Hän ymmärsi voimansa jo varhain.
Sebastian Donovan on salskea, kuuma ja komea, upporikas ja vielä kaupan päälle selvänäkijäkin. Mel Sutherland on pitkä, vaalea ja niin timmissä kunnossa, että hänen loputtoman pitkät säärensä ovat melkein liian muodokkaat (hah!). Hän on myös yksityisetsivä, joka yrittää löytää ystävänsä kadonneen pikkupojan. Epätoivoinen ystävä turvautuu lopulta noidan apuun ja niinpä Melin ja Sebastianin tiet kohtaavat. Go, Team Hottis!
Joskus sitä vain haluaa lukea hömppää, ja sanon tämän kaikella rakkaudella. Hömppäkirja saa olla ennalta-arvattava ja juoneltaan höpsö, ja sen hahmot saavat olla kliseisiä. Joillekin hömppä on romantiikkaa, toisille se voi yhtä hyvin olla miekka ja magia -fantasiaa, kolmansille taas dekkareita. Minulle se voi olla tuulesta riippuen mitä vain noista. Tällä kertaa tuuli puhalsi romancelandiasta.
Luin parisen vuotta sitten tämän sarjan ensimmäisen osan, Noidan lumoissa, ja tuumin silloin, että voisin jatkaa joskus sarjan parissa. No, se hetki oli nyt.
Muistelin pitäneeni ensimmäisen osan tyrmäävän upeasta Morganasta, joka tiesi mitä halusi ja sai sen. Siksi olinkin hitusen pettynyt Meliin. Tai oikeastaan olin pettynyt Sebastianiin ja dynamiikkaan, joka näiden kahden välillä oli. En pidä siitä, että mieshahmo on amatööri alalla ja siltikin mystisesti parempi työssä kuin alan ammattilainen nainen. Mel on entinen poliisi ja nykyinen yksityisetsivä. Hän ei ole luonteeltaan mikään tiimipelaaja eikä siksi kokenut oloaan kotoisaksi poliisin hommissa. Minusta tämä oli kiva ja järkevä selitys alan vaihdolle ja pidin siitä, että Mel tiesi olevansa hyvä työssään.
Siksi olikin ärsyttävää, että Sebastian oli aina askeleen edellä selvänäkijän kykynsä vuoksi. Mel saa vaivalla ja oikealla työllä selvitettyä tärkeän johtolangan? Kaksi minuttia myöhemmin: "Hei Mary Ellen, täällä Sebastian. Sain tuossa vaahtokylvyssä lojuessani näyn, joka kertoi aivan saman asian, jonka sait juuri selville." Aaaaargh, ei näin! Myönnän kyllä auliisti, että suhtautuisin tähän varmasti toisin, jos hahmojen sukupuolet olisivat toisin päin.
Vielä ärsyttävämpää oli, että kykyjensä ansiosta ansiosta Sebastian pystyi lukemaan Melin ajatuksia ja hän tiesi koko ajan, että he päätyisivät takuuvarmasti pyöriskelemään lakanoissa. Se nyt tappoi sen vähäisenkin jännityksen siitä, miten, milloin ja missä se tapahtuisi.
Mutta jos unohdetaan Sebastian sinällään, kirja oli viihdyttävä juuri sellaisella tavalla, jota kaipasin. Kidnappausjuoni saa "yllätys"käänteen, kun Melin ja Sebastianin pitää teeskennellä olevansa pari! Tämä on yksi suosikkini romantiikkatrooppien saralla. Lisäksi Mel joutuu pukeutumaan hienoihin vaatteisiin ja käyttäytymään kuin hieno nainen! Okei, tämä olisi voinut ärsyttääkin, sen verran tyhjäpäiden hommina rikkaiden naisten säärien vahaus ja ryhmäliikunta kuvattiin. Mutta ei kuitenkaan ärsyttänyt, koska Melistä oli tehty juuri sellainen hahmo, jota ei oikeasti kiinnostanut nähdä vaivaa ulkonäkönsä eteen paitsi työkeikoilla.
...Toki hän oli niin sievä, että ei hän tietenkään tarvinnutkaan mitään apua näyttääkseen hyvältä. Minua huvitti suuresti se, miten toisaalta Mel muka kuvattiin ei niin viehättävänä (farkut jalassa! liian timmi naiseksi! ei tykkää siivota! itsenäinen nainen! voi ei, pörröiset vaaleat hiukset! Sebastian ei olisi ikinä uskonut pitävänsä tällaista naista puoleensa vetävänä!) ja toisaalta, no, loputtomat sääret, timmi kroppa, kauniit kasvot. Kuulostaapa vastenmieliseltä juu. Samaan aikaan Sebastian saa naisten housut kostumaan ihan vain kävelemällä heidän ohitseen.
Kuten sarjan ensimmäisessä osassa, tässäkin suomennos pääsi häiritsemään useampaan kertaan. Lauserakenteet olivat paikoitellen todella kömpelöitä, koska ne oli käännetty sellaisenaan englannista.
Hänen sammalenvihreät silmänsä, jotka hän oli perinyt isältään, jota hän ei muistanut, olivat pöpperöiset vain hetken.
(s. 10-11)
Mutta, summa summarum, pakko se on lukea sarjan seuraava osakin joskus. Oletan, että siinä seikkailee kolmas Donovanin serkku Anastasia, joka vaikuttaa olevan jonkinlainen parantaja.
Kirjan tiedot:
Nora Roberts: Velhotanssi | Harlequin 2015 (1. p. 2012) | 313 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Entranced (1992) | Suomennos: Päivi Paju
Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 37. kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa [15/50]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti