Iäkäs Tove Jansson jättää hyvästejä rakkaalle Klovharun saarelleen ja pohtii suhdettaan äitiinsä. Samaan aikaan parikymppinen Maria vakoilee ihailemaansa kirjailijaa rantapusikossa.
Ottaen huomioon, miten paljon tämä kirja on ollut esillä ilmestymisensä jälkeen, tiesin siitä yllättävän vähän. Yllätyin siis itsekin siitä, millainen kirja loppujen lopuksi olikaan.
Oletin tämän kuvaavan Toven viimeistä syksyä saarellaan ja niinhän se toki tekeekin. Kaunis kieli maalaa haikeita kuvia kaikesta siitä, mikä Toven on pakko jättää taakseen. Ikä on tullut vastaan eikä saarella asuminen ole enää täysin turvallista Tovelle ja Tootille. Kirjassa tuntuu vahvasti menetys ja se, miten vaikea rakastamistaan asioista on luopua.
Tootin periaatteen mukaisesti he ovat jo pitkään tehneet enimmäkseen sitä, mikä heitä itseään huvittaa, kaikki hyvä työ on poikinut siitä.
Mutta nyt ei huvita, tätä he kumpikaan eivät halua. He eivät tahdo lähteä ja jättää saarta. Vain siitä viheliäisestä syystä, että aika on päässyt niskan päälle. Siinä ei näy hitustakaan sellaista hauskaa, urheaa seikkailua, jotka heille ovat kuuluneet aina.
(s. 21)
Viimeisen syksyn viimeiset kolme päivää ja Marialta saatu kirje saavat Toven ajattelemaan äitiään Hamia. Yllätyin siitä, että suurin osa kirjasta olikin loppujen lopuksi äidin ja tyttären välisen suhteen puintia. Ham kuvataan vakaana pohjana, jolle Tove rakensi itsensä ja jonka menetys koskee edelleen.
Kirjassa pohditaan myös paljon taiteilijuutta. Tove ei ole halunnut luopua sen enempää kirjoittamisesta kuin maalaamisestakaan, ja hän on saanut kotoa sekä tukea että suorituspaineita. Pidin siitä, miten Tuulikki Pietilän rooli kuvattiin tässä kuviossa. Käytännöllinen Tooti on Toven tuki ja inspiraation lähde, joka antaa omaa tilaa menemättä kuitenkaan liian kauas.
Toven osuus tarinasta oli mielestäni kiinnostava ja hyvin kirjoitettu. Sen sijaan Maria tuntui loppujen lopuksi täysin yhden tekevältä ja liian pakkomielteiseltä. Ymmärrän kyllä, mihin hahmolla on pyritty, ovathan Toven työt vaikuttaneet jo moneen sukupolveen. Taiteilijan ja Toven ihailu ihmisenä on kuitenkin eri asia kuin se, että tyyppi telttailee rantapusikossa ja kiikaroi salaa Toven huussikäyntejä. Jokin raja sentään.
Kirjan tiedot:
Johanna Venho: Syyskirja | WSOY 2021 | 280 sivua | Kirjastosta
Luettu myös:
Kirjareppu, Kirja vieköön, Kirjakaapin kummitus ynnä muut
Haasteet:
* Helmet 2022 : 16. kirjan luvuilla on nimet [27/50]
* Luonto sivuilla : Syksy
* #Queerlukuhaaste2022 : Kotimainen kirja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti