 |
| Tiina Raevaara: Laukaisu 120 s. Paasilinna 2014 Kirjastosta |
Kerron teille Pauliinasta, koska minua on pyydetty tekemään niin.
Olen lukenut Helmet-lukuhaastetta ikään kuin ohimennen, lisäillen kirjoja siihen sitä mukaan kun joku sattuu sopimaan kohdalle. En edelleenkään tavoittele koko haasteen suorittamista, mutta näkyypä noita luettuja kertyvän ihan mukavasti kuitenkin. Tämän luin ihan varta vasten haasteeseen. Haastelistaa silmäillessäni mietin, että en kyllä muista lukeneeni montaa (jos edes yhtään) yhdenpäivänromaania, ja ajattelin korjata tilanteen pikimmiten. Laukaisu valikoitui lähinnä pienen sivumääränsä vuoksi. Joskus mennään siitä mistä aita on matalin!
Laukaisu kertoo perhesurmasta tai pikemminkin sitä edeltävästä päivästä. Pauliina herää jälleen tuttuun, raivostuttavaan aamutunnelmaan. Lapset nukkuvat ja masentunut tyhjäntoimittajamies Kerkko luuhaa kuka tietää missä. Aseen kanssa ulkona, käy ilmi, mutta mies sanoo melkein ampuneensa itsensä. Vain itsensä. Perheen surkea tilanne käy selväksi päivän kallistuessa iltapäivään ja lopussa Pauliina palaa kotiinsa tietämättä, mikä siellä häntä odottaa.
Sanonpa heti alkuun inhonneeni kirjan kertojaa. Olisin mieluummin lukenut Pauliinasta vaikka kolmannessa persoonassa sen sijaan, että tarinaan sotkettiin ulkopuolinen kertoja, joka kaiken lisäksi oli varsin epämiellyttävä tyyppi. Toinen asia, josta en pitänyt, oli väkisin lisätyn tuntuinen pornoelokuvakohtaus. Ihan kuin naisella ei voisi mennä tarpeeksi huonosti ilman, että häntä käytetään vielä seksuaalisesti hyväksikin. Tämä on trendi, josta en ole koskaan pitänyt kirjallisuudessa tai mediassa noin ylipäätään. Jos naiselle halutaan angstinen tausta tai juonenkäänne, hänet raiskataan tai vähintäänkin sillä uhataan. Monessako kirjassa näin tehdään mieshahmolle?
No, kuitenkin. Pauliinan tarina sinänsä oli kiinnostava tuota lukuun ottamatta. Hänen elämänsä on niin lohdutonta tarinan alussa.
Mätäneminen oli tullut taloon heidän mukanaan. Pihan luumupuut kuolivat, salaojat tukkiutuivat ja nurmikko muuttui suoksi, lapset syntyivät ja varastivat kaiken ajan, kukaan ei enää jaksanut leikata nurmikkoa, kukaan ei enää jaksanut hankkia polttopuita ja täyttää taloa takkatulen hennolla ja hitaasti leviävällä kuumuudella. Sähköpatterienkin lämpö karkasi ulos huonosti eristetyistä seinistä ja Pauliina paleli jatkuvasti.
Elämä ei ollut hyvää vaan sotkuista, kylmää, märkää ja pahanhajuista.
(s. 21)
Raevaara kuvaa taitavasti sitä tappavan tylsää ja toivonta elämää, jota Pauliina elää. Samalla tavalla taitavasti hän kirjoittaa myös siitä toivon kipinästä, jonka Pauliina löytää sisältään. Kun tämän yhdistää siihen, mitä kirjan lopusta tietää etukäteen, lukukokemus on hiipivän kauhea. Yhtäällä Pauliina iloitsee ensi kertaa vuosiin jostain, toisaalla lukija tietää tarkalleen mitä Kerkon lähettämät tekstiviestit tarkoittavat...
Pauliinan elämän kaaosta katkaisevat faktat suomalaisesta perheväkivallasta. Perhesurmia tekevät sekä miehet että naiset. Niitä tehdään aseella, heittämällä lapset kaivoon, hukuttamalla ja tyynyllä tukehduttamalla. Vuodet ilman perhesurmia ovat harvinaisempia kuin vuodet, jolloin tapahtuu vähintään yksi sellainen tragedia. Kerkon päätöksen taustalla oli masennus, johon hän ei saanut apua. Kuinkahan monen todellisen perhesurman takana on samanlainen tilanne?
Luettu myös mm.:
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 19. yhdenpäivänromaani [31/50]
Minulla jäi kutkuttamaan Raevaaran kirjat kun luin Veri joka suonissani virtaa ja toisekseen minultakin puuttuu helmet-haasteesta yhdenpäivänromaani, joten tämä lähtee lukuun vielä tämän vuoden puolella, kiitän vinkistä!
VastaaPoistaMinä en ole lukenut Raevaaralta muuta kuin tämän, mutta tekisi kyllä mieleni katsoa millaisia pitempiä romaaneja hän kirjoittaa. Kovasti niitä on ainakin kehuttu.
PoistaHyvä että vinkistä oli apua! :D
Tämä on mielestäni hyvin ajankohtainen kirja ja hyvin kirjoitettu. Tässä perheellä oli taustalla paljon vaikeuksia, mutta toisinaan perheillä menee hyvin, hyvät ammatit, ei taloudellisia ongelmia, eikä avioeroa tms. ja tehdään sitten se ikävä perhesurma. En kyllä ymmärrä sitä ihmisen ajatuskulkua, että mikä ajaa tekemään koko perheen surman.
VastaaPoistaNiinpä, en ymmärrä minäkään. Oikeastaan tässä kirjassa oli hyvää sekin, että ei ymmärtänyt Pauliinakaan. Hän oli sokea niille varoitusmerkeille, jotka lukija huomasi, koska tiesi kirjan sisällön. Monestihan sitä sanotaan, että miksei lähipiiri huomannut mitään outoa, mutta ei se aina ole niin helppoa.
Poista