 |
| Colleen Gleason: The Clockwork Scarab 350 s. Chronicle Books 2013 Kirjastosta |
There are a limited number of excuses for a young, intelligent woman of seventeen to be traversing the fog-shrouded streets of London at midnight.
Vuoden 1889 steampunk-Lontoossa Mina "Sherlockin veljentytär" Holmes ja Evaline "Bramin sisar" Stoker saavat tehtäväkseen selvittää hienostoneitien mystiset kuolemantapaukset. Epäsosiaalinen Mina on veistetty samasta nerokkaasta puusta kuin kuuluisa setänsä, ja seurapiiriperhonen Evaline puolestaan valvoo öisin katuja vampyyrien varalta. Toisilleen tuntemattomat tytöt joutuvat yhdistämään voimansa ratkaistaakseen jutun, jonka ainoat vihjeet ovat kuolleilta löytyneet skarabee-amuletit.
Lainasin tämän steampunk-puuskassa ja harmi kyllä kirja ei ollut niin kiva kuin odotin. Juoni kuulostaa jännältä ja hauskalta enkä toki odota YA-romaanilta samaa kuin esimerkiksi ihan aidolta Sherlock-dekkarilta. Tähän on kuitenkin laitettu liikaa tavaraa, minkä vuoksi oikein mitään hahmoista steampunk-ympäristöön ei ole käsitelty loppuun asti. Kyseessä on myös sarjan aloitusosa. joten käytännössä kaikki juonet jäävät levälleen kirjan lopussa.
On myös vaikea sanoa kumpi oli raivostuttavampi minäkertoja, Mina vai Evaline. Kumpikin on turhautunut siinä lokerossa, johon hienostonaiset tuon ajan Lontoossa väkisin laitetaan. Pidin siitä, että heillä oli erilaiset ongelmat ja etteivät he olleet ajatuksiltaan liian moderneja. Mina on kuitenkin kerrassaan raivostuttava kaikkitietäjä, joka jaksaa muistuttaa lukijaa jatkuvasti siitä, miten suunnattoman älykäs hän on verrattuna kaikkiin muihin paitsi setäänsä ja Irene Adleriin. Toki hän myös vaikuttaa hyvin älykkäältä verrattuna Evalineen, joka tumpeloi tiensä ongelmasta toiseen. Kirjassa yritetään laittaa tyttöjen kautta vastakkain äly ja lihasvoima, mutta Evaline ei loppujen lopuksi meinaa selvitä edes pienestä tappelusta ilman miehistä apua.
Kirjan raivostuttavin kohtaus liittyykin juuri tähän. Totta kai kirjassa on poikajuttuja. Minan sydän tykyttää epäilyttävän nopeasti sekä pitkän skottipoliisi Graylingin että aikamatkustaja Dylanin läheisyydessä. Aivan, jostain käsittämättömästä syystä kirjassa on myös aikamatkustusta yhden hämmentyneen vuodesta 2016 tulleen pojan verran vaikka ilmankin olisi pärjätty. Evaline kaipaa hajusuolaa salaperäisen ja ärsyttävän Pixin läheisyydessä, ja siinä verenpainetta nostattavassa kohtauksessa häviää tälle tahallaan kädenväännössä ihan vain siksi, että Pix tietäisi Evalinen antaneen hänen voittaa. En pidä tällaisesta kerronnasta, jossa tyttö on muka jotenkin parempi ihminen antaessaan pojan voittaa. Yllätyn suuresti jos Pix ei jossain vaiheessa osoittaudu vampyyriksi, korkeasäätyiseksi aateliseksi valepuvussa tai aikamatkustajaksi, tai mahdollisesti kaikiksi kolmeksi.
Sarja tosiaan jatkuu tämän jälkeen, mutta ainakaan nyt minulla ei ole suurempaa kiinnostusta lukea sitä. Ehkä jos saan toisen steampunk-puuskan, pidin siitä miten kaikki toimi höyryllä ja sähkö oli itse asiassa lailla kiellettyä.
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2019 - 12. kirja liittyy Isoon-Britanniaan [19/50]
Fiktiiviseen versioon, mutta Lontoossahan tässä juoksennellaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti