sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Haastekoonti: Helmet-lukuhaaste 2019

Helmet-lukuhaaste 2019
Haasteaika: 1.1. - 31.12.2019

Hieman huokaisten on nyt myönnettävä, että en saanut koko Helmet-lukuhaastetta luettua tänä vuonna. Suunnittelin lukevani puuttuvat kirjat joululomalla, mutta olenkin tehnyt kaikkea muuta kuin lukenut. Se kaikki muu on kuitenkin ollut kivaa ja jos pitäisi valita, valitsisin uudelleen ne haastelukemisen sijaan.

Aina ei voi voittaa, ensi vuonna uusi yritys ja niin edelleen!

Puuttumaan jäivät (5/50):

14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
19. Et pidä kirjan nimestä
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
44. Kirja kertoo Berliinistä

Näistä vaikein on ehdottomasti 26, joka olisi jäänyt tyhjäksi joka tapauksessa. Näin vuoden aikana kaksi (2) tuntematonta ihmistä lukemassa kirjaa, eikä kumpikaan kirjoista kiinnostanut minua sen vertaa, että olisin pakottanut itseni lukemaan sen.

Nämä sen sijaan sain luettua (45/50):

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
Timo Parvela: Kepler62: Uusi maailma: Kuiskaajien kaupunki

2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
Agatha Christie: Neiti Lemon erehtyy

3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
Mimmu Tihinen: Kello tuhat

4. Kirjailijan ainoa teos
Heini Maksimainen: Vauvattomuusbuumi: kun me lakkasimme lisääntymästä

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta

6. Rakkausromaani
Rosie Walsh: Hän lupasi soittaa

7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
Ari Turunen: Mulkerot: patsaalle korotettujen suurmiesten elämäkertoja

9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
Kim Thúy: Ru: romaani

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
Therese Oneill: Unmentionable: The Victorian Lady's Guide to Sex, Marriage and Manners

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
Colleen Gleason: The Clockwork Scarab

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
Anni Polva: Tiinakin ratsastaa

15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
Liv Strömquist: Kielletty hedelmä

16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
Kerstin Gier: Pilvilinna

17. Kirjassa on kaksoset
Elizabeth Acevedo: Runoilija X

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
Sarah Crossan: Yksi

20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
Katja Kettu, Meeri Koutaniemi & Maria Seppälä: Fintiaanien mailla

21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
Adam Kay: Kohta voi vähän kirpaista : nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat

22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
Maja Lunde: Sininen

23. Kirjan nimessä on jokin maa
Ulla Koskinen: Suomessa selviytymisen historiaa: kivikaudelta keskiajalle ja 1900-luvun alkuun

25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli

27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
Mari Ahokoivu: Oksi

28. Kirjan kannessa on kuu
Risto Isomäki: Viiden meren kansa

29. Kirjassa nähdään unia
Linda Olsson: Sisar talossani

30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Glitch

31. Kirjassa kuljetaan metrolla
Jessica Townsend: Meinioseppä: Morriganin kutsumus

32. Kirjan nimessä on ammatti
Kyung-sook Shin: Hovitanssija

33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
Jeff VanderMeer: Hävitys

34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
Maria Ohisalo & Arno Kotro: Sinua on petetty: kirjoituksia sukupuolten tasa-arvosta

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
Chris Rylander: Gregin legenda

36. Kirjassa ollaan yksin
Terhi Rannela: Kiivaat: romaani rakkaudesta ja vastarinnasta

37. Pienkustantamon julkaisu
J. S. Meresmaa: Hämäränsäteet

38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
Mary Shelley: Frankenstein

39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
Laila Hirvisaari: Hiljaisuus

41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
Veli Pekka Toropainen: 39 tarinaa 1600-luvun turkulaisnaisista

42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä

43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
Henry de Vere Stacpoole: Sininen laguuni

45. Kirjan nimessä on kieltosana
Raili Mikkanen: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
Johanna Hulkko: Suojaava kerros ilmaa

47. Kirjassa on alle 100 sivua
Mimmu Tihinen: Toivottavasti huomenna sataa

48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
Lynne Kelly: Song for a Whale

49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
Nora Roberts: Ensimmäinen vuosi

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Anniina Mikama: Huijarin oppipoika

maanantai 9. joulukuuta 2019

Rosie Walsh: Hän lupasi soittaa

Kirjan kansikuva.
Rosie Walsh:
Hän lupasi soittaa
(The Man Who Didn't Call, 2018)
333 s.
Otava 2018
Suomennos: Sirkka-Liisa Sjöblom
Omasta hyllystä


Hei! Tänään on tasan yhdeksäntoista vuotta siitä kauniista aamusta, jolloin sanoimme hymyillen toisillemme heippa.

Amerikkalaistunut Sarah viettää lomaa lapsuudenkodissaan Englannin maaseudulla ja tapaa sattumalta ah niin ihanan Eddien. He viettävät viikon yhdessä ja omalle lomalleen lähtevä Eddie lupaa soittaa Sarahille lentokentältä. Eipäs vain soitakaan. Sarah vaipuu epätoivon alhoon ja päättää selvittää, mikä meni vikaan. Hehän tunsivat olevansa suorastaan sielunkumppaneita, joten Eddien yhtäkkinen katoaminen myös somesta on vähintäänkin kummallista. Eddietä jäljittäessään Sarah seuraa vierestä ystäviensä ihmissuhteita ja palaa muistoissaan 19 vuoden takaiseen kohtalokkaaseen päivään.

No nyt oli kyllä niin valheellista mainontaa että. Kirjan kannessa luvataan, että tämä on "täydellinen rakkaustarina, jonka sydämessä sykkii salaisuus". No ei ollut ei. Asennoiduin siihen, että pääsen sinne hattaranpinkkiin pilvilinnaan, jossa salaisuus on tyyliin lapsi edellisestä avioliitosta ja jossa sankaripari kuhertelee kuin pulupari. Anna palaa, romantiikkahöttö! 

Kirjan luettuani totean, että jos itse kuvailisin tarinaa, niin en valitsisi sanoja "täydellinen rakkaustarina". 

Lukijalle kerrotaan jatkuvasti, miten Sarah ja Eddie käytännöllisesti katsoen rakastuvat ensisilmäyksellä,  tässä nyt kohtalon pyörät pyörivät jne., mutta eipä sitä juuri näytetä. Kirjassa on muutama takauma, joissa näytetään Sarah ja Eddie halimassa ja juttelemassa asioista, jotka eivät ole erityisen tärkeitä. Suurin osa ajasta ja sivuista käytetään Sarahin ongelmien vatvomiseen. Näihin kuuluvat kadonneen Eddien lisäksi muun muassa melkein-ex-aviomiehen uusi tyttöystävä, se ettei Sarah halunnut lasta kyseisen exänsä kanssa, yleinen angstaaminen vähän joka asiasta, mystiset heikotukset ja pahoinvoinnit sekä parhaan ystävän lapsettomuus. Haluaisiko joku tämän perusteella arvata, miten kirjan lopussa käy?

Jos kirjan ideaa ei olisi väkisin haluttu vääntää romanssin muotoon ja onnelliseen loppuun, olisin ehkä jopa pitänyt tästä ihmissuhdedraamana. Perusajatus kun on kiinnostava. Sarahia ja Eddietä yhdistää 19 vuotta sitten tapahtunut onnettomuus, joka on varjostanut molempien elämää eikä jätä heitä vieläkään rauhaan. Se, miten ihmiset heidän ympärillään ja he itse reagoivat onnettomuuteen ja sen jälkimaininkeihin, oli kiinnostavaa. Se, että tuollaiseen tilanteeseen ei ole helppoja ratkaisuja, oli kiinnostavaa. Se, voiko yhdessäoloa edes harkita tuollaisen painolastin kanssa, oli kiinnostavaa. Tästä olisi oikeasti saanut ihan kelpo tarinan.

[juonipaljastuksia]

Mutta sitten viikon lomaromanssi ja vauva korjaavat kaiken, koska niinhän ne yllärivauvat aina.

Koko kirjan aikana Sarah ja Eddie viettävät yhdessä sen viikon, josta näemme muutaman välähdyksen. Sen jälkeen synkistellään Sarahin mukana pari kuukautta, minkä jälkeen kurvataan kohti vauvaepilogia. Kannessa ja kannen hempeydellä luvattua rakkaustarinaa ei kirjassa kuvata niin, että minä olisin uskonut siihen. Potentiaalinen "tämä ei nyt oikeasti voi toimia näistä itse asiassa aika hyvistä syistä" -tilanne ratkaistaan vauvalla, joka maagisesti korjaa sekä (toistaiseksi olemattoman) parisuhteen että kummankin osapuolen suurimman henkilökohtaisen trauman ynnä sivullistenkin ongelmat.

En siis pitänyt tästä enkä edes pitänyt tätä rakkaustarinana, mutta kuittaan sillä Helmet-lukuhaasteen rakkausromaani-kohdan, koska sellaisena tätä myydään. Kivana yksityiskohtana täytyy kuitenkin mainita se, että Sarah ja hänen exänsä ovat ensinnäkin hyvissä väleissä keskenään ja toiseksi sairaalaklovnibisneksessä. Siinäpä ammatti, johon en ole kirjassa ennen törmännyt. Melkein harmittaa ettei nyt ole mitään Erikoiset ammatit -lukuhaastetta menossa.


Luettu myös:

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2019 - 6. rakkausromaani [45/50]
* Kirjahyllyn aarteet [kirja 10]

tiistai 3. joulukuuta 2019

Mary Shelley: Frankenstein

Kirjan kansikuva.
Mary Shelley:
Frankenstein
(Frankenstein,
or The Modern Prometheus
, 1818)
332s.
Otava 2008
Suomennos: Paavo Lehtonen
Omasta hyllystä


Ilahdut varmasti kuullessasi että hankkeeni on päässyt onnellisesti alkuun, vaikka suhtauduitkin siihen epäilevästi,

Kapteeni Robert Walton seilaa miehistöineen Pohjoisella jäämerellä. Laiva jää kiinni jäihin ja Walton voivottelee tilannetta kirjeissä sisarelleen. Walton saa muuta ajateltavaa kun laivalle päätyy myös puolikuollut nuori herrasmies. Victor Frankenstein kertoo henkitoreissaan Waltonille pelottavasta hirviöstä, jonka hän rakensi iltojensa ratoksi ja joka on sittemmin tuhonnut hänen koko elämänsä.

Tämä kauhuklassikko on lojunut hyllyssäni jo jonkin aikaa, ja kun sanon 'jonkin aikaa', tarkoitan muutamia vuosia. Se on niitä kirjoja, joihin on ollut tarkoitus tarttua, mutta joihin ei sitten ole oikeasti tarttunut kun on muka ollut aina muuta ja kiireellisempää lukemista. Sain viimeinkin tarvittavan motivaation Helmet-lukuhaasteesta. Frankenstein nimittäin joutui vuonna 1955 kiellettyjen kirjojen listalle Etelä-Afrikassa, koska sen katsottiin olevan säädytön ja paheksuttava. Olen itse asiassa aika hämmästynyt, että sitä ei ole kielletty missään muualla kun ottaa huomioon, miten vallattomasti Victor Frankenstein leikkii tässä jumalaa.

Kirjan konsepti ja juonihan olivat toki tuttuja, koska Frankensteinin hirviö kuuluu kauhukuvaston vakiokalustoon. Täytyy kyllä sanoa, että kovin on kirjan filosofinen ja moraalinenkin sanoma vettynyt aikain ja adaptaatioiden saatossa. Elokuvissa lattapäinen hirviö lähinnä örisee tyhmyyttään, mutta kirjassa se oppii ihan itse varsin kaunopuheiseksi kammotukseksi. Nimenomaan hirviö esittää koko joukon kiusallisia moraalisia kysymyksiä, joihin Victorin on vaikea vastata. Onko luojalla vastuu luoduistaan? Saako vihaan vastata vihalla? Jos muiden viha ja ennakkoluulot sekä niistä seurannut pohjaton yksinäisyys tekevät hirviöstä hirviön, onko syy vain sen vai pitäisikö muidenkin vilkaista peiliin?

Victorille peili onkin melko vieras esine. Hän jättää äitinsä kuoltua geneveläisen kotinsa ja matkaa opiskelemaan Englantiin, jossa hänen mielenkiintonsa kääntyy luonnontieteisiin. Vuosien kuluessa hän rakentaa hirviön, jonka hän sitten eräänä yönä herättää eloon. Tähän ei muuten liity minkäänlaista salamointia tai yhtään Igoria. Victor, joka on jollain ihmeen konstilla onnistunut rakentamaan hirviön katsomatta sitä kertaakaan, kauhistuu susirumaa luomustaan ja pinkoo karkuun minkä jaloistaan pääsee. Ja näin yksinäinen hirviö päätyy vaeltamaan pitkin maita ja mantuja, ja lopulta teurastamaan kaikki Victorille rakkaat ihmiset. Paitsi pikkuveli Ernestin, joka ei ilmeisesti ollutkaan niin rakas.

Pidin kirjasta paljon enemmän kuin oletinkaan ja viihdyin sen seurassa oikein hyvin. Hatun nosto Shelleylle, joka kynäili tämän 18-vuotiaana. Sekä tarina että sen kerrontatapa ovat selvästi aikansa tuotteita. Kirjassa on kehyskertomuksia kuin sipulissa kerroksia. Uloin kerros on Waltonin kirjeenvaihto sisarelleen, sisempi Victorin kertomus Waltonille, sitten löytyy hirviön kertoma tarina Victorille ja sen sisältä vielä tarina siitä, miten hirviön vakoilema perhe päätyi asumaan alppimökkiinsä. Kaikki kirjan varakkaat hahmot ovat hyviä ja kauniita, köyhät työläiset puolestaan rumia ja huonotapaisia.


Hän oli erään vanginvartijan vaimo, joka oli palkattu hoitamaan minua; hänen kasvonsa ilmensivät kaikkia niitä luonteenpiirteitä jotka ovat ominaisia tuolle ihmisluokalle. Juomut hänen kasvoissaan olivat kovat ja ankarat, aivan kuin hän olisi tottunut näkemään kurjuutta tuntematta pienintäkään myötätuntoa.
(s. 261-262)



Niin, miksihän tuolle köyhälle ihmisluokalle oli tyypillistä näyttää kovia kokeneelta, ja miksihän heidän oli vaikea löytää sydämestään suuria sympatioita kultalusikka suussa syntyneelle herrasväelle? Mikä mysteeri. Samoin kirjassa todetaan iloisesti, että Victorin bestis Henry aikoo lähteä Intiaan vahvistamaan brittiläisen imperiumin asemaa siellä päin. Intialaisten mielipidettä tästä ei kysellä. Kirjoitustyylistä ja aikakaudesta itsestään johtuen kirjasta sai muuten moneen otteeseen sellaisen mielikuvan, että Victor on rakastunut Henryyn vähintäänkin yhtä syvästi kuin morsiameensa Elizabethiin.

Syvällisempänä teemana tässä on tietenkin tuo jumalan asemaan nouseminen ja sieltä katajaan kapsahtaminen. Kaikkea ei tarvitse kokeilla vain siksi, että se on mahdollista, ja surun kanssa täytyy oppia elämään. Shelley menetti oman äitinsä nuorena ja menetti myös useita omia lapsiaan, ja kyllähän nekin teemat tässä näkyvät. Hirviö joutuu elämään ilman vanhemman rakastavaa ohjausta, ja Victoria puolestaan piinaa syyllisyys ja menetyksen tuska. 

Minulle lukijana kirja ei tarjonnut mitään maailmaa mullistavaa tai uutta, mutta tämäpä ei olekaan vuosi 1818. Mary Shelley on monella tapaa modernin kauhukirjallisuuden äiti. Frankensteinin tutut hahmotyypit ja moraaliset ongelmat on toistettu lukemattomia kertoja sen 201 vuoden aikana, jotka tämän kirjan ilmestymisestä on kulunut. Omana aikanaan ne toivat kirjallisuuteen jotain uutta. 

Näin sivumennen sanoen pidän todella paljon tästä Otavan Keskiyön kirjasto -sarjan ulkoasusta. Yksinkertainen ja tyylikäs, sopii hienosti genrelle. Jossain hyllyni kätköissä pitäisi olla myös sarjan Dracula, jonka aion lukea jonakin kauniina päivänä.


Luettu myös:

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2019 - 38. jossain päin maailmaa kielletty kirja [44/50]
* Kirjahyllyn aarteet [kirja 9]

lauantai 30. marraskuuta 2019

Marraskooste

Päätin osallistua ensi vuonna POPSUGAR-lukuhaasteeseen. Saa nähdä miten käy, mutta haastelista on kiinnostavan näköinen!

Löysin taas lukuintoa, mikä on erityisen kivaa kun ottaa huomioon, että on marraskuu ja Helmet-lukuhaasteestani puuttuu vielä kirjoja. No, muutama on jo katsottuna valmiiksi, joten ehkäpä se tästä.


Luettu & blogattu


Luettujen kirjojen kansikuvat.


Maja Lunde: Sininen
Vesipula uhkaa. Kaksi toisiinsa kietoutuvaa tarinaa, joissa kummassakin oli sekä hyviä että huonoja puolia.

Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta
Vuoden 2117 pelipuvussa. Kohdeyleisöön epäilemättä uppoavaa pelidystopiaa, en juuri pitänyt päähenkilöstä.

Katie O'Neill: The Tea Dragon Society
Teelohikäärmeitä ja uusia ystäviä. Kerrassaan herttainen sarjakuva, jota suosittelen lämpimästi niin lapsille kuin aikuisillekin.

Jouni Tikkanen: Lauma
Lapset susien hampaissa 1880-luvulla. Kiinnostava aihe ja sujuvasti kirjoitettu, etenki suden näkökulma oli kiinnostava.

Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Glitch
Viikinkien matkassa vuonna 2118. "Tulipahan luettua" -kirja, mutta kiinnostaa kyllä miten sarja päättyy.

Käsin ja sydämin : sota-ajan puhdetyöt
Rintama-askartelun historiaa. Mielenkiintoinen, nopealukuinen ja uutta tietoa täynnä oleva kirja.

Raili Mikkanen: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää
Minna Canthin tyttärenä. Sujuvasti kirjoitettu arjen kuvaus, jossa käsitellään Minna Canthille tärkeitä asioita.

Adam Kay: Kohta voi vähän kirpaista : nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat
Lääkärissä Englannissa. Hauska ja surullinenkin, lääkäriltä vaaditaan niin paljon.

Briitta Hepo-oja: Suomea lohikäärmeille
Lohikäärme vaihtoehtoisessa Suomessa. Mainio kotimainen YA-fantasia, epäsäätyinen romanssi ei ole kirjan tärkein juonenlanka.

Laila Hirvisaari: Hiljaisuus
Puhumaton Inga itärajalla. Hyvä kuvaus lapsen traumasta sodan jälkimainingeissa, en tosin pitänyt viimeisestä luvusta.


Luettu myös

Kore Yamazaki: Velhon morsian #11

Edellisen osan lukemisesta vierähti sen verran aikaa, että piti miettiä hetki missä mentiin. Pidän sarjan fantasiamaailmasta ja piirrosjäljestä, jos kohta jälkimmäinen näytti omaan silmääni hieman lipsuvan tässä osassa. Varsinkin Chise näytti erilaiselta.

Riikka Hedman: Kissaverukset: Sämpy saa pikkuveljen

5/5 kissanpentua, erinomainen etenkin kissafaneille. Valokuvakirjassa on runsaasti somekissa Sämpyn ja pikkuveli Hiskin vauhdikkaita kuvia. Tekstissä kerrotaan, miten Hiski saapui taloon ja kuinka hyvin tai huonosti sopeutuminen muiden joukkoon onnistui.

Laila Hirvisaari: Hiljaisuus

Kirjan kansikuva.
Laila Hirvisaari:
Hiljaisuus
239 s.
Otava 2016
Omasta hyllystä


Aamulla sumu on niin sakea, ettei joen vastarannalle näy.

Eletään 1940-lukua aivan itärajalla sijaitsevassa maalaiskylässä. Ihmiset toipuvat sodan kauhuista vähitellen ja palaavat arkisiin askareisiinsa. Yhdeksänvuotias Inga asuu isovanhempiensa luona ja käy koulua, mutta ei koskaan sano sanaakaan. Mitä ikinä Inga sodan aikana näkikään, se jätti hänet mykäksi. Kommunikointi onnistuu kuitenkin paperin ja kynän avulla, ja Ingan mieli on suunnattoman utelias maailman suhteen. Se ei kuitenkaan auta kun hänen oma mielensä kääntyy häntä vastaan samalla tavalla kuin opettaja ja julmasti kiusaavat lapset koulussa.

En ole koskaan aiemmin lukenut Laila Hirvisaaren kirjoja, joten tulipa nyt tehtyä sekin. Alun perin tarkoitukseni oli ruksia Helmet-lukuhaasteen Sokkona hyllstä valittu kirja -kohta, mutta tämä sopikin hyvin Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia -kohtaan. Tarina käsittelee Ingan traumaa, jota edes rakastavat isovanhemmat eivät osaa parantaa. Puhumattomuuden lisäksi Ingaa kiusataan toisessa jalassa olevan kuudennen varpaan vuoksi. Jälkimmäisen ongelman voisi korjata leikkauksella Helsingissä, mutta Inga ei suostu, ei niin millään, vaikka hän tietää, että kävelykin helpottuisi huomattavasti. Puhumaattomuus ja leikkauksen vastustaminen liittyvät lopulta yhteen yllättävällä tavalla.

Kirja oli sujuvaa luettavaa ja vakavasta aiheestaan huolimatta se ei kuitenkaan ollut liian synkkä ja toivoton. Ingalla ei ole ikäisiään ystäviä, mutta hänen läheisensä rakastavat häntä hyvin paljon. Kun isoisälle selviää, miten Ingaa on kohdeltu koulussa, kunniansa saavat kuulla paitsi opettaja myös muut kyläläiset, jotka ovat katsoneet muualle. Ingan läheiset yrittävät auttaa häntä parhaan kykynsä mukaan, mutta kukaan ei tiedä, miten Ingan saisi taas puhumaan. Kukaan heistä ei ole lääkäri eikä osaa auttaa pientä lasta käsittelemään mieltään painavia asioita. 

Tarinassa kuvataan kuitenkin (tietenkin) sitä kesää, jona asiat alkavat muuttua. Isoisällä on lääkäriystävä, joka lupaa lukea Ingan kirjeet, jos tämä sellaisia haluaa lähettää. Olosuhteiden pakosta lääkärin oma poika tulee pariksi viikoksi Ingan kotiin ja vaikka samanikäisen lapsen läsnäolo ei itsessään olekaan ihmelääke, se piristää Ingan mieltä. Joel oli omaan makuuni turhankin aikuinen hahmo 10-vuotiaaksi pojaksi. Ingasta sen sijaan pidin paljon. Hänen yksinäisyytensä ja surunsa oli riipaisevaa, mutta toisaalta hänestä löytyi myös iloa ja etenkin uteliaisuutta. Pidin etenkin siitä, että hän yritti itse ymmärtää maailmaa salaa lukemiensa sanomalehtien avulla. Ei Inga tyhmä ollut vaikkei puhunutkaan.


Inga antautuu koskelle, hän antautuu kuohuille. Hän istuu kiven laella ja koettaa tavoitella pienillä käsillään vaahtoa tietäen, ettei kukaan voi estää häntä lumoutumasta omasta rohkeudestaan.
(s.17).


Lyhyt ja nopealukuinen tarina, mutta valitettavasti en kuitenkaan pitänyt kirjan viimeisestä luvusta. Mielestäni tarina olisi toiminut paremmin ilman sitä. Ehkä sen tarkoitus oli olla onnellinen loppu, mutta minusta loppu oli sopivan optimistinen ilman viimeistä lukua. Ingan toipumiseen sijaan mieleen jäi nyt kummittelemaan se, mitä lopussa paikalle ilmaantuneelle hahmolle oli varmasti tapahtunut.


Luetty myös:

Haasteet: 
* Helmet-lukuhaaste 2019 - 40. kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia 43/50
* Kirjahyllyn aarteet  [kirja 8]

maanantai 25. marraskuuta 2019

Briitta Hepo-oja: Suomea lohikäärmeille

Kirjan kansikuva.
Briitta Hepo-oja:
Suomea lohikäärmeille
309 s.
Otava 2019
Kirjastosta


Punaiset pilkut täplittävät valkoista lakanaa.

Vuoden 2020 vaihtoehtoisessa Suomessa luonnonusko on voimissaan, kuningaskunta on jakautunut käytännössä kahtia ja yhteiskuntaluokkien eriarvoisuus ja terrorismi on arkipäivää. Köyhempään luokkaan kuuluva Timotei saa 18-vuotislahjakseen pienen lohikäärmeen, jonka kasvattaminen ei ole helppoa. Lohikäärme vie Timin yläluokan maailmaan, jossa hän tutustuu ritarisäätyiseen Lynxiin. Molemmat nuoret ystävineen seuraavat jännityksellä kruununprinsessa Freijan häitä, onhan hän ensimmäinen kuninkaallinen, joka nai tavalliseen kansaan kuuluvan puolison. Pian häiden jälkeen tapahtuu jotain, joka muuttaa koko Suomen tilanteen vieläkin vaarallisemmaksi.

Takakansiteksti ei tämän kirjan kohdalla oikein kohtaa kirjan sisältöä ja siksi jätin melkein tämän lainaamatta. Taasko joku tyypillinen teiniromanssi? Nyt ei jaksa. Mutta onneksi lainasin, koska ei tässä oikeastaan ollut kyse mistään epäsäätyisestä romanssista. Timin ja Lynxin juttu ei ole tarinan pääpointti eikä sen vatvomiseen käytetä läheskään niin paljon aikaa ja sivuja kuin voisi olettaa. Kirjan sydän on pikemminkin sen maailman rakentamisessa ja politiikassa. 

...Noin kirjoitettuna saan sen kuulostamaan kieltämättä todella tylsältä, mitä kirja ei missään nimessä ole. Tämä on oikein laadukasta, jännittävää ja ajankohtaista YA-fantasiaa.

Tässä maailmassa Suomi on siis jaettu kahtia. On Etelä-Suomi, jota asuttavat enimmäkseen sääty-yhteiskuntaa kannattavat ihmiset. Tai pikemminkin niin, että muunlaisista ajatuksista on paras olla hiljaa. On myös tasavaltalaisten ja villi-ihmisten pohjoinen Botnia, jonne etelän ihmiset eivät edes saa mennä. Suomi on sikäli takapajuinen maa, että noitia jahdataan ja poltetaan täällä edelleen. Esimerkiksi sivistyneemmässä Ruotsissa noidat ovat tehneet kovasti työtä sen eteen, että heidät on hyväksytty osaksi yhteiskuntaa. Eriarvoisuus rehottaa muutenkin. Raha valuu aatelisten taskuun ja köyhät pärjäävät miten kuten. Lynxille ei tuota ongelmia hankkia parin tonnin korua, mutta Timin halpa nettiyhteys on hidas kuin etana. Ei niin yllättäen kuninkaallisten kannattajat ovatkin aatelisia, tasavallan kannattajat puolestaan vähävaraisia.


Uutiset olivat sitä samaa: kuninkaalliset häät, työttömyys, kauppapakotteet, TASA [radikaali tasavaltalaisten ryhmä], häät, työttömyys, kauppapakotteet, häät, TASA, blaa blaa. Ihan totta. Samat otsikot toistuivat joka päivä, ei niitä kukaan jaksanut. Silloin tällöin haastateltiin vaihteen vuoksi tyytymättömiä turkulaisia, joiden mielestä kuninkaalliset häät olisi pitänyt järjestää maan pääkaupungissa eikä Helsingissä. Häiden menetys oli ihan turkulaisten oma vika. Olisivat polttaneet kaupunkinsa vähän harvemmin. Missä Freijan olisi heidän mielestään pitänyt mennä naimisiin, Turun linnan hiiltyneillä raunioillako.
(s. 12)


Timin mieltä painaa hänen entisen tyttöystävänsä Astridin kuolema, eikä ihastuminen Lynxiin paranna ihmeenomaisesti hänen traumaansa. Tätähän tapahtuu turhankin usein tässä genressä; oli taustalla sitten kiusaaminen tai perheen kuolema, rakkaus parantaa välittömästi kaiken. Ei tällä kertaa. Tim käy lyseota ja maailmanrakennus tulee hauskasti esiin esimerkiksi siinä, että koulussa opiskellaan riimukirjoitusta. Yllätyslahjaksi saatu lohikäärme on oikeastaan jonkinlainen terapiaeläin, koska se saa Timin kiinnostumaan uusista asioista. Esimerkiksi suomen opettamisesta sille eli tehtävästä, joka on perinteen ja tiedon mukaan miltei mahdotonta. "Suomea lohikäärmeille" onkin paitsi kirjan nimi, myös Timin itselleen sälyttämä tehtävä ja tässä nimenomaisessa Suomessa myös sananlasku, jonka merkitys kiertyy takaisin kirjan eriarvoisuuden teemaan.

Lynx on Timiä vuotta vanhempi yliopistoa käyvä nuori nainen, joka kuuluu ritarisukuun. Hänen säätynsä elämää säätelee ritarikoodi, joka on sekä vähemmän konservatiivinen että älyttömämpi kuin ehkä kuvittelet. Sopii siis tähän maailmaan kuin nenä päähän. Nuorempana Lynx teki pikkuserkkunsa kanssa pienessä humalassa sopimuksen siitä, että jos he 25-vuotiaina ovat edelleen naimattomia, he menevät keskenään naimisiin. Hauska vitsi, joka ritarivalan ja -kunnian vuoksi sitoo heitä edelleen. Pidin valtavasti siitä, miten ritarivala ja sen pitäminen sekä Lynxin huolimattomuus liittyivät lopulta tarinaan paljon vakavammankin asian kohdalla. Ritarin sotilasrooli sinänsä ei ole Lynxin juttu, mutta onneksi sen ei tarvikaan olla. Hänellä on isosisko, perheen esikoinen luutnantti Fox, jonka tyttöystäväkin on armeijassa, sekä isoveli Feenix. 

Iso plussa kirjalle siitä, että sukupuolten välinen ja seksuaalinen tasa-arvo näyttävät olevan kirjassa oikeasti asioiden normaalitila. Usein kirjoissa kyllä sanotaan näin, mutta todellisuus on sitten toinen. Eihän tyttö voi oikeasti tehdä jotain jne.. Tällä kertaa voi. Kukaan ei viittaa esimerkiksi Foxiin millään osoittelevalla ja alleviivaavalla tavalla. Pidinkin paljon Foxista ja oikeastaan kaikista kirjan hahmoista. Heihin ja kirjan maailmaan tutustuttiin luontevasti ilman niitä (ainakin minua) ärsyttäviä "as you know, Bob..." -hetkiä. Luonnonusko ja haltijat olivat arkipäivää ja sulassa sovussa kännyköiden ja nuorisobileiden kanssa. 

Juoni jäi todella kutkuttavaan ja koukuttavaan kohtaan. Vaikka kirjassa ei sanota sen olevan sarjan avausosa, toivon, että se on!


Luettu myös:

lauantai 23. marraskuuta 2019

Adam Kay: Kohta voi vähän kirpaista : nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat

Kirjan kansikuva.
Adam Kay:
Kohta voi vähän kirpaista:
nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat

(This is Going to Hurt:
Secret Diaries of a Junior Doctor
, 2017)
269 s.
Art House 2019
Suomennos: Ari Jaatinen
Kirjastosta


Vuonna 2010, kun olin ensin opiskellut kuusi vuotta ja sitten kiertänyt osastoilla toiset kuusi, irtisanouduin työstäni NHS:n lääkärinä.

Adam Kayn muistelmateos on editoitu versio hänen lääkäriaikoinaan pitämästä päiväkirjasta. Olin lukevinani jostain, että päiväkirjan pitämistä suositeltiin hänelle eräänlaisena terapiamuotona, tapana käsitellä työn varjopuolia. Ja niitähän riittää. Päiväkirjamerkinnöissä kuvataan enimmäkseen työtä ja sen omituisuuksia, mutta mukana kulkevat myös työstä kärsivät ihmissuhteet ja NHS:n (Yhdistyneen kuningaskunnan julkinen terveydenhuolto) mahdottomat vaatimukset.

Yleisopintojensa jälkeen Kay päätti erikoistua naistentauteihin, synnysoppiin ja alapäähommiin noin yleensäkin, joten etenkin kirjan loppuosa kertoo sitten siitä. Mieleeni jäi lähinnä kaksi asiaa. Ensinnäkin, miten kenelläkään voi edes käydä mielessä tunkea itseensä niitä asioita, joita lääkärit onkivat sieltä pois? Erinäisistä aukoista on löydetty niin Postimies Paten pää kuin kaukosäädin ja kynttilänvahaakin. Miksi? Menee ihan usko ihmiskuntaan tällaisia lukiessa. 


Päätin gynekologian osastolla etsiä netistä potilaalle hoito-ohjeita. Koko konsernin IT-osasto oli blokannut Royal College of Obstetrics and Gyneacologyn verkkosivun pornona.
(s. 96)

Toiseksi, kuten tuostakin voi lukea, näitä typeryksiä löytyi myös niin sanotusti tiskin toiseltakin puolelta. Työtä hankaloittivat jatkuvasti niin tunarikollegat kuin ylhäältä tulevat idioottimaiset päätöksetkin. Kayn lääkäriaikana eri sairaaloissa otettiin esimerkiksi käyttöön erilaisia uusia tietojärjestelmiä, joista ei käytännössä ollut mitään muuta kuin harmia. Se, mikä ennen tehtiin muutamassa minuutissa, vei upouudella systeemillä puoli tuntia, jolle olisi ollut parempaakin käyttöä. Näinhän se usein käy kun ei kuunnella niitä, jotka oikeasti tekevät työtä siinä ympäristössä, jonka parannuksia aivan toiset henkilöt suunnittelevat.

Mutta se, mikä nosti eniten verenpainettani oli se asia, jonka vuoksi Kay kirjansa oikeastaan kirjoittikin. NHS:n lääkäreiltä vaaditaan uskomattomia suorituksia minimipalkalla. Ylityötunneista ei makseta ja niitä on käytännössä aina, usein monta tuntia päivässä. Jos olet keskellä operaatiota, et voi lähteä kotiin vain siksi, että kello löi kaksitoista. Aloittelevalle lääkärille maksetaan suunnilleen saman verran kuin Mäkkärin kesätyöntekijälle. Tai ainakin maksettiin, nyt saatetaan maksaa vieläkin vähemmän. Lomia on turha suunnitella, koska toiveita ei oteta huomioon ja sijaiseksi on tultava kesken lomankin. Minkäänlaista terapiaa tai henkistä tukea et saa työpaikkasi puolesta. 

Tuo jälkimmäinen oli viimeinen niitti Kaylle. Hirvittävällä tavalla pieleen menneen synnytyksen jälkeen hänen piti mennä seuraavana päivänä töihin aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ei ole reilua, ei. Yksi koko matkan mukana seurannut sivujuoni oli Kayn ja hänen kumppaninsa suhde, joka ei lopulta kestänyt Kayn ammatin aiheuttamaa stressiä. Kun käyt kotona vain nukkuaksesi, on hankala ylläpitää minkäänlaista ihmissuhdetta.

Kay päätti kirjoittaa kirjansa tilanteessa, jossa lääkärien työolosuhteita vietiin vieläkin alemmas. Hän oli itse jo sanonut hyvästit uralleen ja lähtenyt muihin hommiin, mutta tunsi suurta raivoa ja pettymystä valtionhallintoaan kohtaan. Hän halusi kertoa, millaista lääkärin työ oikeasti on. Kirja on siis myös yhteiskunnallisesti tärkeä ja vaikka se ei Suomesta kerrokaan, ei ole vaikea nähdä yhtymäkohtia omaan terveydenhuoltoomme. Liian vähän väkeä, liian huonot palkat, mahdottomat vaatimukset. 

Eli siis, hauska kirja omituisten potilastapaustensa vuoksi, mutta myös synkkä ja surullinen kun asiaa oikein ajattelee.


Eräs loistava consultant kertoi aina harjoittelijoilleen, että siihen mennessä kun he pääsevät eläkkeelle, he ovat täyttäneet bussin kuolleilla lapsilla ja CP-vammautuneilla lapsilla. Valtava määrä "komplikaatioita", kuten sairaalaslangilla sanotaan, tapahtuisi heidän hoidossaan. Hän sanoi opiskelijoille, että jos he eivät kestäisi tätä tosiasiaa, he olivat väärässä ammatissa. Kunpa joku olisi sanonut minulle saman hieman aiemmin, niin olisin itse harkinnut kahdesti.
(s. 253)


Luettu myös:

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2019 - 21. julkisuuden henkilön kirjoittama kirja [42/50]
Adam Kay on tosiaan ollut lääkäri ja käsikirjoittanut komediasarjoja ennen tätä kirjaa. Hän on myös naimisissa Game of Thronesin johtavan tuottajan James Farrellin kanssa!