lauantai 20. toukokuuta 2023

Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli (Metsän ja meren suku #02)

Kansikuva.

- Maanavilja, Maanavilja!

Tuuli on kasvanut Hakoisten linnavuorella ja perinyt viikinki-isänsä sotaisan luonnon. Vanhempien on kuitenkin vaikea hyväksyä tytärtä, joka haluaa olla kilpineito eikä parantaja.

Metsän ja meren suvun toisessa osassa kerrotaan Aurin ja Haakonin vanhemmista lapsista. Unti on esikoispoika, uljas soturi, ja Tuuli puolestaan se keskimmäinen lapsi, ainoa tytär ja pettymys molemmille vanhemmilleen.

En pitänyt tästä ihan yhtä paljon kuin Itämeren Aurista. Tuuli tuntui paljon keskenkasvuisemmalta kuin Auri, mikä toki selittyy hänen suojatummalla elämällään. Lisäksi tarinassa on kolme kertojaa ja se tuntui siksi pirstaleisemmalta.

Mutta joka tapauksessa oli kiva palata rautakauden Pohjolaan. Itsenäisyyttä janoava Tuuli joutuu puolivahingossa mukaan politiikkaan. Hämäläiset tarvitsevat liittolaisia idästä uhkaavia karjalaisia vastaan ja Tuuli liittyy pieneen retkikuntaa, joka lähtee näitä etsimään.

Tuuli huomioi ympäröivää luontoa paljon vähemmän kuin Auri, mutta matkakuvaus oli silti kiinnostavaa. Kirjassa on kartta ja oli jännä huomata, että matkaan, joka retkikunnalta vei viikkoja, hurauttaa autolla hetkessä.

Matkalta löytyy totta kai rakkaus, jonka lukija bongasi varmasti heti tarinan alusta. Toivottavasti seuraavassa osassa ei käy ilmi, että Tuuli kesyyntyi sittenkin sopuisaksi vaimoksi keittonuotion äärelle. Pidin siitä, että hän oli villimpi luonne kuin Auri.

Tykkäsin myös siitä, että isoveli Unti oli koko ajan läsnä taustalla. Hän on Tuulin idoli ja niittää sitä ihailua, jota Tuulikin soturina haluaisi. Ja sitten käykin ilmi, että Untilla on unelmia, joista hän ei voinut edes puhua ääneen. Vanhempien odotukset eivät koskeneetkaan vain Tuulia, hän vain oli liian keskittynyt omiin ongelmiinsa huomatakseen tämän.

Olen käynyt Hakoisten linnavuorella muutama vuosi sitten. Se toi lukemiseen yhden ulottuvuuden lisää: tässä rakennetaan linnoitusta, jonka raunioilla olen kävellyt. Tuhat vuotta sitten linnavuori oli uusi ja mahtava suoja suomaalaisille.


Kirjan tiedot:
Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli | Otava 2017 | 363 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Oksan hyllyltä, Kirjojen taika, Kirjakaapin avain ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt [32/50]
Rapolan linnavuori.
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 3. Kirjassa ollaan tekemisissä eläinten kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti