Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu

Jonakin aikaisena aamuna Nuuskamuikkunen heräsi teltassaan Muumilaaksossa ja huomasi että ilmassa oli syksyn ja lähtemisen tuntu.

Nuuskamuikkunen ei pääse pitkällekään syysvaelluksessaan ennen kuin hän kääntyy takaisin. Muumilaaksossa häntä odottaa yllätys: muumiperhe on poissa ja laaksoon on päätynyt koko joukko hukassa olevia olentoja.

Muumien matkassa -lukuhaaste päättyy marraskuussa marraskuukirjaan. Kirjassa ei sanota suoraan, missä muumit luuraavat, mutta oletin heidän olevan majakkasaarella. Minusta oli jännä ajatella, että kirjojen tapahtumat tapahtuvat samaan aikaan. Molempien tunnelmakin on syksyisen surumielinen.

Suosikkini tämän kirjan hahmoista olivat Nuuskamuikkunen, Mymmeli ja Vilijonkka. Olen tykänyt kirjojen vilijonkista enemmän kuin sen tutun animaatiosarjan. Johtunee siitä, että nämä vilijonkat astuvat ainakin hetkeksi vilijonkkien tiukan kurinalaisen ja supersiistin elämän ulkopuolelle.

Nuuskamuikkunen puolestaan hurmaa elämänfilosofiallaan, joskin tässä kirjassa oli aivan kauheaa myötähäpeää aiheuttava kohtaus. Kertomuskin pysähtyy sanomaan, että nyt kaikkia nolottaa ja ettei kukaan enää kunnioita Nuuskamuikkusta ihan samalla tavalla kuin ennen. Voi ei!

Mymmelistä tykkäsin hänen huolettomuutensa vuoksi. Se on samantapaista kuin Myyn, mutta ehkä vähän aikuisempaa. Mymmeli ei myöskään ole ihan niin ilkeä kuin Myy, mutta kuitenkin kaukana TV-sarjan lempeän romanttisesta hahmosta.

Lyhyt raivokas ukonilma oli tehnyt Mymmelin aivan sähköiseksi. Hänen tukkansa kipunoi ja säärien ja käsivarsien jokainen pieni haiven sojotti pystyssä ja värisi.

Nyt minä olen villeydestä pakahtumaisillani, Mymmeli ajatteli. Voisin tehdä mitä tahansa enkä kumminkaan tee yhtään mitään. Voi miten hauskaa on tehdä ihan mitä haluaa. Mymmeli käpertyi haahkantuntuvapeiton alle ja tunsi olevansa pieni pallosalama, tulinen kerä.

(s. 87)

Kaiken kaikkiaan tämäkin kirja oli kiva lukukokemus. Kaikki uudet hahmot oppivat jotain itsestään ja joutuvat hyväksymään, ettei muumiperhe ollutkaan sellainen kuin heidän kuvitelmissaan.

Pidin tästä haasteesta ja olen iloinen, että sain nyt luettua tämän klassikkosarjan. Vähän jäi sellainen oli, että pitäisikö lukea muumisarjakuvatkin järjestelmällisesti. Satunnaisia hajamuumeja olen lukenut silloin tällöin vuosien varrella.

Kirjan tiedot:

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu | WSOY 2010 (1. p. 1970) | 161 sivua | Kirjastosta

Ruotsinkielinen alkuteos: Sent i november (1970) | Suomennos: Kaarina Helakisa

Luettu myös:

P. S. Rakastan kirjoja, Jokken kirjanurkka, Lumiomena ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2023 : 25. Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi [47/50]

Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia

Tyynenä ja pilvettömänä iltana huhtikuun loppupuolella Nuuskamuikkunen tuli niin kauas pohjoiseen, että varjonpuoleisilla rinteillä oli vielä lumiläikkiä.

Lokakuussa Muumien matkassa -haasteen kirjana on tämä Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia. Muista muumikirjoista poiketen tämä ei olekaan yksi tarina, vaan kansien välissä on yhdeksän lyhyttä kertomusta. Jos tykkäät novelleista niin kokeile ihmeessä tätä!

Itse tykkäsin joistain tarinoista selvästi enemmän kuin toisista. Tässä oli paljon tuttuja juttuja animaatiosarjasta, mutta yksityiskohtia oli kyllä muutettu kirjan ja sarjan välillä. 

Kamala tarina -kertomus oli minulle aivan uusi tuttavuus ja siinä olikin Myyn lisäksi mymmelimummo! En koskaan ajatellut, että ison äitimymmelin äiti olisi vielä ollut maisemissa. Tai ehkäpä se olikin Juksun äiti?

Minulle tarinoiden Top 3 oli:

Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin : Miten sympaattinen Vilijonkka! Taloa ja luontoa riepottelevan myrskyn kuvaus oli hienoa ja pidin aivan erityisesti tästä:

Vilijonkka henkäisi syvään. - Nyt minä en enää koskaan pelkää, hän sanoi itsekseen. - Nyt minä olen vapaa. Nyt minusta on hauskaa mikä vain.

(s. 66)

Maailman viimeinen lohikäärme : Tykkäsin aina tästä tarinasta animaatiosarjassa. Lohikäärmeet on kivoja noin ylipäätään ja Nuuskamuikkunen näyttää taas, että Muumipeikko on hänelle tärkeä. Jäin kyllä miettimään, että mistä ihmeestä Nuuskamuikkunen saa uuden hatun?

Kuusi : Muumien joulupaniikki oli ihan mahtavaa ja hykerryttävää luettavaa. Kukaan ei kerro, mikä joulu on, ja kaikki saavat sen kuulostamaan joltain ilmestyskirjan pedolta.

Kokonaisuutena kirja ei ole suosikkimuumejani, mutta nuo kolme tarinaa olivat tosi kivoja.

Kirjan tiedot:
Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia | WSOY 2018 (1. p. 1962) | 187 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Det osynliga barnet (1962) | Suomennos: Laila Järvinen

Luettu myös:

Villasukka kirjahyllyssä, Kirjakaapin kummitus, Järjellä ja tunteella ynnä muut

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton.

Muumien matkassa -haasteen syyskuun kirjana on syksyisen myrskyävä Muumipappa ja meri. Muumikirjojenkin joukossa tämä on sellainen klassikko, jota tiedän edelleen vinkattavan yläkoululaisille. Tässä käsitelläänkin sen verran psykologisia ja aikuisia teemoja, että ihan harmittaa ettei tätä taida löytyä kovinkaan monen kirjaston aikuisten tai edes nuorten osastolta.

Koko juonihan lähtee liikkeelle Muumipapan keski-iän kriisistä, jonka johdosta koko perhe muuttaa syrjäiselle majakkasaarelle. Siellä Muumipappa saa patsastella ja tuntea olevansa Miehinen Mies, perhettään raivoavalta mereltä suojeleva sankari.

Muumipeikko puolestaan joutuu teini-iän hormonimyrskyihin. Ihanat merihevoset pitävät häntä säälittävänä rassukkana ja niinpä Muumipeikko kääntää lopulta katseensa toiseen suuntaan, nimittäin perhettä saarelle seuranneeseen Mörköön. Aivan. Mörköön. Eipä ollut tätä siinä 1990-luvun animaatiosarjassa!

Ja samaan aikaan Muumimamma masentuu. Pappa ja Muumipeikko keskittyvät omiin kriiseihinsä eikä kukaan muista Muumimammaa, jonka rakas puutarha jäi Muumilaaksoon. Pidin kirjassa eniten siitä, miten Muumimamma ottaa omaa tilaa (halkojen teko on hänen työtään!), löytää uuden harrastuksen ja astuu lopulta maalaamaansa Muumilaaksoon. Eskapismia kerrakseen.

Taustalla hyörii myös Myy, joka on perheen realisti. Hän on se, joka pärjää tilanteessa kuin tilanteessa ja pakottaa muutkin kohtaamaan todellisuuden.

- Voi sinua! sanoi pikku Myy [Muumipeikolle]. - Pisimuurahaiset ovat kuin hyttyset, on vain hyvä jos ne otetaan hengiltä! Sitä paitsi sinä tiesit koko ajan tärmälleen, mitä minä tekisin. Tiesit, mutta toivoit etten puhuisi siitä. Sinä petät itseäsi.

Siihen ei ollut paljon vastaamista.

(s. 86)

Tykkäsin tästä todella paljon ja se sai miettimään sitä, miten vesitetty versio tuo minulle tuttu animaatiosarja lopulta olikaan. Kirjassa on kirpeyttä ja välillä jopa ilkeyttä, joka sarjasta puuttuu.

Kirjan tiedot:
Tove Jansson: Muumipappa ja meri | WSOY 2014 (1. p. 1965) | 186 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Pappan och havet (1965) | Suomennos: Laila Järvinen

Luettu myös:

Luetaanko tämä?, Jokken kirjanurkka, Villasukka kirjahyllyssä ynnä muut

Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti

Samana aamuna, jolloin Muumipeikon isä sai joen yli vievän sillan valmiiksi, pikku otus Nipsu keksi erään kummallisen asian.

Nipsu löytää luolan ja kissan ja taivaalla tapahtuu jotain kummallista. Niinpä Muumipeikko ja Nipsu lähtevät matkalle kohti tähtitornia, ja tapaavat reissun päällä uusia vanhoja tuttuja.

Muumien matkassa -haasteen elokuun kirjana on Muumipeikko ja pyrstötähti. Oikein kiva kirja pimenevään iltaan, jolloin on helppo kuvitella taivaalla viipottava tuhon tuoja.

Tarinana tämä oli vauhdikas seikkailu, jonka ote vain kiristyi loppua kohti. Minulle kirjan paras osuus alkoikin siitä, kun Muumipeikko ystävineen lähti ylittämään merenpohjaa puujaloilla. Jansson kuvaa hienosti kiirettä ja sitä pelkoa, joka leijuu ilmassa joka puolella.

He makasivat hiljaa kiinni toisissaan pitkän aikaa. Ulkona jymisi luhistuneiden vuorten ja revenneen maan kaiku. Aika venyi hirvittävän pitkäksi ja jokainen oli ypöyksin itsensä kanssa.

(s. 139)

Tässä kirjassa esitellään ensimmäistä kertaa Nuuskamuikkunen, Niisku, Niiskuneiti ja postimerkki-hemuli. Mietin lukiessani, että minä olisin varmaan tarinan Niisku, se epätoivoinen tosikko haihattelijoiden joukossa. Ja loppupeleissä Muumimamma, joka pakkaa mukaan retiisit ja kylpyammeen, koska ei sitä voi ikinä tietää, mitä maailmanlopussa tarvitsee.

Muumipeikko katseli synkkää maisemaa ja ajatteli, miten peloissaa maapallon täytyi olla kun se näki hehkuvan tulipallon lähestyvän. Hän ajatteli miten kiihkeästi hän rakasti kaikkea, metsää ja merta, sadetta ja tuulta, auringonpaistetta ja ruohoa ja sammalta, ja miten mahdotonta olisi elää ilman niitä.

Mutta sitten hän ajatteli: kyllä äiti tietää miten kaiken voi pelastaa.

(s. 108)

Tässä kirjassa on monia aivan ihania kohtia! Jos laittaisin ne kaikki tähän, kyseessä olisi vähintään kolmasosa kirjasta. Tämä saattaa jopa olla suosikkini tähän asti luetuista muumeista.

Kirjan tiedot:
Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti | WSOY 2010 (1. p. 1955) | 144 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Kometen kommer (1946) | Suomennos: Laila Järvinen ja Päivi Kivelä

Luettu myös:
Oksan hyllyltä, Luettua elämää, Vinttikamarissa ynnä muut

Haasteet:
* Fantastinen kesä 2023 : Kotimainen fantasiakirja

Tove Jansson: Muumipapan urotyöt

Kerran kun Muumipeikko oli aivan pieni, hänen isänsä otti ja vilustui keskellä kuuminta kesää.

Muumipappa päättää kirjoittaa menestyskirjan myrskyisestä nuoruudestaan. Samalla tulevat tutuksi myös muutamat muut Muumilaakson asukkaiden vanhemmat.

Muumien matkassa -haasteen heinäkuun kirjana oli Muumipapan urotyöt, joka sopikin tunnelmaltaan tällaiseksi kesäkirjaksi. Tässäkin oli paljon tuttua animaatiosarjasta, mutta myös muutamia eroavaisuuksia ja yllätyksiä.

Ja niillä tarkoitan esimerkiksi sitä, että Juksu heilastelikin Mymmeli-äidin eikä Mymmelin tyttären kanssa?? Ja Myy on vanhempi kuin Nuuskamuikkunen??? Sanat eivät riitä.

Tarina itsessään on vauhdikas seikkailu, jonka aina niin vaatimaton Muumipappa väittää olevan melkein kokonaan totta. Orpomuumista kasvaa nuori aikuinen, joka on perustamassa siirtokuntaa ja pelastaa aalloista hemaisevan muumineidon.

Tykkäsin sekä näistä muistelmaosuuksista että sanotaan nyt vaikka nykypäivään sijoittuvista pätkistä, joissa Muumipappa lukee muistelmiaan nuorisolle. Nipsu, Nuuskamuikkunen ja Muumipeikko ovat kaikki ihanan varmoja siitä, että juuri heidän vanhempansa ovat tarinan tärkeimpiä.

Kirja myös vilisee hauskoja sivuhenkilöitä, joista osa oli tuttuja ja osa uusia. Omat suosikkini olivat alamaisiaan huolettomasti loukkaava Itsevaltias ja dramaattinen kummitus.

- Kaikki ovat niin tottuneet minuun, kummitus sanoi nyreästi. - Edes drontti Edvard ei pelästy enää.

- Minä pelästyin! huusi Hosuli. - Minä pelkään vieläkin!

- Siinä teet kiltisti, sanoi kummitus ja lisäsi kiireesti: - Hylätty luurankokaravaani ulvoo jäänvihreässä kuutamossa!

- Rakas kummitus, sinä et tunnu oikein tasapainoiselta, Fredrikson sanoi ystävällisesti.

(s. 122)

Kirjan tiedot:
Tove Jansson: Muumipapan urotyöt | WSOY 2010 (1. p. 1968) | 158 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Muminpappans bravader (1950) | Suomennos: Päivi Kivelä ja Laila Järvinen

Luettu myös:
Luettua elämää, Oispa punssia, Kirjojen keskellä ynnä muut

Haasteet:
* Fantastinen kesä 2023 : Osa kirjasarjaa

Tove Jansson: Vaarallinen juhannus

Muumipeikon äiti istui portailla auringonpaisteessa ja laittoi kaarnalaivan köysistöä.

Muumiperhe pakenee tulvaa kummalliseen taloon, mutta pian heidän tiensä erkanevat. Juhannus huipentuu loputa Muumipapan kirjoittamaan näytelmään.

Muumien matkassa -haasteen kesäkuun kirja oli, kuinkas muutenkaan, Vaarallinen juhannus. Muistin pääkohdat animaatiosarjan jaksoista, mutta kaikkea kirjan sisältöä ei oltu otettu siihen mukaan.

Lähinnä tämä koskee kirjan hahmoja, joista esimerkiksi Homssu ja Miska puuttuivat telkkarista kokonaan. Etenkin Miska jäi nyt kirjasta mieleeni. Hän oli sekä huvittava että surullinen hahmo, jolla ei ollut omasta mielestään mitään merkitystä.

Mymmeli ja Niiskuneiti olivat lisäksi hänelle yllättävän ilkeitä! Ja kaiken lisäksi Mymmeli uhkailee Myytä jatkuvasti lyömisellä. Kirjoista huomaa, että telkkaria varten hahmoista on siloiteltu rosoisimmat kulmat.

Tykkäsin eniten Nuuskamuikkusen juonesta. Hattivattien kylväminen on aina hauska kohtaus kaikissa muodoissaan ja tässä paneudutaan tarkemmin hänen yrityksiinsä olla isä 24:lle orpolapselle. Tsemppiä! Tähän sisältyi kyllä hyvinkin hellyttäviä kohtauksia, kuten lasten tekemä tupakkamassi.

Kaiken kaikkiaan kirja oli hauska ja sopivasti höpsö. Paras aika tämän lukemiselle on ehdottomasti tämä juhannuksen aika.

- Ottiko joku riippumaton sisään? kysyi Muumipappa äkkiä.

Kukaan ei ollut muistanut riippumattoa.

- Sepä hyvä, sanoi Muumipappa. - Se olikin niin kauhean värinen.

(s. 21)

Kirjan tiedot:
Tove Jansson: Vaarallinen juhannus | WSOY 2014 (1. p. 1957) | 132 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Farlig Midsommar (1954) | Suomennos: Laila Järvinen, tarkistanut Päivi Kivelä

Luettu myös:
Luettua elämää, P.S. Rakastan kirjoja, Paljon melua kirjoista ynnä muut

Haasteet:
* Fantastinen kesä 2023 : Julkaistu 2015 tai aiemmin

Tove Jansson: Taikurin hattu

Eräänä harmaana aamuna ensilumi laskeutui Muumilaaksoon.

Talviunilta heränneet Nipsu, Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen löytävät taikurin hatun, joka johtaa muumiperheen jos jonkinlaisiin kommelluksiin.

Muumien matkassa -haasteen toukokuun kirjana on Taikurin hattu. Tässä olikin paljon sellaista, jonka muistin lapsuuteni animaatiosarjasta. Paljon oli myös sellaista, jota en muista tai jota ei edes koskaan animoitu.

Esimerkiksi aivan kirjan alussa Nuuskamuikkunen on jo herännyt talviunilta. "Siis anteeksi kuinka?", ajattelin, mutta kyllähän se järkeen käy kun kerran Myykin nukkuu talvet. Ilmeisesti Nuuskamuikkunen lähtee ensimmäistä kertaa talvivaellukselle tämän kirjan lopussa. Teini-ikä iski? Ainakin hänen ehdotuksensa Seikkailu-veneen nimeksi, Hiipivä Susi, oli niin dramaattista teiniä kuin olla ja voi.

Ärsyttävät Tiuhti ja Viuhti matkalaukkuineen olivat tuttuja, mutta Kuningasrubiinin omistuksesta käyty oikeudenkäynti sen sijaan oli uutta. Siitä nyt puhumattakaan, että Mörkö puhui! Se yllätti, TV-sarjassahan hän vain vaikertaa karmivasti.

Parhaiten ja hauskimpana mieleeni jäi kohtaus, jossa Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen kohtaavat taikurin hatussa piipahtaneita...

- Kanarialintuja, puuskahti Nuuskamuikkunen. - Kolme keltaista kanarialintua tuolla sillankaiteella! Outoa nähdä niitä ulkona yöllä.

- En minä ole mikään kanarialintu, piipitti lähin lintu. - Minä olen särki!

- Me olemme kaikki kolme rehellisiä kaloja! visersi hänen toverinsa.

(s. 40)

Voi sitä hattua.

Tarinan aikana muumit ystävineen yöpyvät luolassa, löytävät Seikkailu-veneen ja käyvät hattivattien saarella, ja tapaavat viimein taikurin. Minua nauratti, kun helteen piinaama Muumimamma suorastaan heitti kärttyisän nuorison rantaluolaan saadakseen olla rauhassa.

Kaiken kaikkiaan hauska kirja, jonka seikkailu polveilee paikasta toiseen hatun ja taikurin väijyessä taustalla.

Kirjan tiedot:
Tove Jansson: Taikurin hattu | WSOY 2010 (1. p. 1958) | 140 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Trollkarlens hatt (1948) | Suomennos: Laila Järvinen

Luettu myös:
Jokken kirjanurkka, Luettua elämää, Sallan lukupäiväkirja ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa [33/50]
Muumipapan muistelmia!
* Fantastinen kesä 2023 : Kirjassa ollaan veneessä tai laivassa

Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva

Oli varmaan jo iltapäivä eräänä elokuun lopun päivänä, kun Muumipeikko ja hänen äitinsä saapuivat suuren metsän sisimpiin sopukoihin.

Muumipeikko ja Muumimamma etsivät kadonnutta Muumipappaa metsän syövereistä. Matkan varrelta löytyy uusia ystäviä ja lopulta uusi kotikin.

Instagramin @sivukerrallaan -tilin Muumien matkassa -haasteessa ollaan nyt toisessa kirjassa. Tai oikeastaan ensimmäisessä, koska tämä on muumisarjan aloitusosa. Nämä muumit ja tämä maailma ovatkin erilaisia kuin ne, joita esimerkiksi animaatiosarjassa nähdään.

Kirjan kuvitus on Tove Janssonin ja siitäkin näkee heti, että alussa ollaan. Protomuumit ovat eri mallisia ja minun silmääni pisti etenkin muumien pitkä kuono, joka oli pikemminkin nenä, jonka alla oli suu. Vähän kummallisen näköisiä kun on tottunut pyöreisiin muumeihin!

Lisäksi muumipappa laittaa kuulemma hännän taskuun, mikä herättää koko joukon kysymyksiä. Onko näillä muumeilla vaatteita? Nakuja ne kuvissa ovat. Vai onko tasku karmeaa body horroria?

Tarinana tämä oli nonsense-henkinen seikkailumatkakertomus. Mamma ja Muumipeikko löytävät metsästä Nipsun, jonka kanssa he päätyvät jos jonkinlaisiin erikoisiin tilanteisiin. Kiintotähtenä on toive Muumipapan löytämisestä, jos kohta hän ei kirjassa tunnu etsimisen arvoiselta.

Pappa "katosi" hattivattien matkaan eikä koskaan palannut kotiin. Kun Muumimamma kuulee, että hän ja Muumipeikko saavat muuttaa asumaan papan rakentamaan uuteen taloon, hän on ihan liikuttunut. Voi että sitä onnea, kun puoliso sallii perheensä asua saman katon alla! /s

Kirjasta huomaa kyllä, että se on ensimmäinen muumeista kertova tarina. Se ei ollut ollenkaan samanlainen kuin aiemmin lukemani Taikatalvi, jossa Tove Jansson on selvästi löytänyt muumityylinsä.

Kirjan tiedot:

Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva | WSOY 1991 | 54 sivua | Kirjastosta

Ruotsinkielinen alkuteos: Småtrollen och den stora översvämningen (1954) | Suomennos: Jaakko Anhava

Luettu myös:

Villasukkakirjahyllyssä, Kirjahullun päiväkirja, Leena Lumi ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2023 : 45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan [25/50]

Kohtaan 12. Kirjan nimi liittyy veteen

Tove Jansson: Taikatalvi

Taivas oli melkein musta, mutta lumi oli kuutamossa kirkkaan sinistä.

Muumipeikko herää kesken talviunien eikä saa enää unta. Luminen Muumilaakso tarjoaa hänelle niin ihania ihmeitä kuin pelottavia asioitakin ennen kevään koittoa.

Instagramissa alkoi @sivukerrallaan -tilin vetämä Muumien matkassa -lukuhaaste, jonka aikana luetaan kaikki Tove Janssonin muumikirjat. Ensimmäisenä vuorossa oli vuodenaikaan hienosti sopiva Taikatalvi.

Tykkäsin kirjasta, kuinkas muutenkaan! Aivan erityisesti pidin siitä, miten Jansson kuvailee talvista luontoa. Muumipeikko heräilee uuden vuoden jälkeen ja ehtii kokea sekä hohtavat hanget että raivoavan lumimyrkyn ja halkeavien jäiden paukkeen.

Harmaa puolihämärä peitti tiheänä koko laakson. Mutta laakso ei ollut enää vihreä, se oli valkea. Kaikki liikkuva oli nyt liikkumatonta. Kaikki elävät äänet olivat poissa. Kaikki kulmikas oli muuttunut pyöreäksi.

(s. 13)

Aluksi yksinäinen Muumipeikko viettää päivänsä salongissa kiiltokuvien ja nukkuvan perheensä kanssa. Kun hän lopulta uskaltautuu ulos, koko talvinen maailma avautuu hänelle. Tarinassa kuvataan hyvin sitä, miten pelottava jokin uusi asia voi olla ennen kuin siihen tutustuu.

Muumipeikko saa seurakseen muun muassa tyynen Tuu-tikin, yllättäen heränneen Myyn, raivostuttavan sporttisen hemulin sekä koko joukon olentoja, jotka lumimyrsky on ajanut kodeistaan. Etenkin Muumipeikko, joka kieltämättä on melkoinen valittaja, näyttää vuoroin luonteensa itsekkäät ja epäitsekkäät puolet.

Suosikkini olivat rajattoman rohkea ja itsenäinen Myy sekä reippailija hemuli, joka olisi kyllä oikeasti niiiiin raivostuttava energinen talviurheilija kuin olla ja voi. Hänestä oli kuitenkin hauska lukea, koska hän ärsytti kaikkia muita niin suunnattomasti.

Noin ylipäätään kirja oli sekä mietteliäs että todella hauska. Parhaiten mieleeni jäivät Myyn seikkailut jäälauttojen keskellä ja tämä kohta, jossa kuvaillaan jäärouvan aiheuttamaa nälänhätää:

Erään hemulin väitettiin syöneen epätoivoissaan oman kovakuoriaiskokoelmansa, mutta se oli kai vain huhua. Olisihan hän toki silloin syönyt mieluummin ammattiveljensä kokoelman.

(s. 72)

Kirjan tiedot:
Tove Jansson: Taikatalvi | WSOY 2005 (1. p. 1958) | 132 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Trollvinter (1957) | Suomennos: Laila Järvinen

Luettu myös:
Kirjahullun päiväkirja, Leena Lumi, Sivutiellä ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika [21/50]
Ensimmäinen muumi, joka herää keskellä talvea!
* Luonto sivuilla: Meri

Tove Jansson: Muumit: parhaat sarjakuvat väreissä

Tove Jansson:
Muumit: parhaat
sarjakuvat väreissä
120 s.
WSOY 2016
Kirjastosta

Lainasin tämän, koska Muumit. En edes tiennyt, että meidän kirjastossa on tämä kirja ennen kuin eräs asiakas palautti sen. Sattuipa tuuri kun olin tiskissä juuri silloin, tämä oli nimittäin aivan hulvatonta luettavaa.

Sarjakuva-albumissa on kolme Tove Janssonin Muumi-tarinaa upeissa väreissä. Olen joskus muinoin lukenut Muumeja, mutta mustavalkoisena. Enimmäkseen olen katsonut Muumeja telkkarista animaatiosarjana ja täytyy kyllä todeta, että muumimaailma on siinä huomattavasti ruusunpunaisempi kuin näissä Janssonin sarjakuvissa. Mustaa huumoria ja elämän pieniä ilkeyksiä ei säästellä, enkä nyt tarkoita jälkimmäisellä Pikku Myytä.

Murheen murtama villisikaleski.
s. 15

Albumin ensimmäinen tarina on Yksinäinen saari, jossa muumiperhe päättää lähteä pienelle retkelle Myrskyvaroituksen vuoksi he nousevatkin helikopterin kyytiin, mutta petollinen rakkine jättää heidät autiolle saarelle. Saarella Muumimamma teurastaa älykkään villisian perheensä ruoaksi, Muumipeikko ja Niiskuneiti häiritsevät esi-isien hautarauhaa, ja Mymmeli toteuttaa villejä merirosvofantasioitaan.

Tarina oli kerrassaan absurdi ja samalla todella hauska. Villisikaa suolatessaan Muumimamma miettii oliko sika ollut naimisissa, mutta toteaa olleensa pakon edessä. Kukapa ei grillaisia ajattelevaa, puhuvaa olentoa kun oma perhe on ollut syömättä jo kauhistuttavat parisen tuntia? Hieman myöhemmin paljastuu Muumi-suvun synkkä menneisyys: esi-isät olivat hylynryöstäjiä eikä kuoleman kaltainen pikkujuttu tule heidän ja merirosvojen murhaamisen tielle.

Murhanhimoinen Muumipeikko.
s. 69

Toinen tarina, Vaarallinen talvi, esittelee Herra Virkkusen ja osoittaa, että esi-isien murhanhimoiset geenit ovat siirtyneet vahvoina Muumipeikkoon.

Tarinan alussa talvi saapuu Muumilaaksoon ja Muumit valmistautuvat perinteisille talviunilleen. Muumipappa ei kuitenkaan saa unta ja julistaa lopulta, että hänen ei ole pako noudattaa esi-isien älyttömiä tapoja. Koko perhe nousee jalkeilleen ja tapaa hyytävässä talvi-ilmassa Herra Virkkusen, kilpailuvietin vetämän talviurheilijan. Mymmeli ja Niiskuneiti hullaantuvat Herra Virkkusesta, ja Muumipeikon valtaa hirvittävä murhanhimo...

Herra Virkkusesta muistui mieleeni yksi jos toinenkin liikunnanopettaja, joten tarinaa voisi kuvailla jopa traumaattisia takaumia aiheuttavaksi. Tarinassa käsitellään myös muun muassa sopupelejä ja käy ilmi, että Pikku Myy ei ole ainoa väkivaltaisia ajatuksia hautova mymmeli.

Äiti-Mymmeli jakaa elämänviisauksia.
s. 96

Talonrakennus-tarinassa tapaamme viimeinkin Pikku Myyn. Äiti-Mymmeli purjehtii Muumitaloon 17 lapsensa kanssa ja jopa Mymmelin mielestä sellainen määrä sisaruksia on suorastaan noloa. Etenkin kun ottaa huomioon, että kyseinen parvi on ilmeisesti vain se viimeisin. Jäin miettimään montako sisarusta Mymmelin omassa parvessa oli ja lasketaanko hänen sisarusmääränsä kolminumeroisella luvulla.

Mymmeliperhe viipyy Muumitalossa niin kauan, että muumiperhe on valmis tekemään mitä vain päästäkseen heistä eroon. Pienen tulipalon jälkeen Äiti-Mymmeli pakkaa viimein laukkunsa ja lapsensa ja lähtee. Jee! Paitsi että hän unohti Pikku Myyn ja ilmoittaa jälkikäteen, että Muumit saavat pitää hänet, onhan Äiti-Mymmelillä ihan tarpeeksi lapsia muutenkin, Myy vaatii itselleen Muumipeikon huonetta ja niinpä Muumipeikko päättää rakentaa itselleen talon. Rakennusprojekti ei mene niin kuin Strömsössä, mutta omituinen talo koituu lopulta kaikkien pelastukseksi.

Kirja oli kerrassaan mahtava lukukokemus, suosittelen!

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 3. suomalainen klassikkokirja [32/50]

Lukumaratonin kirjakoonti

Lukumaratonin kirjoista ei vain tunnu syntyvän omia tekstejään, joten taidanpa antaa suosiolla periksi ja laittaa ne lyhyemmin samaan pakettiin. Poikkeuksena Timo Parvelan Sammon vartijat-trilogia, josta kirjoitan kokonaisuutena jahka ehdin. Ensimmäinen osa jäi maratonilla kesken ja sen jälkeen olen lukenut koko sarjan.

Tove Jansson: Kesäkirja
(Sommarboken, 1972)
143 s.
WSOY 2002
Kirjastosta

Tove Jansson oli tätä ennen tuttu lähinnä maineestaan ja muumeistaan. Animaatiomuumit olivat oleellinen osa lapsuuttani ja aikuisuuttani (viihdyttävät ne vanhempiakin!).

Kesäkirja on oikeastaan täydellinen kirja kauniille kesäpäivälle. Mummo ja pojantytär, satunnaisesti myös poika, ja kesäinen saari meren keskellä. Ajoitus meni siis hieman pieleen, mutta olen erittäin onnellinen siitä, että luin kirjan. Vähän aikaa meni ennen kuin totuin hieman harhailevaan kieleen, mutta loppujen lopuksi sekin oli oiva tunnelmanluoja.

Kirja ei ole oikeastaan pelottava, mutta synkkä se välillä on. Mummo alkaa jo tuntea iän painavan, ja melkein hyppäsi sydän kurkkuun aina kun hän alkoi hapuilla pillerirasiaansa. Kirja on jaettu omina pikku tarinoinaan toimiviin lukuihin. Omat suosikkini olivat Berenike (mummon sympatia Berenikeä kohtaan) sekä Vierailu (ahdisti suorastaan).

Mervi Heikkilä: Louhen liitto
151 s.
Haamukustannus 2015
Kirjastosta

Ei niin houkuttelevasta kannesta huolimatta kirja tarttui mukaani kun etsin maratonluettavaa. Houkutuksina olivat kirjan ohuus sekä noita- ja Kalevala-aihe. Olen helposti houkuteltavissa jos kirjassa käsitellään historiaa, mytologiaa tai molempia.

Kyseessä on siis uusi kotimainen nuorten/nuorten aikuisten fantasia. Siinä 15 kieppeillä oleva Roona saa tietää olevansa adoptoitu ja että hänen biologinen äitinsä haluaa viimeinkin tavata tyttärensä. Sittenpä sitä mennään tukka putkella noitien mukana Louhen liittoon. Pakollinen ärsytyskynnyksen ylittäjä eli ~kolmiodraama~ on ympätty joukkoon, mutta kaikelle kiitos siinä ei viivytä eivätkä miehenpuolet edes tiedä olevansa siinä mukana. Sinänsä kiva, että vaikka Roona huomaa toisenkin komistuksen, hän on kuitenkin lähinnä silmänruokaa tunteiden ollessa kiinni toisessa. Saahan sitä maisemia katsella.

Kirja on aika suoraviivainen seikkailufantasia, johon oli tungettu turhan paljon tavaraa omaan makuuni. Paljon hyviä ideoita, mutta kun niitä on niin paljon, lukiessa ei ehtinyt hengähtää lainkaan. Tässä olisi ollut ainesta paksummaksikin kirjaksi.

Agatha Christie: Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus
(Hercule Poirot and the Greenshore Folly, 1954)
200 s.
WSOY 2015
Kirjastosta

No nyt on komea kansi, mutta hieman ihmettelin sitä, että johdanto on annettu nimenomaan kansitaiteilijan kirjoitettavaksi. Loppuvatko Christien kanssan työskennelleet ihmiset vai mikäs tässä on takana? Ei sillä, että se olisi haitannut, ihan mielenkiintoinen johdanto se oli. Opin senkin, että Christie ei missään nimessä halunnut neiti Marplea tai Hercule Poirot'a kirjojen kansikuviin. Halusi kai jättää hahmot lukijan mielikuvituksen varaan. Minun mielessäni tepastelee David Suchet, Se Ainoa Oikea Poirot.

Tämä siis on ennenjulkaisematon tarina, jonka pohjalta Christie myöhemmin kirjoitti kirjan Kuolleen miehen huvimaja. Ariadne Oliver kutsuu Poirot'n Greenshore Follyn kartanoon, koska ilmassa leijuu jotain pahaenteistä. Poirot tarkkailee värikästä henkilökaartia eikä menee kauaakaan ennen kuin kuolema korjaa satoa. 

Omalla kohdallani ei murhaaja ollut suurikaan yllätys, koska olen nähnyt kirjaan pohjautuvan TV-leffan. Täytyy silti sanoa, että en usko, että olisin muuten hoksannut kuka on syyllinen. Ei se minusta mitenkään itsestään selvää ole näin jälkeenpäinkään. Tarina toimii paremmin pitemmän kaavan kautta, jossa henkilöiden parissa ehtii viettää enemmän aikaa.

Megan Whalen Turner: The Thief
234 s.
HarperCollins 1996
Oma ostos

Tämä on notkunut lukematta hyllyssäni sellaiset pari vuotta. Joo, nolottaa myöntää. Muistan lukeneeni tästä roppakaupalla kehuja ja tilanneeni kirjan niiden perusteella. Sitten itse kirja saapui ja kas vain, olin nuukuuksissani valinnut halvimman painoksen ja mitä ilmeisimmin rumimmat kannet. Ei innostanut lukemaan ja niin se sitten jäi.

Nyt harmittaa niin vietävästi että jäi. Olisin voinut nauttia tästä vuosia sitten jos en olisi sellainen kansinipottaja. Olen vähän kahden vaiheilla jatko-osien suhteen. Ne ovat kuulema myös hyviä, mutta aika erilaisia kuin tämä. Ottaako riski vai ei, kas siinä pulma...

Mutta, tämän tarinan alussa kuninkaallinen häkki on heilahtanut ja nuori varas Gen viruu vankilassa. Yllättäen kuninkaan magus (ei velho, tuo on neuvonantajan titteli) raahaa hänet ulos sellistä ja pakottaa osallistumaan etsintäretkelle. Mitä etsitään säilyy salaisuutena jonkin aikaa, enkä minäkään viitsi sitä paljastaa. Enkä kyllä paljoa muutakaan, kirja kun on täynnä ihania yllätyksiä joita en millään haluaisi pilata. Perinteinen seikkailufantasia (iso plussa: ei väkinäistä romantiikkaa!), joka ei sitten kuitenkaan ole ihan niin perinteinen. Gen on mainio kertojaääni ja retkikunnan neljä muutakin jäsentä ovat mielenkiintoisia tapauksia.

Maratonin paras kirja, suosittelen lämpimästi!