Kati Tervo: Iltalaulaja

Kati Tervo:
Iltalaulaja
204 s.
Otava 2017
Kirjastosta

Lintu pesisi Ellenin hiuksiin, jos hän nukahtaisi verkkokeinuun.

Enpäs tiennyt Ellen Thesleffistä mitään ennen tämän kirjan lukemista. Kun sanon "en mitään" niin tarkoitan etten edes tiennyt hänen olemassaolostaan. Taide ja taitelijat eivät koskaan ole olleet minusta niin kiinnostavia, että olisin viitsinyt oikeasti perehtyä niihin. Tähänkin kirjaan tartuin lähinnä kauniin kannen vuoksi. Pisteet kansikuvan suunnittelijalle siitä! Taidetta se sekin on ja nyt on onnistuttu hienosti.

Tarinassa eletään vuotta 1945. Vanheneva taiteilija Ellen palaa lapsuuden kotiinsa, Casa Biancan huvilaan Hämeeseen. Hän haluaa viettää kesän huvilassa rakkaiden muistojensa ja maalaustensa parissa. Seurakseen ja avukseen Ellen saa maalaistalon tytön Taimin, joka ihailee suunnattomasti kuuluisaa taiteilijaa. 

Kaksi noin erilaista kertojaa teki sinänsä leppoisan ja juonettoman tarinan kiinnostavaksi. Ellen viettää jo elämänsä ehtoopuolta ja hänen tarinansa on muistojen, ei muutoksen tarina. Hän katsoo haikeasti Taimista uhkuvaa nuoren elämän voimaa, mutta on toisaalta tyytyväinen siihen missä ja millainen itse on. Hänellä on rakkaita muistoja sisaristaan ja ystävistään, ja yhä tarpeeksi intohimoa vimmaiseen maalaamiseen.

Nyt minulla oli minut. Sehän on paljon.

(s. 178)

Taimin tarina puolestaan on muutoksen tai pikemminkin sen kaipuun tarina. Taimin sisar asuu Helsingissä ja sinne Taimikin kaipaa, taiteen pariin. Pikkutyttönä hänellä oli tapana vakoilla Casa Biancan taiteilijoita ja hän pitää myös itseään olosuhteiden vangitsemana taiteilijana. Hän pursuaa elämää ja ideoita ilman kanavaa, jonka kautta hän voisi niitä toteuttaa. Ellen on hänelle idoli ja tavoite, jota hän mustasukkaisesti varjelee ulkomaailmalta.

Äiti halusi uskoa, että Ellen laittoi Taimin pään pyörälle. Taimi itse tietää, ettei se niin ollut. Elämä sen sekoitti.

(s. 201)

Tarinan taustalle pyörii koko ajan sota-ajan Suomi. On pula-aika, ja Ellenille Casa Bianca tarkoittaa myös tuoretta kalaa, jota saa niin paljon kuin jaksaa joesta nostaa. Taimin isä juo jatkuvasti hukuttaakseen rintamalta tuodut muistonsa, ja naapurin poika Toivo on kaivanut haudan myös lapsuudenystävälleen. Pidin paljon siitä miten tällaiset asiat oli punottu tarinaan osoittelematta niitä sen kummemmin. 

Sinänsä kirja ei ollut sen suurempi lukuelämys, mutta mukavaa luettavaa kuitenkin.

Luettu myös mm.:

Kirjasähkökäyrä, Nannan kirjakimara, Kulttuuri kukoistaa

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2017 - 39. ikääntymisestä kertova kirja [34/50]