Sotamies Matts Matsinpoika saa kruunulta palkakseen oman torpan. Tapaaminen metsänneidon kanssa johtaa haltijaverisen Nevabackan suvun syntyyn ja vuosisatoja kestävään suhteeseen lähiluonnon kanssa.
Tammikuu on ollut minulle hyvien kirjojen kuukausi. Tämän Maria Turtschaninoffin Suomaan huomasin muistaakseni jossain Facebookin kirjallisuusryhmästä. Kirja oli odottamaanikin parempi lukukokemus ja oli suorastaan sääli, kun se loppui.
Episodimainen sukuromaani kertoo pohjalaisen Nevabackan suvun tarinan Suomen historian myrskyissä. Matts kääntää maata 1600-luvulla ja satoja vuosia myöhemmin hänen jälkeläisensä löytävät taas tiensä suon laitamille. Kirjalla on useita eri kertojia ja piirsin lukiessani omaksi ilokseni sukupuuta, johon kaikki hahmot mukavasti asettuivatkin.
Kivana ja yllättävänä ratkaisuna kirjassa käytetään erilaisia kerronnan keinoja. Löytyy säeromaania, minäkertojaa, ulkopuolista näkökulmaa, päiväkirjamerkintää ja kirjeitäkin. Ihastuin etenkin noihin kirjeisiin, joita kirjoittaa 1800-luvulla nuori Alina. Ne tuntuivat aivan aidoilta ja tyylillisesti oikeilta, ja oli helppo kuvitella nuoren naisen kirjoittaneen niitä.
Nevabackan suvun historiaan mahtuu niin tragedioita kuin onnellisempiakin loppuja. Milloin kurittavat sota ja nälänhätä, milloin taas sato on runsas ja perhe ainakin suhteellisen onnellinen. Tarinassa näkyy hyvin ajankuva ja muuttuva maailma. Mitä lähemmäs nykyhetkeä tullaan, sitä kauemmas tilalta lähdetään ja sitä enemmän etenkin naisilla on mahdollisuuksia.
Samoin kirjassa näkyy hienosti ihmisen suhde luontoon. Mattsille metsän väki on aivan totta ja tarinassakin he ovat oikeasti olemassa. Luonnon kanssa eletään rinnakkain ja sitä kunnioitetaan. Mutta sitten ottaa vallan kristillinen ajattelutapa: metsän väkeä ei ole ja maan on taivuttava ihmisen voiman edessä. Mitä kauemmas Mattsista mennään, sitä kaukaisempi villi luonto on nevabackalaisille. Luonto ei ole enää arvokas sellaisena kuin se on, vaan siitä on otettava irti kaikki mahdollinen hyöty.
Tykkäsin itse paljon myös siitä, miten hyvin sukuhistoria pysyy tarinan mukana. Esivanhempia ei välttämättä muisteta enää nimeltä, mutta heistä jää kuitenkin jäljelle jotain. Johanneksen kohtalo ja myöhemmin johanneksenpuuhun liittynyt uskomus huvittivat minua suuresti. Perhetarinat, myytit ja uskomukset säilyvät pitkään sen jälkeenkin kun asiaan liittynyt henkilö on jo kuollut.
Askeleeni tömähtelevät maata vasten
ja se kuuntelee
ja se kuiskaa
minä tunnen askeleesi
tiedän kenen likkoja sinä olet
(s. 14)
Kirjan tiedot:
Maria Turtschaninoff: Suomaa | Tammi 2022 | 371 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Arvejord (2022) | Suomennos: Sirkka-Liisa Sjöblom
Luettu myös:
Kirsin kirjanurkka, Siniset helmet, Tuijata ynnä muut
Haasteet:
* Helmet 2023 : 10. kirjassa on ohjeita ja neuvoja [9/50]
* Luonto sivuilla: Myytti/mytologia
* Ihana susi: Kirjassa on luonnonsuojeluteema
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 17. kirjassa käsitellään uskontoa tai mytologiaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti