 |
| Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista 215 s. Gummerus 2016 Omasta hyllystä |
9. maaliskuuta 1816
Olen luvannut Charlottelle, että olemme Helsingissä kuusi vuotta.
Saksalainen arkkitehti Carl Ludvig Engel palkataan rakentamaan Helsingin keskusta ja muuttamaan syrjäinen käpykylä keisarikunnan laidan hohtavaksi helmeksi. Engel perheineen pakkaa laukkunsa ja asettuu kylmään pohjoiseen, jonne sopeutuminen ei ole helppoa. Kuusi vuotta venyy vuosikymmeniksi ja ajan kuluessa Engel saa levittää uusklassismin ilosanomaa koko Suomeen.
En nyt oikein lämmennyt tälle fiktiiviselle päiväkirjalle. Niin, tiedän, pitäisi kai kun tämä on kuitenkin Finlandia-voittaja, mutta kun ei niin ei. Muistan kun kirja voitti palkinnon ja kirjaston varausjonot kasvoivat huimasti heti sen jälkeen. Tämä sama ilmiö tapahtuu joka vuosi riippumatta siitä, miten paljon tai vähän kirjasta ollaan oltu kiinnostuneita ennen sitä. Ehdokkuus nostaa heti varauslukua, voitto sitäkin enemmän kun ihmiset haluavat itse nähdä millainen se voittajakirja nyt sitten onkaan.
En tiennyt Englistä oikeastaan mitään ennen kirjan lukemista, joten sikäli tämä oli opettavainen lukukokemus. Pidinkin eniten niistä osuuksista, jotka käsittelivät Engelin työtä ja perhettä. Engel kuvataan etäisenä ja jopa kylmänä miehenä, joka kuitenkin rakastaa perhettään omalla tavallaan. Vaimo Charlotte on tärkeä ihminen Engelin elämässä ja Engel on jopa kateellinen Charlotten kyvylle sopeutua Suomeen. Engel itse ei koskaan oikein totu kylmyyteen, kieleen tai jäyhiin suomalaisiin.
Hyvässä seurassa työskennellessäni en juurikaan juo viinaksia, mutta selväpäisten ja näköalattomien suomalaisten kanssa tarvitsen ryypyn.
(s. 37)
Toinen kiintopiste on sairasteleva tytär Emilie, johon Engel ei oikein uskalla edes kiintyä. Entä jos tytär kohtaa saman kohtalon kuin perheen lapsena kuollut poika Carl Eduard? Kontrasti tyttären ja perheen muiden poikien välillä oli minusta mielenkiintoinen. Poikia hädin tuskin mainitaan eikä kertaakaan nimeltä. Emilie sen sijaan on vahvasti läsnä päiväkirjan sivuilla. Toisaalta kirjassa on kohtaus, jossa Engel sanoo suoraan ettei kerro tyttärestään käytännössä mitään kodin ulkopuolella, mutta pojistaan kyllä. Raja yksityisen ja julkisen välillä on tässä kohtaa suuri.
Kirjan runollinen tyyli ei haitannut minua näissä työn ja arjen kuvauksissa, mutta se olikin sitten kompastuskiveni kaikessa muussa. Engelin angstailu ja ah niin syvälliset pohdinnot tuntuivat vetävän tarinaa alaspäin sen sijaan, että ne olisivat nostaneet sitä korkeammalle. Ne olivat liian raskassoutuisia minun makuuni ja siksi kirja kokonaisuutena ei sitten ollutkaan minun juttuni.
Luettu myös mm.:
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2019 - 7. kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt [8/50]
* Kirjahyllyn aarteet [kirja 2]
Rakastuin tämän kirjan runollisuuteen. Engelin rakennusten arkkitehtuurii on huikean kaunista. Hänen suunnitttelemia taloja löytyy monesta kaupungista. Turun observatorio on hänen suunnittelemansa.
VastaaPoistaMinäkin noin periaatteessa pidin kirjan runollisuudesta, mutta loppupeleissä sitä oli kuitenkin liikaa omaan makuuni. Engelin rakennukset ovat kyllä kauniita!
PoistaMeillä tämä oli lukupiirikirjana. Osa piti kirjasta, esim minä, mutta osa taas ei lainkaan. Minä innostuin tästä niin, että kävin Helsingissä kuvaamassa Engelin kohteita. Mukavaa sunnuntaita sinulle!
VastaaPoistaJännä, miten tämäkin kirja jakaa mielipiteitä! Ja hauskaa, että se inspiroi sinua tuolla tavalla. Pitäisi itsekin oikeastaan muistaa tuo seuraavan kerran kun matka vie Helsinkiin.
PoistaMukavaa loppu- ja alkuviikkoa!