Tove Jansson: Muumit: parhaat sarjakuvat väreissä

Tove Jansson:
Muumit: parhaat
sarjakuvat väreissä
120 s.
WSOY 2016
Kirjastosta

Lainasin tämän, koska Muumit. En edes tiennyt, että meidän kirjastossa on tämä kirja ennen kuin eräs asiakas palautti sen. Sattuipa tuuri kun olin tiskissä juuri silloin, tämä oli nimittäin aivan hulvatonta luettavaa.

Sarjakuva-albumissa on kolme Tove Janssonin Muumi-tarinaa upeissa väreissä. Olen joskus muinoin lukenut Muumeja, mutta mustavalkoisena. Enimmäkseen olen katsonut Muumeja telkkarista animaatiosarjana ja täytyy kyllä todeta, että muumimaailma on siinä huomattavasti ruusunpunaisempi kuin näissä Janssonin sarjakuvissa. Mustaa huumoria ja elämän pieniä ilkeyksiä ei säästellä, enkä nyt tarkoita jälkimmäisellä Pikku Myytä.

Murheen murtama villisikaleski.
s. 15

Albumin ensimmäinen tarina on Yksinäinen saari, jossa muumiperhe päättää lähteä pienelle retkelle Myrskyvaroituksen vuoksi he nousevatkin helikopterin kyytiin, mutta petollinen rakkine jättää heidät autiolle saarelle. Saarella Muumimamma teurastaa älykkään villisian perheensä ruoaksi, Muumipeikko ja Niiskuneiti häiritsevät esi-isien hautarauhaa, ja Mymmeli toteuttaa villejä merirosvofantasioitaan.

Tarina oli kerrassaan absurdi ja samalla todella hauska. Villisikaa suolatessaan Muumimamma miettii oliko sika ollut naimisissa, mutta toteaa olleensa pakon edessä. Kukapa ei grillaisia ajattelevaa, puhuvaa olentoa kun oma perhe on ollut syömättä jo kauhistuttavat parisen tuntia? Hieman myöhemmin paljastuu Muumi-suvun synkkä menneisyys: esi-isät olivat hylynryöstäjiä eikä kuoleman kaltainen pikkujuttu tule heidän ja merirosvojen murhaamisen tielle.

Murhanhimoinen Muumipeikko.
s. 69

Toinen tarina, Vaarallinen talvi, esittelee Herra Virkkusen ja osoittaa, että esi-isien murhanhimoiset geenit ovat siirtyneet vahvoina Muumipeikkoon.

Tarinan alussa talvi saapuu Muumilaaksoon ja Muumit valmistautuvat perinteisille talviunilleen. Muumipappa ei kuitenkaan saa unta ja julistaa lopulta, että hänen ei ole pako noudattaa esi-isien älyttömiä tapoja. Koko perhe nousee jalkeilleen ja tapaa hyytävässä talvi-ilmassa Herra Virkkusen, kilpailuvietin vetämän talviurheilijan. Mymmeli ja Niiskuneiti hullaantuvat Herra Virkkusesta, ja Muumipeikon valtaa hirvittävä murhanhimo...

Herra Virkkusesta muistui mieleeni yksi jos toinenkin liikunnanopettaja, joten tarinaa voisi kuvailla jopa traumaattisia takaumia aiheuttavaksi. Tarinassa käsitellään myös muun muassa sopupelejä ja käy ilmi, että Pikku Myy ei ole ainoa väkivaltaisia ajatuksia hautova mymmeli.

Äiti-Mymmeli jakaa elämänviisauksia.
s. 96

Talonrakennus-tarinassa tapaamme viimeinkin Pikku Myyn. Äiti-Mymmeli purjehtii Muumitaloon 17 lapsensa kanssa ja jopa Mymmelin mielestä sellainen määrä sisaruksia on suorastaan noloa. Etenkin kun ottaa huomioon, että kyseinen parvi on ilmeisesti vain se viimeisin. Jäin miettimään montako sisarusta Mymmelin omassa parvessa oli ja lasketaanko hänen sisarusmääränsä kolminumeroisella luvulla.

Mymmeliperhe viipyy Muumitalossa niin kauan, että muumiperhe on valmis tekemään mitä vain päästäkseen heistä eroon. Pienen tulipalon jälkeen Äiti-Mymmeli pakkaa viimein laukkunsa ja lapsensa ja lähtee. Jee! Paitsi että hän unohti Pikku Myyn ja ilmoittaa jälkikäteen, että Muumit saavat pitää hänet, onhan Äiti-Mymmelillä ihan tarpeeksi lapsia muutenkin, Myy vaatii itselleen Muumipeikon huonetta ja niinpä Muumipeikko päättää rakentaa itselleen talon. Rakennusprojekti ei mene niin kuin Strömsössä, mutta omituinen talo koituu lopulta kaikkien pelastukseksi.

Kirja oli kerrassaan mahtava lukukokemus, suosittelen!

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 3. suomalainen klassikkokirja [32/50]