Risto Isomäki, Petri Tolppanen & Jussi Kaakinen: Sarasvatin hiekkaa

 

Venäläinen tutkija Sergei päätyy Intiaan meriarkeologi Amritan luo. Aaltojen alta on löytynyt ikivanhoja raunioita, jotka herättävät koko joukon hälyttäviä kysymyksiä. Toisaalla suomalainen Kari Alanen yrittää keksiä keinon ratkaista jäätiköiden sulamisongelma. Ja vielä kolmannella taholla eli Grönlannissa filippiiniläissyntyinen Susan Cheng törmää mielenkiintoiseen luonnonilmiöön. Pian tutkijat huomaavat työskentelevänsä saman asian eli lähestyvän maailmanlopun parissa.

Eräs tuttuni luki tuossa vastikään Isomäen uuden kirjan Vedenpaisumuksen lapset ja innostui puhumaan sen maailmasta oikein urakalla. Minäkin kiinnostuin niin, että kirja on nyt varauksessa. Olen sen verran perfektionisti lukija, että vaikka tuon kuulema voisi lukea itsenäisenäkin kirjana, halusin lukea ensin tämän edellisen osan eli Sarasvatin hiekan. Sarjakuvasovitus oli sopivasti näkyvillä kirjastossa, joten otinkin mukaani sen enkä romaania.

Mielestäni tarina toimii hyvin sarjakuvanakin. Pidin etenkin siitä, miten erilainen värimaailma oli riippuen siitä, missä ympäristössä oltiin. Metsät saivat vihreän sävyjä, kaupungit ruskeita ja jäätiköllä liikuttiin harmaansinisessä. Se toi jokaiseen ympäristöön omaa tunnelmaa ja auttoi pitämään mielessä, missä päin maailmaa oltiin menossa.

Kaupunki vs. jäätikkö
s.38 & 36

Kuvituksessa minua häiritsi eniten se yksityiskohta, että yhdellä aukeamalla ja yhden kohtauksen aikana Amritalla oli kolme erilaista asukokokonaisuutta. Matkalla autosta toimistoon sininen asu vaihtui vaaleaan, josta näkyi sitten kaksi versiota eri ruuduissa.

On varmasti vaikeaa tiivistää romaani sarjakuvaksi, mutta tässä oli pari mutkaa otettu ehkä turhankin suoriksi. Muutamassa kohdassa tunsin tippuneeni juonen kärryiltä ja mietin, missä tarinassa oltiinkaan menossa ja mitä ihmettä sivuilla käytävä keskustelu koski. Juoni on toki sikäli monimutkainen, että päähenkilöitä on useita ja he tutkivat havaitsemaansa ilmiötä hieman eri näkökulmista.

Kari rakentaa myllyjä, joiden tarkoitus on luoda uutta lunta sulavan jäätikön päälle. Susan tutkii samaisia jäätiköitä altapäin ja huomaa samalla, että niiden sulaminen on kiihtynyt entisestään. Sergei ja Amrita puolestaan yrittävät selvittää, miten kokonaiset kaupungit ovat voineet tuhoutua yhdessä hetkessä. Juonet yhdistyvät lopussa maailmanlopun tunnelmissa, kun jäätiköiden sulaminen aiheuttaa valtavan tsunamin. Minusta idea oli mielenkiintoinen ja ajankohtainen. En osaa sanoa, miten realistinen tarinan maalaama kuva on, mutta jäätiköiden sulaminen on tosiasia ja sen seuraukset uhkaavat koko maailmaa.

Pidin siitä, että tarinan henkilögalleria oli monikulttuurinen. Siksi minua ärsyttikin aivan erityisen suuresti se, että valkoiset miehet pääsivät kuitenkin ensimmäisinä villakoiran ytimeen ja ratkaisivat tarinassa esitetyt arvoitukset. Eniten verenpainettani nosti se, että juuri Sergei keksi, mitä niille veden alle joutuneille intialaisille kaupungeille oli tapahtunut. Amrita oli siellä! Tutkimassa samaa asiaa! Aivan kotikulmillaan! Eikö Sergei olisi mitenkään voinut olla vain todistamassa hänen ahaa-elämystään?

No, joka tapauksessa jatko jäi kyllä kiinnostamaan minua. Millainen maailma sitten on tämän suuren aallon jälkeen?

Kirjan tiedot:
Risto Isomäki, Petri Tolppanen & Jussi Kaakinen: Sarasvatin hiekkaa | Into 2017 | 76 sivua | Kirjastosta

Luettu myös mm.:
Järjellä ja tunteella, Kirjava kukko kulttuuriblogi

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 8. kirja, jossa maailma on muutoksessa [11/50]
* Pohjoinen lukuhaaste 2020 - 16. ilmastonmuutoksesta kertova kirja [5/25]