, ku sain tietää kesken kirjan lukemisen asiasta.
Olisin ehkä pitänyt tästä enemmän, jos edes noilla lapsilla olisi ollut hieman enemmän syvyyttä sen sijaan, että heillä oli jokin yksi juttu ja siinäpä se. Se, että he tukivat toisiaan mennen tullen oli sinänsä hyvä.
PoistaJa joo, tuskin tulen lukemaan muita Klunen kirjoja tuon takia. Se kuitenkin kummittelee taustalla vaikka jokin muu kirjansa ei olisikaan saanut inspiraatiotaan tuollaisesta tragediasta.