Ulla Koskinen: Suomessa selviytymisen historiaa : kivikaudelta keskiajalle ja 1900-luvun alkuun

Ulla Koskinen:
Suomessa selviytymisen historiaa:
kivikaudesta keskiajalle ja
1900-luvun alkuun
293 s.
Into 2018
Kirjastosta

Elettiin kevättä vuonna 1830.

Suomalaiset selvisivät vuosituhansia ilman sähköuuneja, kännyköitä ja tee-se-itse-idiooteille -opaskirjoja. Miten he sen tekivät? Millaista tietoa ja taitoa heillä oli, joka meiltä nyt puuttuu? Ulla Koskisen tietokirjassa perehdytään oikeisiin robinsoncrusoilijoihin eli esivanhempiimme. 

Kirja on jaettu erilaisiin osa-alueisiin kuten Lämpö ja suoja sekä Ruoka ja juoma. Jokaisen osan johdantona on hieman tarinallisempi pätkä Kakkurin vaarin elämästä, jonka kautta havainnollistetaan monia kirjassa käsiteltyjä aiheita. Mielestäni kirja olisi toiminut ihan hyvin ilman niitäkin, mutta kiva niitä oli silti lukea. Tai kiva ja kiva. Voiko sanoa, että on kiva lukea elämästä, joka oli täynnä 1800-luvulle ja 1900-luvun alulle tyypillistä kurjuutta, nälkää ja kuolemaa? Ehkä voi kun asia on esitetty tällä tavoin. Koskinen on popularisoinut valitsemansa aiheen hienosti ja kirjan parissa viihtyy varmasti jokainen, jota aihe vähänkään kiinnostaa.

Tykkään itse lukea selviytymisjuttuja, joihin voisi oikeastaan laskea melkein koko ihmiskunnan historian. Sisulla ja sinnikkyydellä on roikuttu kiinni elämän reunassa vaikka koko maailma on ollut sitä vastaan. Osa kirjassa kerrotuista asioista oli tuttuja ennestään, mutta liki 300 sivuun mahtuu niin paljon nippelitietoa, että uusiakin asioita löytyi vaikka kuinka paljon. Enimmäkseen sellaisia juttuja, jotka saivat ihmettelemään sitä, miten vähällä on selvitty ja miten hirveät tai ainakin vaikeat asiat ovat olleet täysin normaalia elämää.

Esimerkiksi hätäravintona usein mainittu pettu on itse asiassa ollut osa täysin "normaalia" keväistä ruokavaliota ympäri Suomen, ja sitä on syötetty myös vauvoille kuin sosetta ikään paremman puutteessa. Nälkä oli aina läsnä. Lapsityövoiman käyttö 1800-luvun tehtaissa oli täysin normaalia eikä kukaan kantanut huolta siitä, että paljasjalkaiset lapsoset juoksivat kuuman pien päällä jalkapohjat käristyen. Kun työntekijöinä oli lapsia (ja naisia), turvallisuutta ja työolosuhteiden parantamista ei edes vaivauduttu miettimään.

Edes työnteko ei ollut ilmaista. Pellavatehtaan kehruukoneilla työskentelevien tyttöjen piti puhdistaa koneet joka viikko ja ostaa tätä tarkoitusta varten itse rasvaa sekä tuoda kotoaan peltinen laatikko, johon kura kerättiin.

(s. 162-163)

Hieman kohtuutonta tuollainen.

Kirjassa korostui myös se, miten raskasta työtä naiset joutuivat tekemään. Kyllä joo, miehillä oli metsästys ja rakentaminen jne., mutta silti, ja naiset auttoivat myös näissä hommissa. Esimerkiksi ruoanlaittoon ja karjanhoitoon meni valtavasti aikaa ja tarvittiin myös paljon fyysistä voimaa. Esiäideillämme oli todellakin ruista ranteessa. Parhaimmillaan lapsi synnytettiin aamuyöllä ja parin tunnin päästä mentiin lypsämään lehmät ja keittämään puuroa. Tai pahimmillaan, tällainen raataminenhan oli omiaan tappamaan tuoreen äidin esimerkiksi ponnistelusta seuranneeseen verenvuotoon. Kirjassa mainitaan toki sekin, että oli myös miehiä, jotka auttoivat naisia kotitöissä. Hatun nosto heille.

Kaiken kaikkiaan kirja on viihdyttävä ja nopealukuinen tietopaketti kiinnostavasti aiheesta. Kirjassa on pitkä lähdeluettelo, josta aion poimia kiinnostavia teoksia myöhempää varten.

Luettu myös:

Ainakin Lasituvan miniatyyrit ja Sukututkijan loppuvuosi

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2019 - 23. kirjan nimessä on jokin maa [31/50]

* Kirjankansibingo - yö