 |
| Rosie Walsh: Hän lupasi soittaa (The Man Who Didn't Call, 2018) 333 s. Otava 2018 Suomennos: Sirkka-Liisa Sjöblom Omasta hyllystä |
Hei! Tänään on tasan yhdeksäntoista vuotta siitä kauniista aamusta, jolloin sanoimme hymyillen toisillemme heippa.
Amerikkalaistunut Sarah viettää lomaa lapsuudenkodissaan Englannin maaseudulla ja tapaa sattumalta ah niin ihanan Eddien. He viettävät viikon yhdessä ja omalle lomalleen lähtevä Eddie lupaa soittaa Sarahille lentokentältä. Eipäs vain soitakaan. Sarah vaipuu epätoivon alhoon ja päättää selvittää, mikä meni vikaan. Hehän tunsivat olevansa suorastaan sielunkumppaneita, joten Eddien yhtäkkinen katoaminen myös somesta on vähintäänkin kummallista. Eddietä jäljittäessään Sarah seuraa vierestä ystäviensä ihmissuhteita ja palaa muistoissaan 19 vuoden takaiseen kohtalokkaaseen päivään.
No nyt oli kyllä niin valheellista mainontaa että. Kirjan kannessa luvataan, että tämä on "täydellinen rakkaustarina, jonka sydämessä sykkii salaisuus". No ei ollut ei. Asennoiduin siihen, että pääsen sinne hattaranpinkkiin pilvilinnaan, jossa salaisuus on tyyliin lapsi edellisestä avioliitosta ja jossa sankaripari kuhertelee kuin pulupari. Anna palaa, romantiikkahöttö!
Kirjan luettuani totean, että jos itse kuvailisin tarinaa, niin en valitsisi sanoja "täydellinen rakkaustarina".
Lukijalle kerrotaan jatkuvasti, miten Sarah ja Eddie käytännöllisesti katsoen rakastuvat ensisilmäyksellä, tässä nyt kohtalon pyörät pyörivät jne., mutta eipä sitä juuri näytetä. Kirjassa on muutama takauma, joissa näytetään Sarah ja Eddie halimassa ja juttelemassa asioista, jotka eivät ole erityisen tärkeitä. Suurin osa ajasta ja sivuista käytetään Sarahin ongelmien vatvomiseen. Näihin kuuluvat kadonneen Eddien lisäksi muun muassa melkein-ex-aviomiehen uusi tyttöystävä, se ettei Sarah halunnut lasta kyseisen exänsä kanssa, yleinen angstaaminen vähän joka asiasta, mystiset heikotukset ja pahoinvoinnit sekä parhaan ystävän lapsettomuus. Haluaisiko joku tämän perusteella arvata, miten kirjan lopussa käy?
Jos kirjan ideaa ei olisi väkisin haluttu vääntää romanssin muotoon ja onnelliseen loppuun, olisin ehkä jopa pitänyt tästä ihmissuhdedraamana. Perusajatus kun on kiinnostava. Sarahia ja Eddietä yhdistää 19 vuotta sitten tapahtunut onnettomuus, joka on varjostanut molempien elämää eikä jätä heitä vieläkään rauhaan. Se, miten ihmiset heidän ympärillään ja he itse reagoivat onnettomuuteen ja sen jälkimaininkeihin, oli kiinnostavaa. Se, että tuollaiseen tilanteeseen ei ole helppoja ratkaisuja, oli kiinnostavaa. Se, voiko yhdessäoloa edes harkita tuollaisen painolastin kanssa, oli kiinnostavaa. Tästä olisi oikeasti saanut ihan kelpo tarinan.
[juonipaljastuksia]
Mutta sitten viikon lomaromanssi ja vauva korjaavat kaiken, koska niinhän ne yllärivauvat aina.
Koko kirjan aikana Sarah ja Eddie viettävät yhdessä sen viikon, josta näemme muutaman välähdyksen. Sen jälkeen synkistellään Sarahin mukana pari kuukautta, minkä jälkeen kurvataan kohti vauvaepilogia. Kannessa ja kannen hempeydellä luvattua rakkaustarinaa ei kirjassa kuvata niin, että minä olisin uskonut siihen. Potentiaalinen "tämä ei nyt oikeasti voi toimia näistä itse asiassa aika hyvistä syistä" -tilanne ratkaistaan vauvalla, joka maagisesti korjaa sekä (toistaiseksi olemattoman) parisuhteen että kummankin osapuolen suurimman henkilökohtaisen trauman ynnä sivullistenkin ongelmat.
En siis pitänyt tästä enkä edes pitänyt tätä rakkaustarinana, mutta kuittaan sillä Helmet-lukuhaasteen rakkausromaani-kohdan, koska sellaisena tätä myydään. Kivana yksityiskohtana täytyy kuitenkin mainita se, että Sarah ja hänen exänsä ovat ensinnäkin hyvissä väleissä keskenään ja toiseksi sairaalaklovnibisneksessä. Siinäpä ammatti, johon en ole kirjassa ennen törmännyt. Melkein harmittaa ettei nyt ole mitään Erikoiset ammatit -lukuhaastetta menossa.
Luettu myös:
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2019 - 6. rakkausromaani [45/50]
* Kirjahyllyn aarteet [kirja 10]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti