Toukokooste

Toukokuussa luin peräti 12 kirjaa. Kieltämättä minua motivoi viime hetken paniikki Lukumatka menneisyyteen -haasteen vuoksi. Sen deadline on kesäkuun lopussa ja vielä puuttuu viisi kirjaa. 

Pähkäilenkin tässä, mitä lukisin kohtaan "kirja mukavuusalueesi ulkopuolelta". Sotakirjallisuus kuuluu ehdottomasti tähän kategoriaan, mutta en toisaalta halua pakottaa itseäni lukemaan väkisin mistään Suomen sotien sissipataljoonasta tai holokaustista. Toinen vaihtoehto olisi länkkärit. Jos en muuta keksi, niin täältä tullaan, Tex Willer!

Toukokuun alussa päättyi Ihana susi -lukuhaaste. Sain peräti koko bingoruudukon täyteen ja haastekoonti on täällä.

Kesäkuun alussa alkaa Scifiä! -lukuhaaste, jossa bingotaan scifikirjoilla. Katsotaan miten tämän kanssa käy.

Luettu & blogattu

Enni Mustonen: Kasvattitytär

Vuoden 1774 kartanossa. Sujuvasti kirjoitettu sarjan aloitus.

Maria Turtschaninoff: Helsingin alla

Peikkojen Helsingissä. Vauhdikas nuorten fantasia, kiva kun oli yksittäinen eikä sarja.

Pauliina Susi: Yksityisetsivä: varjo kannoillasi: tietoteos Suomen salamyhkäisimmästä ammatista

Kotimaisia dekkareita. Kiinnostava ja hauska tietokirja.

Johanna Valkama: Itämeren Auri

Parantaja Pohjolassa. Hienoa kuvausta rautakauden Pohjolasta.

Sarah Lark: Maorien laulu

Vuonna 1893 Uudessa-Seelannissa. Siirtolaisten ihmissuhdedraamat jatkuivat uuden sukupolven myötä.

Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli

Suomaalainen kilpineito. Ei yhtä vahva kuin sarjan ensimmäinen osa, mutta rautakausi kiinnostaa edelleen.

Tove Jansson: Taikurin hattu

Hatun viemää. Hauska ja yllättäväkin muumiseikkailu.

Claire Keegan: Foster

Kesä Irlannissa. Ihan kiva pieni kirja, josta on tehty elokuvakin.

Johanna Valkama: Kaukosaarten Aino

Färsaarten viemää. Suoraan sanoen tylsä kirja, vaikka rautakausi kiehtookin.

Natasha Alterici [ja muut]: Heathen

Odinin jäjillä. Kiva feministinen, sateenkaareva viikinkiseikkailu sarjakuvana.

Roope Lipasti: Palavan kaupungin lapset & Rauniokaupungin lapset

Turku palaa. Laadukasta historiallista lanu-kirjallisuutta.

Roope Lipasti: Palavan kaupungin lapset & Rauniokaupungin lapset

Polttolasi oli kovera ja keräsi auringonsäteet yhteen niin, että niistä tuli yksi tappava säde.

Turku palaa vuonna 1827. Peter, Hulda ja Jaakko yrittävät selvitä liekkien ja myöhemmin hävityksen keskellä.

Roope Lipastin lastenkirjakaksikko kertoo siis Turun palosta. Vaikka tässä kirjaparissa onkin hieman fiktiota faktan joukossa, tarina perustuu vankasti todellisiin tapahtumiin ja aikalaisia vilahtaa kirjojen sivurooleissa.

Palavan kaupungin lapset keskittyy kuvaamaan itse paloa. Sisarukset Peter ja Hulda ja heidän ystävänsä Jaakko seikkailevat liekkien keskellä. He ovat saaneet tärkeän tehtävän: pelastakaa Suomen historia alkuhämäristä kertova kirja.

Seikkailun lomassa kuvataan Turkua ja palon leviämistä. Kirja oli yllättävänkin raaka ja vaikka karmeuksia ei kuvata yksityiskohtaisesti, lapset törmäävät väkivaltaisesti kuolleisiin ihmisiin. Ei siis ehkä kaikkein herkimmille lukijoille.

Savunhaju oli iholla, eikä mikään saunominen pessyt sitä pois. Tai ehkä se olikin pinttynyt ihmisten sisään niin, että joka henkäyksellä he haistoivat, tulen, kuoleman ja tuhkan.

(s. 5, Rauniokaupungin lapset)

Rauniokaupungin lapsissa alkaa Turun jälleenrakennus. Kaikki on palanut maan tasalle ja turkulaiset yrittävät kyhätä kuka minkäkin laisen hökkelin suojaksi talvea vastaan. Peter, Hulda ja Jaakko etsivät aarretta ja pohtivat tulevaisuuttaan.

Lasten kautta kuvataan hyvin muun muassa luokkaroja. Tuomariperheen Peteriä ei kiinnosta opiskelu triviaalikoulussa vaan rahan ansaitseminen mahdollisimman helposti. Jaakkoa sen sijaan opiskelu kiinnostaisi, mutta pyykkärin poikana mahdollisuudet siihen ovat pienet. Hulda puolestaan ei halua päätyä kenenkään piiaksi tai kotiäidiksi, mutta tytöillä on hyvin pienet mahdollisuudet tehdä mitään muuta.

Palavan kaupungin lapset voitti vuoden 2023 Runeberg Junior -palkinnon. Tässäpä se nähdään, että historiasta voidaan kirjoittaa laadukkaita lanu-kirjoja, jotka kiinnostavat myös kohderyhmäänsä.

Kirjojen tiedot:
Roope Lipasti: Palavan kaupungin lapset & Rauniokaupungin lapset | WSOY 2022 & 2023 | 135 & sivua

Haasteet:
* Helmet 2023 : 47.-48. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön [35/50]
Toisena kirjana Palavan kaupungin lapset ja paikkana Turku. Ensimmäinen tähän luettu kirja oli Puuvillatehtaan kilpailija.
* Lukumatka menneisyyteen 2023:
18. Kirjassa on kirjoja (Palavan kaupungin lapset)
8. Lasten- tai nuortenkirja (Rauniokaupungin lapset)

Natasha Alterici [ja muut]: Heathen

Aydis suutelee parasta ystäväänsä ja jää kiinni itse teosta. Kotikylään ei ole paluuta ja hän päättää löytää ongelmien alkulähteen eli ylijumala Odinin.

Viikinkivaihde jäi hetkellisesti päälle ja vallan ilahduin, kun löydin kirjaston OverDrivestä tämä sarjakuvaromaanin. Tässä yhdistyvät viikingit, feminismi ja queer-teemat.

Aydisin ensimmäinen sankariteko on vapauttaa Odinin kiroama valkyyria Brynhild. Tarina saa sen jälkeen kertojakseen useamman naishahmon. Juoni kiertyy Aydisin ympärille hänen matkatessaan etsimään oikeutta maailmansa naisille ja LGBT+ -vähemmistöille.

Aydis ja Brynhild.
(s. 37)

Matkan varrelle mahtuu muodonmuuttajia, jumalia ja muita yliluonnollisia olentoja. Pidin tarinan maailmasta, jossa maaginen on arkea, mutta kuitenkin erikoista. Viikinkien perinteitä uhkaa etelästä leviävä kristinusko, jota Odinkin pelkää.

Tarina ei ole mitenkään hienovarainen teemojensa suhteen, mutta eipä se lukemista haitannut. Loppu tapahtui hieman turhan nopeasti omaan makuuni, mutta jäi sopivan avoimeksi. 

Sarjakuva on ilmestynyt alun perin osissa ja piirrosjäljestä huomaa, että aikaa on kulunut ja tyyli hieman muuttunut. Rosoinen jälki sopi hyvin viikinkimaailmaan ja pidin etenkin siitä, miten eläimet oli piirretty.

Maailmanlopun sudet.
(s. 31)

Kirjan tiedot:
Natasha Alterici [ja muut]: Heathen | Vault Comics 2022 | 340 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Queer-lukuhaaste 2023 : Vähälle huomiolle jäänyt
* Fantastinen kesä 2023 : Naispäähenkilö

Johanna Valkama: Kaukosaarten Aino (Metsän ja meren suku #03)

Aallot loiskivat tasaisesti vasten meressä kohoavaa synkkää maata.

Itämeren Aurin poika Iki-Kuura haaksirikkoutuu Färsaarille. Sieltä löytyy yllättäen lukijan vanha tuttu ja totta kai Iki-Kuuralle hemaiseva nainen.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että Valkama kirjoittaa erittäin sujuvasti kulkevaa tekstiä. Se on suunnilleen ainoa syy, jonka vuoksi jaksoin tämän loppuun saakka.

Kirjassa ei tapahdu paljon mitään. Noin 250 sivua vatvotaan näkökulmasta riippuen joko ah niin kaunista ja salaperäistä hyljenaista tai oi niin salskeaa ja vierasta nuorta miestä. Ensitapaamisessa Iki-Kuura on käytännössä tajuton ja onnistuu silti rakastumaan palavasti. Samoin Ann tuntee outoa vetoa puolikuolleeseen muukalaiseen.

Seuraavan lyhyen tapaamisen aikana pelmutetaan taljoja ja tiuskitaan, ja sitten ollaan hetken aikaa samassa veneessä (kirjaimellisesti). Siinä se kirjan romanssi on. 

Koska pääosa tarinasta sijoittuu Färsaarien autiompaan osaan, ei siellä tapahdu mitään. Sataa vettä ja jossain on kaloja, lampaita ja/tai lunneja. Tarinassa on noin neljä ihmistä + muutama angstisissa takaumissa + muutama loppurytäkkään kirjoittu täysin yhdentekevä tyyppi.

Tarinan aikana tipautellaan roppakaupalla oikeiden ihmisten ja jumaluuksien nimiä, mutta sinänsä tarina ei liity mitenkään rautakauden maailmanpolitiikkaan eikä syvenny myöskään ajan uskomuksiin. Itämeren Auri oli paljon kiinnostavampi näiltäkin osin. Aurin pieni maailma ja sen laajeneminen kuvattiin hyvin, samoin hänen suhteensa luontoon ja luonnonuskoon.

Kaiken lisäksi sarjan edellisen osan Tuuli on kuin onkin kesytetty monen lapsen kotiäidiksi. Aaargh. Eikä Annin nimi ole Aino!

Ei ollut minun kirjani, mutta ehkä seuraava osa on? Pohjolan rautakausi ja viikingit ovat kuitenkin alkaneet kiinnostaa tämän sarjan myötä. Voi hyvinkin olla, että luen niistä lisää.

Kirjan tiedot:
Johanna Valkama: Kaukosaarten Aino | Otava 2018 | 351 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjakko ruispellossa, Villasukka kirjahyllyssä, Kirjasähkökäyrä ynnä muut

Haasteet:
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 14. Kirja sijoittuu aikakauteen, joka kiehtoo sinua

Claire Keegan: Foster

Early on a Sunday, after first Mass in Clonegal, my father, instead of taking me home, drives deep into Wexford towards the coast where my mother's people com from.

Köyhän irlantilaisperheen tytär viedään kesäksi sukulaisten maatilalle. Ensimmäistä kertaa hänen elämässään on aikuisia, joilla on aikaa hänelle.

Jokin aika sitten työkaverini mainitsi Hiljainen tyttö -elokuvan, joka kiinnosti häntä. Googlaus paljasti, että se perustuu tähän Claire Keeganin kirjaan ja koska se olikin yllättäen saatavilla kirjastossa, päätin lukaista sen.

Kannen ja etulehtien vuolaista kehuista huolimatta tämä ei ollut minulle mikään tajunnanräjäyttävä lukuelämys. Olipahan kuitenkin nopeasti luettava pieni tarina, jossa pinnan alla kuohuu enemmän kuin kertojatyttö heti huomaakaan.

Tyttöä ei nimetä kirjassa ja muutenkin hänen perheensä olosuhteista vihjataan enemmän kuin kerrotaan suoraan. Lapseton sukulaispariskunta ottaa tytön hellään huomaansa ja kirjan lopussa tyttö on muuttunut monella tavalla.

"You don't ever have to say anything," he says. "Always remember that as a thing you need never do. Many's the man lost much just because he missed a perfect opportunity to say nothing."

(s. 64)

Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1981. Ei sitäkään suoraan sanota, mutta ikään kuin ohimennen mainitaan, että joku on kuollut nälkälakkoon. Kyseessä oli siis vankien nälkälakko, joka vaikutti Irlannin politiikkaankin.

Jäi tästä kuitenkin vähän sellainen olo, että elokuvan voisi katsoakin jos tilaisuus tulee kohdalle. Elokuvan dialogi on nimittäin pääosin iirinkielistä enkä muista, olenko ikinä sellaista leffaa katsonut.

Kirjan tiedot:
Claire Keegan: Foster | Faber 2022 (1. p. 2010) | 88 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2023 : 39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta [34/50]
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 20. Kirjassa on alle 150 sivua
* Kirjamatka maailman ympäri: Irlanti

Tove Jansson: Taikurin hattu

Eräänä harmaana aamuna ensilumi laskeutui Muumilaaksoon.

Talviunilta heränneet Nipsu, Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen löytävät taikurin hatun, joka johtaa muumiperheen jos jonkinlaisiin kommelluksiin.

Muumien matkassa -haasteen toukokuun kirjana on Taikurin hattu. Tässä olikin paljon sellaista, jonka muistin lapsuuteni animaatiosarjasta. Paljon oli myös sellaista, jota en muista tai jota ei edes koskaan animoitu.

Esimerkiksi aivan kirjan alussa Nuuskamuikkunen on jo herännyt talviunilta. "Siis anteeksi kuinka?", ajattelin, mutta kyllähän se järkeen käy kun kerran Myykin nukkuu talvet. Ilmeisesti Nuuskamuikkunen lähtee ensimmäistä kertaa talvivaellukselle tämän kirjan lopussa. Teini-ikä iski? Ainakin hänen ehdotuksensa Seikkailu-veneen nimeksi, Hiipivä Susi, oli niin dramaattista teiniä kuin olla ja voi.

Ärsyttävät Tiuhti ja Viuhti matkalaukkuineen olivat tuttuja, mutta Kuningasrubiinin omistuksesta käyty oikeudenkäynti sen sijaan oli uutta. Siitä nyt puhumattakaan, että Mörkö puhui! Se yllätti, TV-sarjassahan hän vain vaikertaa karmivasti.

Parhaiten ja hauskimpana mieleeni jäi kohtaus, jossa Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen kohtaavat taikurin hatussa piipahtaneita...

- Kanarialintuja, puuskahti Nuuskamuikkunen. - Kolme keltaista kanarialintua tuolla sillankaiteella! Outoa nähdä niitä ulkona yöllä.

- En minä ole mikään kanarialintu, piipitti lähin lintu. - Minä olen särki!

- Me olemme kaikki kolme rehellisiä kaloja! visersi hänen toverinsa.

(s. 40)

Voi sitä hattua.

Tarinan aikana muumit ystävineen yöpyvät luolassa, löytävät Seikkailu-veneen ja käyvät hattivattien saarella, ja tapaavat viimein taikurin. Minua nauratti, kun helteen piinaama Muumimamma suorastaan heitti kärttyisän nuorison rantaluolaan saadakseen olla rauhassa.

Kaiken kaikkiaan hauska kirja, jonka seikkailu polveilee paikasta toiseen hatun ja taikurin väijyessä taustalla.

Kirjan tiedot:
Tove Jansson: Taikurin hattu | WSOY 2010 (1. p. 1958) | 140 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Trollkarlens hatt (1948) | Suomennos: Laila Järvinen

Luettu myös:
Jokken kirjanurkka, Luettua elämää, Sallan lukupäiväkirja ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa [33/50]
Muumipapan muistelmia!
* Fantastinen kesä 2023 : Kirjassa ollaan veneessä tai laivassa

Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli (Metsän ja meren suku #02)

- Maanavilja, Maanavilja!

Tuuli on kasvanut Hakoisten linnavuorella ja perinyt viikinki-isänsä sotaisan luonnon. Vanhempien on kuitenkin vaikea hyväksyä tytärtä, joka haluaa olla kilpineito eikä parantaja.

Metsän ja meren suvun toisessa osassa kerrotaan Aurin ja Haakonin vanhemmista lapsista. Unti on esikoispoika, uljas soturi, ja Tuuli puolestaan se keskimmäinen lapsi, ainoa tytär ja pettymys molemmille vanhemmilleen.

En pitänyt tästä ihan yhtä paljon kuin Itämeren Aurista. Tuuli tuntui paljon keskenkasvuisemmalta kuin Auri, mikä toki selittyy hänen suojatummalla elämällään. Lisäksi tarinassa on kolme kertojaa ja se tuntui siksi pirstaleisemmalta.

Mutta joka tapauksessa oli kiva palata rautakauden Pohjolaan. Itsenäisyyttä janoava Tuuli joutuu puolivahingossa mukaan politiikkaan. Hämäläiset tarvitsevat liittolaisia idästä uhkaavia karjalaisia vastaan ja Tuuli liittyy pieneen retkikuntaa, joka lähtee näitä etsimään.

Tuuli huomioi ympäröivää luontoa paljon vähemmän kuin Auri, mutta matkakuvaus oli silti kiinnostavaa. Kirjassa on kartta ja oli jännä huomata, että matkaan, joka retkikunnalta vei viikkoja, hurauttaa autolla hetkessä.

Matkalta löytyy totta kai rakkaus, jonka lukija bongasi varmasti heti tarinan alusta. Toivottavasti seuraavassa osassa ei käy ilmi, että Tuuli kesyyntyi sittenkin sopuisaksi vaimoksi keittonuotion äärelle. Pidin siitä, että hän oli villimpi luonne kuin Auri.

Tykkäsin myös siitä, että isoveli Unti oli koko ajan läsnä taustalla. Hän on Tuulin idoli ja niittää sitä ihailua, jota Tuulikin soturina haluaisi. Ja sitten käykin ilmi, että Untilla on unelmia, joista hän ei voinut edes puhua ääneen. Vanhempien odotukset eivät koskeneetkaan vain Tuulia, hän vain oli liian keskittynyt omiin ongelmiinsa huomatakseen tämän.

Olen käynyt Hakoisten linnavuorella muutama vuosi sitten. Se toi lukemiseen yhden ulottuvuuden lisää: tässä rakennetaan linnoitusta, jonka raunioilla olen kävellyt. Tuhat vuotta sitten linnavuori oli uusi ja mahtava suoja suomaalaisille.

Kirjan tiedot:
Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli | Otava 2017 | 363 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Oksan hyllyltä, Kirjojen taika, Kirjakaapin avain ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt [32/50]
Rapolan linnavuori.
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 3. Kirjassa ollaan tekemisissä eläinten kanssa

Sarah Lark: Maorien laulu

"Oletteko te rouva O'Keefe?"

Serkusten Elainen ja Kuran välit katkeavat lopullisesti, miksipäs muuten kuin miehen takia. Vuoden 1893 Uusi-Seelanti ei tarjoa kunnialliselle naiselle kovin montaa vaihtoehtoa, mutta kumpikin pyrkii tahollaan rakentamaan mieleisensä elämän.

Luin sarjan ensimmäisen osan Valkoisen pilven maan tuossa jokin aika sitten ja tämän tiiliskiven lomassa on tullut luettua pari muutakin kirjaa. Jostain syystä ne vaikeimmat luettavat olivat ensimmäiset pari sataa sivua. Loput ~600 luin sitten yhdessä päivässä, joten selvästikin Lark kirjoittaa sujuvasti ja pitää mielenkiintoa yllä.

Ensimmäisen osan tapahtumista on kulunut nelisenkymmentä vuotta. Tarina siirtyy lammasfarmilta kaivoskaupunkiin, jonka työläisten kurjia oloja kuvataan raa'an realistisesti. Jos et kuole kaivosonnettomuudessa, kuolet luultavasti nälkään tai tauteihin.

Gwynin kuvankaunis pojantytär, puoliksi maori Kura-maro-tini, haaveilee urasta Euroopan esiintymislavoilla, kaukana suvun tiluksilta. Kura on kopea ja itsekäs, niin tietoinen omasta kauneudestaan ja lahjakkuudestaan, että kenelläkään muulla ei ole hänelle mitään merkitystä. Hän oli kammottavan narsistinen hahmo ja häntä oli oikein rattoisaa inhota.

Helenin pojantytär Elaine puolestaan on tavallisemmin kaunis ja naiivi ressukka. Hän päätyy naimisiin niin hirveään perheeseen, että hämmästelin jo hieman Larkin intoa kirjoittaa tällaisia mieshahmoja. Kirja ansaitsisi sisältövaroituksen, niin raakaa väkivaltaa Elainen aviomies tekee hänelle. Ja sekin on sukuvika. No, onneksi sen tunnelin päässä oli valoa, ja sinänsä tilanne ratkesi kiinnostavasti ja sysäsi Elainen aivan uusille, mielenkiintoisimmille poluille.

Petyin hieman siihen, että nimestään huolimatta kirjassa ei juuri käsitelty maoreja. Lähinnä heitä tuodaan esiin Kuran ah niin eksoottiseen kauneuteen liittyen. Kirjan loppupuolella sentään löytyy joku, joka on kiinnostunut maorikulttuurista ja jonka myötä Kurakin ymmärtää (omalla omaa etuaan ajavalla tavallaan) verenperintönsä arvon.

Pituudestaan ja mulkeromiesten määrästä huolimatta nämä ovat olleet ihan viihdyttäviä ihmissuhdedraamoja. Tartun seuraavaankin osaa jahka jaksan.

Kirjan tiedot:
Sarah Lark: Maorien laulu | Bazar 2017 | 864 sivua | Kirjastosta
Saksankielinen alkuteos: Das Lied der Maori (2008) | Suomennos: Sanna van Leeuwen

Luettu myös:
Kirjojen kuisketta, Kirjakassi, Tuhansia sivuja ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 26. Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä [31/50]

Tällainen tiiliskivi olisi huomattavasti kevyempi ja helpommin pideltävä e-kirjana...
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 16. Kirja sijoittuu maahan, jossa et ole käynyt

Johanna Valkama: Itämeren Auri (Metsän ja meren suku #01)

Valkea rätisi ja paukkui suuressa tulisijassa.

Auri on parantajien sukua ja haluaa itsekin Hämeen mahtavimmaksi parantajaksi. Rautakauden Suomessa uranaisen tie ei kuitenkaan ole helppo, etenkään kun tielle heitetään komea muukalainen.

Itämeren Auri aloittaa neliosaisen sarjan, jonka olen aikonut lukea jo vuosia. Nyt kun viimein pääsin yli näistä kohtuullisen kamalista kansista, voin todeta, että tämä oli vallan mainio kirja. Tykkäsin päättäväisestä ja oman arvonsa tuntevasta Aurista todella paljon!

Auri haluaa valita parantajan, ei vaimon, tien, eikä hän tai tarina unohda sitä missään vaiheessa. Vaikka elämä heittää hänen tielleen jos jonkinlaisia mutkia, päämäärä pysyy samana. Auri on parantaja ja hitto vieköön hän aikoo myös toimia parantajana.

Haakon, se komea muukalainen, on enemmänkin väline, jonka kautta Auri siirtyy tarinassa eteen päin. Takakannessa sanotaan tätä romanttiseksi seikkailuksi, mutta romantiikka vei itse asiassa aika vähän aikaa sekä sivutilana että Aurin ajatuksissa.

Kirjassa on paljon hienoa ja aidontuntuista kuvausta rautakauden Pohjolasta. Mahtava Hakoisten linnavuori on pienestä kylästä tulevalle Aurille elämys ja tykkäsin siitä, miten meille niin tavalliset asiat olivat Aurille uutta. Puinen lattia! Norppa! Kissa!

Häkistä tuijottivat takaisin vihreät silmät. Ne muistuttivat Auria Tierasta, samoin kuin pienen, sähisevän eläimen kiukku. Varmasti se siis kuului Mielikin omiin, eikä ollut piru - korkeintaan Hiiden sukua.

(s. 382)

Luonnonusko ja mytologia kulkevat mukana ja ovat Aurille täyttä totta. Hän kunnioittaa jumalia ja luontoja, ja käyttää erilaisia kasveja ja loitsuja parantaessaan. Lukiessani ja sen jälkeenkin mietin, että ovatkohan kaikki Aurin käyttämät rohdot oikeasti jos eivät tehokkaita niin ainakin toimivia?

Kaiken kaikkiaan siis hieno kirja! Pitää lainata seuraava osakin.

Kirjan tiedot:
Johanna Valkama: Itämeren Auri | Otava 2016 | 444 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Villasukka kirjahyllyssä, Kirjojen pyörteissä, Ullan luetut kirjat ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 14. Kirja kertoo terveydenhuollosta [30/50]
Rautakautisesta, mutta silti!
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 4. Tapahtui ennen vuotta 1600

Haastekoonti: Ihana susi

Instagramissa pyörinyt Ihana susi -haaste päättyy tänään. Kiitos kivasta haasteesta, @neriumblack!

Sain jopa koko ruudukon täyteen, jos kohta pienellä viime hetken paniikilla. Onneksi tuo yksityisetsivistä kertova Pauliina Suden kirja oli oikeasti kiinnostava. Muutenkin suurin osa lukemistani kirjoista oli vähintäänkin hyviä. Poikkeuksena voisin mainita tuon Satu Waltarin Kahvila Mabillonin, jota kohtaan kannan vieläkin jonkinlaista kirjallista kaunaa...

Sitä vähän harmittelen, että en lukenut enempää susikirjoja, vaikka haastehan suorastaan yllytti siihen. Näin jälkeen päin ajatellen olisi ollut jännä nähdä, löytyykö kaikkiin kohtiin susimainen kirja. No, tästä sitä oppii!

Luin haasteeseen nämä kirjat:

Kirjan henkilö on yksinäinen: Piia Leino: Aarteidesi aikakirjat
Kirjassa on mytologiaa tai satuja: Natalia Batista: Sword Princess Amaltea vol. 1 & 2
Kirjassa on syksy: Salla Simukka: Tästä kaikki alkaa
Kirjassa tai sen kannessa on hirvieläin: Emily St. John Mandel: Asema 11
Kirjan kannessa on harmaata, oranssia tai ruskeaa: Satu Waltari: Kahvila Mabillon
Kirja tuoksuu tai siinä puhutaan tuoksuista: Laura Florand: The Chocolate Thief
Kirjan kannessa on susi: Malin Falch: Pohjantuli: Peikkolaakso
Kirjassa on susia: Malin Falch: Pohjantuli: Pohjantuli: Viikingit ja varis
Kirjassa on talvi: Amanda Hellberg: Krinoliinijoulu
Kirjassa ollaan metsässä: James Tynion IV & Michael Dialynas: Wynd: Book One. The Flight of the Prince
Kirjan nimessä on susi: Kerstin Ekman: Suden jälki
Kirjan kannessa on puita: Antti Heikkinen: Latu
Kirjassa on luonnonsuojeluteema: Maria Turtschaninoff: Suomaa
Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa: Magdalena Hai: Sarvijumala
Kirjan henkilöllä on itse valittu perhe: Satu Rämö: Rósa & Björk
Kirjailijan nimessä on sana susi: Pauliina Susi: Yksityisetsivä: varjo kannoillasi: tietoteos Suomen salamyhkäisimmästä ammatista

Pauliina Susi: Yksityisetsivä: varjo kannoillasi

Minua seurataan.

Tietokirjassa tutustutaan suomalaisten yksityisetsivien työhön haastattelujen kautta. Onko työ todella sellaista, kuin elokuvissa ja dekkareissa väitetään?

Viimeistä kirjaa viedään Ihana susi -haasteen osalta! Yksi lukuhaasteiden hyvistä puolista on se, että niiden myötä tulee luettua kirjoja, joita ei muuten välttämättä edes löytäisi. Tämäkin ilmestyi viime vuonna, mutta enpä muista nähneeni sitä missään.

Pauliina Susi on siis haastatellut kirjaa varten aivan oikeita yksityisetsiviä. Osa esiintyy omalla nimellään, osa taas nimimerkin suojista. Ajallisesti etsivien jutut kattavat monta vuosikymmentä ja vanhimmat ovat 1970-luvulta.

Pidin kirjasta, joka antoi kurkistaa harvinaiseen ammattiin. Etsivät kertovat erilaisista yksittäisistä jutuista ja puhuvat työstään yleisesti. En ollut ajatellutkaan, että ei se pelkkää pettäjien ja varkaiden narauttamista ole. Yksityisetsivien toimikenttä on laaja, ja nykyään siinä korostuvat myös tietomurrot ja jos jonkinlaiset nettirikokset.

Eniten tykkäsin kuitenkin lukea juuri niistä perinteisistä rikoksista. Noin sanotaan nyt vaikka juonellisesti tuntuu vähän tylsältä, että rikosta ratkaistaan tietokoneen ääressä sen sijaan, että kaahattaisiin talla pohjassa toiseen päähän Suomea epäillyn perässä. No, maailma muuttuu!

Kaiken kaikkiaan kiinnostava ja hauska kirja, vaikka eihän rikoksissa sinänsä mitään hauskaa ole. Yksityisetsivien elämä melkoita pyöritystä ja vaatii nokkeluutta ja ihmistuntemusta.

Välillä lojutaan tuolla jossain suonsilmäkkeessä maalia naamassa, maastopuvussa ja naamioverkon alla, oli sitten pakkanen tai vesisade. Kerran vietin heinäkuussa koko päivän Fiat Punton takakontissa pelkät kalsarit jalassa. Oli järkyttävän kuuma, mutta se oli ainoa keino tarkkailla eräistä asuntoa.

(s. 164)

Kirjan tiedot:

Pauliina Susi: Yksityisetsivä: varjo kannoillasi: tietoteos Suomen salamyhkäisimmästä ammatista | Docendo 2021 | 293 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Kirjarouvan elämää ja Kauniimpaa kuin koskaan

Haasteet:

* Ihana susi: Kirjailijan nimessä on sana susi

Maria Turtschaninoff: Helsingin alla

Niin monta sataa vuotta sitten, ettei kukaan enää pysy laskuissa mukana, eli rauhallinen kansa kultaisella aavikolla, missä taatelit kasvavat.

Kasiluokkalainen Alva muistaa kaiken, paitsi kolme ensimmäistä elinvuottaan. Mysteeriä valaisee Nide, joka johdattaa Alvan Helsingin alle Alistadiin. Heitä pimeyteen seuraa Joel, jonka ensitreffit Alvan kanssa saavat hyvin yllättävän käänteen.

Luin tuossa taannoin Maria Turtschaninoffin Suomaan ja ajattelin tutustua paremmin hänen tuotantoonsa eli nuortenkirjoihinsa. Maresin olen joskus lukenut töitä varten ja selannut sen jako-osiakin, mutta nämä muut ovat ihan uusia tuttavuuksia.

Ainakin tästä pidin hätäiseltä tuntuvaa loppua lukuun ottamatta! Tarinassa yhdistyvät nykyaika ja mytologia: Helsinki on meidän Helsinkimme, mutta sen alla asuu koko joukko noitia, peikkoja ja muita kansansaduista tuttuja olentoja. Kirja ottaa vahvasti kantaa luonnonsuojelun puolesta, ovathan taruolennot joutuneet pakenemaan ihmisen levittämää tuhoa ja metsien hävitystä.

Helsinki on minulle vieraampi paikka ja vallan ilahduinkin siitä, että Alva, Nide ja Joel suuntasivat lopulta pohjoisen tuntureille. Harvemmin eeppistä lopputaistelua käydään Lapissa. Tarina etenee joutuisasti ja oli niin jännittävä, että hyvä kun maltoin mennä nukkumaan. Ei ole suuri juonipaljastus sanoa, että Alva on tietenkin kadonnut Varjoprinsessa, jonka perintö on synkän puoleinen.

Se pakollinen kolmiodraama oli vähän väsyttävä. En nyt sentään tarjoa polyamorista suhdetta ratkaisuksi joka kolmioon, mutta tähän olisin voinut tarjotakin. Pidin nimittäin kaikista kolmesta osapuolesta ja siitä, että kukaan heistä ei ollut mitenkään täydellinen, ei edes Alva.

Mutta kokonaisuutena tykkäsin kyllä! Sujuvaa tekstiä, hauskoja kohtauksia, kiinnostava tarina ja on myös kiva, että tämä on ihan yksittäinen teos eikä osa sarjaa. Yksikin kirja riittää kertomaan hyvän tarinan.

"Jos luulet että voitat minut viekkaudessa ja saat napattua täältä jotain joka avulla voit pelastaa tytön, tai jos ajattelet tyrkätä minut paistinuuniin tai kahlita omaan nimeeni tai jotain muuta mukavaa, niin sanonpahan vain: jätä sellaiset aikeet. Se on valheellista propagandaa. Minä olen yhdeksänsataa vuotta vanha eikä minua todellakaan niin helposti petkuteta."

(s. 130-131)

Kirjan tiedot:
Maria Turtschaninoff: Helsingin alla | Tammi 2012 | 493 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Underfors (2010) | Suomennos: Marja Kyrö

Luettu myös:
Kirjamielellä, Kirjojen rakastaja, Vinttikamarissa ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 5. Kirjassa ollaan maan alla [29/50]
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 11. Historiasta tai mytologiasta ammentava spefi-kirja
* Fantastinen kesä 2023 : Monarkia

Enni Mustonen: Kasvattitytär (Rouvankartanon tarinoita #01)

Ensimmäinen sadepisara hipaisi poskea, kun oikaisin selkäni kryytimaan laidalla.

Kun Frugårdin kartanon emäntäpiika halvaantuu, 17-vuotias Hedda Noora lähetetään hänen sijaisekseen. Nuori aatelisneito pääsee nopeasti yli epävarmuudestaan ja ottaa huushollin komentoonsa. Mukavan Adolf-serkun tuella, tietenkin.

Jätin Enni Mustosen edellisen sarjan Syrjästäkatsojan tarinoita kesken, koska päähenkilöiden jatkuva julkkisten tapaaminen meni jo niin epäuskottavaksi. Ajattelin, että tässä sarjassa samaa ongelmaa ei varmasti ole, liikutaanhan tässä 1700-luvun loppupuolella, ja varasin kirjan joskus viime vuonna. Sainkin tämän melko nopeasti sen jälkeen, kun kirja tuli kirjastoon, ja viihdyin tämän parissa oikein hyvin.

Iloisena yllätyksenä tästä kirjasta oli jätetty pois itseään toistava kaksikielisyys, joka myös ärsytti minua Syrjästäkatsojan tarinoissa. Ei enää ruotsinkielisiä repliikkejä, jotka toistettiin välittömästi suomeksi! Minulle lukukokemus oli sen vuoksi paljon sujuvampaa ja kirjaan oli helpompi upota.

Tarina siis kattaa vuodet 1774-1775 ja alkaa, kun Hedda Noora lähetetään ottamaan vastuu Frugårdista. Tomera toimen ihminen kun on, Hedda Noora ei kauaa laiskottelua katsele ja tekee jopa itsekin töitä, joita useimmat hänen asemassaan olevat naiset eivät varmasti tekisi.

Kirjassa ei ole mitään kovin dramaattisia tapahtumia, onpahan vain mukavaa arjen kuvailua. Se on sujuvaa ja selvästi hyvin tutkittua kuvausta suomalaisen kartanon vuodenkierrosta ja nuoren aatelisnaisen elämästä 1770-luvulla. Kirjassa on monia eri tavoin hienoja kohtauksia, kuten hauska kuvaus tuoreen avioparin yrityksistä saada morsian ulos monimutkaisesta juhlapuvustaan.

Pidin Hedda Noorasta, joka on sekä kypsä emäntä että hieman naiivisti haaveileva nuori. Hän nimittäin odottaa kasvattiäitinsä veljeä, meriupseeri Ottoa, joka on antanut epämääräisen lupauksen yhteisestä tulevaisuudesta Hedda Nooran ollessa noin 14-vuotias. Ja pyöriipä nurkissa Oton pari vuotta vanhempi velikin. Adolf on Oton vastakohta, vastuullinen ja luotettava luutnantin pestiä odottava mies.

Tykkäsinkin kirjan romanssista, joka oli jollain tavalla hiljainen ja vaatimaton, mutta vaikutti kestävältä. Toivon, ettei se seuraavissa osissa kompastu uskottomuuteen, yllättäviin äpärälapsiin tai yleiseen aviomiehen mulkerouteen. Nämä voisi ihan hyvin jättää kirjavan sivuhenkilökaartin huoleksi. Pidin erityisesti rivakasta kyökkipiiasta Reetta Heikintyttärestä, joka toivottavasti on mukana seuraavassakin kirjassa.

Ja jos ei joku sitä jo tiennyt, Hedda Noorahan on siis ollut oikeasti olemassa ja oli se sitten juonipaljastus tai ei, googlasin hänet ja löysin muun muassa hänen sukupuunsa. Sieltäpä sai viitteitä siitä, mihin suuntaan tarina etenee.

Kirjan tiedot:
Enni Mustonen: Kasvattitytär | Otava 2023 | 400 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjabrunssi, Tuijata ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon [28/50]
Historia. Meninpä nyt siitä, missä aita on matala.
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 6. Vuonna 2023 julkaistu historiatietokirja tai historiallinen romaani