Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli (Metsän ja meren suku #02)

- Maanavilja, Maanavilja!

Tuuli on kasvanut Hakoisten linnavuorella ja perinyt viikinki-isänsä sotaisan luonnon. Vanhempien on kuitenkin vaikea hyväksyä tytärtä, joka haluaa olla kilpineito eikä parantaja.

Metsän ja meren suvun toisessa osassa kerrotaan Aurin ja Haakonin vanhemmista lapsista. Unti on esikoispoika, uljas soturi, ja Tuuli puolestaan se keskimmäinen lapsi, ainoa tytär ja pettymys molemmille vanhemmilleen.

En pitänyt tästä ihan yhtä paljon kuin Itämeren Aurista. Tuuli tuntui paljon keskenkasvuisemmalta kuin Auri, mikä toki selittyy hänen suojatummalla elämällään. Lisäksi tarinassa on kolme kertojaa ja se tuntui siksi pirstaleisemmalta.

Mutta joka tapauksessa oli kiva palata rautakauden Pohjolaan. Itsenäisyyttä janoava Tuuli joutuu puolivahingossa mukaan politiikkaan. Hämäläiset tarvitsevat liittolaisia idästä uhkaavia karjalaisia vastaan ja Tuuli liittyy pieneen retkikuntaa, joka lähtee näitä etsimään.

Tuuli huomioi ympäröivää luontoa paljon vähemmän kuin Auri, mutta matkakuvaus oli silti kiinnostavaa. Kirjassa on kartta ja oli jännä huomata, että matkaan, joka retkikunnalta vei viikkoja, hurauttaa autolla hetkessä.

Matkalta löytyy totta kai rakkaus, jonka lukija bongasi varmasti heti tarinan alusta. Toivottavasti seuraavassa osassa ei käy ilmi, että Tuuli kesyyntyi sittenkin sopuisaksi vaimoksi keittonuotion äärelle. Pidin siitä, että hän oli villimpi luonne kuin Auri.

Tykkäsin myös siitä, että isoveli Unti oli koko ajan läsnä taustalla. Hän on Tuulin idoli ja niittää sitä ihailua, jota Tuulikin soturina haluaisi. Ja sitten käykin ilmi, että Untilla on unelmia, joista hän ei voinut edes puhua ääneen. Vanhempien odotukset eivät koskeneetkaan vain Tuulia, hän vain oli liian keskittynyt omiin ongelmiinsa huomatakseen tämän.

Olen käynyt Hakoisten linnavuorella muutama vuosi sitten. Se toi lukemiseen yhden ulottuvuuden lisää: tässä rakennetaan linnoitusta, jonka raunioilla olen kävellyt. Tuhat vuotta sitten linnavuori oli uusi ja mahtava suoja suomaalaisille.

Kirjan tiedot:
Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli | Otava 2017 | 363 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Oksan hyllyltä, Kirjojen taika, Kirjakaapin avain ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt [32/50]
Rapolan linnavuori.
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 3. Kirjassa ollaan tekemisissä eläinten kanssa

Sarah Lark: Maorien laulu

"Oletteko te rouva O'Keefe?"

Serkusten Elainen ja Kuran välit katkeavat lopullisesti, miksipäs muuten kuin miehen takia. Vuoden 1893 Uusi-Seelanti ei tarjoa kunnialliselle naiselle kovin montaa vaihtoehtoa, mutta kumpikin pyrkii tahollaan rakentamaan mieleisensä elämän.

Luin sarjan ensimmäisen osan Valkoisen pilven maan tuossa jokin aika sitten ja tämän tiiliskiven lomassa on tullut luettua pari muutakin kirjaa. Jostain syystä ne vaikeimmat luettavat olivat ensimmäiset pari sataa sivua. Loput ~600 luin sitten yhdessä päivässä, joten selvästikin Lark kirjoittaa sujuvasti ja pitää mielenkiintoa yllä.

Ensimmäisen osan tapahtumista on kulunut nelisenkymmentä vuotta. Tarina siirtyy lammasfarmilta kaivoskaupunkiin, jonka työläisten kurjia oloja kuvataan raa'an realistisesti. Jos et kuole kaivosonnettomuudessa, kuolet luultavasti nälkään tai tauteihin.

Gwynin kuvankaunis pojantytär, puoliksi maori Kura-maro-tini, haaveilee urasta Euroopan esiintymislavoilla, kaukana suvun tiluksilta. Kura on kopea ja itsekäs, niin tietoinen omasta kauneudestaan ja lahjakkuudestaan, että kenelläkään muulla ei ole hänelle mitään merkitystä. Hän oli kammottavan narsistinen hahmo ja häntä oli oikein rattoisaa inhota.

Helenin pojantytär Elaine puolestaan on tavallisemmin kaunis ja naiivi ressukka. Hän päätyy naimisiin niin hirveään perheeseen, että hämmästelin jo hieman Larkin intoa kirjoittaa tällaisia mieshahmoja. Kirja ansaitsisi sisältövaroituksen, niin raakaa väkivaltaa Elainen aviomies tekee hänelle. Ja sekin on sukuvika. No, onneksi sen tunnelin päässä oli valoa, ja sinänsä tilanne ratkesi kiinnostavasti ja sysäsi Elainen aivan uusille, mielenkiintoisimmille poluille.

Petyin hieman siihen, että nimestään huolimatta kirjassa ei juuri käsitelty maoreja. Lähinnä heitä tuodaan esiin Kuran ah niin eksoottiseen kauneuteen liittyen. Kirjan loppupuolella sentään löytyy joku, joka on kiinnostunut maorikulttuurista ja jonka myötä Kurakin ymmärtää (omalla omaa etuaan ajavalla tavallaan) verenperintönsä arvon.

Pituudestaan ja mulkeromiesten määrästä huolimatta nämä ovat olleet ihan viihdyttäviä ihmissuhdedraamoja. Tartun seuraavaankin osaa jahka jaksan.

Kirjan tiedot:
Sarah Lark: Maorien laulu | Bazar 2017 | 864 sivua | Kirjastosta
Saksankielinen alkuteos: Das Lied der Maori (2008) | Suomennos: Sanna van Leeuwen

Luettu myös:
Kirjojen kuisketta, Kirjakassi, Tuhansia sivuja ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 26. Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä [31/50]

Tällainen tiiliskivi olisi huomattavasti kevyempi ja helpommin pideltävä e-kirjana...
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 16. Kirja sijoittuu maahan, jossa et ole käynyt

Johanna Valkama: Itämeren Auri (Metsän ja meren suku #01)

Valkea rätisi ja paukkui suuressa tulisijassa.

Auri on parantajien sukua ja haluaa itsekin Hämeen mahtavimmaksi parantajaksi. Rautakauden Suomessa uranaisen tie ei kuitenkaan ole helppo, etenkään kun tielle heitetään komea muukalainen.

Itämeren Auri aloittaa neliosaisen sarjan, jonka olen aikonut lukea jo vuosia. Nyt kun viimein pääsin yli näistä kohtuullisen kamalista kansista, voin todeta, että tämä oli vallan mainio kirja. Tykkäsin päättäväisestä ja oman arvonsa tuntevasta Aurista todella paljon!

Auri haluaa valita parantajan, ei vaimon, tien, eikä hän tai tarina unohda sitä missään vaiheessa. Vaikka elämä heittää hänen tielleen jos jonkinlaisia mutkia, päämäärä pysyy samana. Auri on parantaja ja hitto vieköön hän aikoo myös toimia parantajana.

Haakon, se komea muukalainen, on enemmänkin väline, jonka kautta Auri siirtyy tarinassa eteen päin. Takakannessa sanotaan tätä romanttiseksi seikkailuksi, mutta romantiikka vei itse asiassa aika vähän aikaa sekä sivutilana että Aurin ajatuksissa.

Kirjassa on paljon hienoa ja aidontuntuista kuvausta rautakauden Pohjolasta. Mahtava Hakoisten linnavuori on pienestä kylästä tulevalle Aurille elämys ja tykkäsin siitä, miten meille niin tavalliset asiat olivat Aurille uutta. Puinen lattia! Norppa! Kissa!

Häkistä tuijottivat takaisin vihreät silmät. Ne muistuttivat Auria Tierasta, samoin kuin pienen, sähisevän eläimen kiukku. Varmasti se siis kuului Mielikin omiin, eikä ollut piru - korkeintaan Hiiden sukua.

(s. 382)

Luonnonusko ja mytologia kulkevat mukana ja ovat Aurille täyttä totta. Hän kunnioittaa jumalia ja luontoja, ja käyttää erilaisia kasveja ja loitsuja parantaessaan. Lukiessani ja sen jälkeenkin mietin, että ovatkohan kaikki Aurin käyttämät rohdot oikeasti jos eivät tehokkaita niin ainakin toimivia?

Kaiken kaikkiaan siis hieno kirja! Pitää lainata seuraava osakin.

Kirjan tiedot:
Johanna Valkama: Itämeren Auri | Otava 2016 | 444 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Villasukka kirjahyllyssä, Kirjojen pyörteissä, Ullan luetut kirjat ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 14. Kirja kertoo terveydenhuollosta [30/50]
Rautakautisesta, mutta silti!
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 4. Tapahtui ennen vuotta 1600

Haastekoonti: Ihana susi

Instagramissa pyörinyt Ihana susi -haaste päättyy tänään. Kiitos kivasta haasteesta, @neriumblack!

Sain jopa koko ruudukon täyteen, jos kohta pienellä viime hetken paniikilla. Onneksi tuo yksityisetsivistä kertova Pauliina Suden kirja oli oikeasti kiinnostava. Muutenkin suurin osa lukemistani kirjoista oli vähintäänkin hyviä. Poikkeuksena voisin mainita tuon Satu Waltarin Kahvila Mabillonin, jota kohtaan kannan vieläkin jonkinlaista kirjallista kaunaa...

Sitä vähän harmittelen, että en lukenut enempää susikirjoja, vaikka haastehan suorastaan yllytti siihen. Näin jälkeen päin ajatellen olisi ollut jännä nähdä, löytyykö kaikkiin kohtiin susimainen kirja. No, tästä sitä oppii!

Luin haasteeseen nämä kirjat:

Kirjan henkilö on yksinäinen: Piia Leino: Aarteidesi aikakirjat
Kirjassa on mytologiaa tai satuja: Natalia Batista: Sword Princess Amaltea vol. 1 & 2
Kirjassa on syksy: Salla Simukka: Tästä kaikki alkaa
Kirjassa tai sen kannessa on hirvieläin: Emily St. John Mandel: Asema 11
Kirjan kannessa on harmaata, oranssia tai ruskeaa: Satu Waltari: Kahvila Mabillon
Kirja tuoksuu tai siinä puhutaan tuoksuista: Laura Florand: The Chocolate Thief
Kirjan kannessa on susi: Malin Falch: Pohjantuli: Peikkolaakso
Kirjassa on susia: Malin Falch: Pohjantuli: Pohjantuli: Viikingit ja varis
Kirjassa on talvi: Amanda Hellberg: Krinoliinijoulu
Kirjassa ollaan metsässä: James Tynion IV & Michael Dialynas: Wynd: Book One. The Flight of the Prince
Kirjan nimessä on susi: Kerstin Ekman: Suden jälki
Kirjan kannessa on puita: Antti Heikkinen: Latu
Kirjassa on luonnonsuojeluteema: Maria Turtschaninoff: Suomaa
Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa: Magdalena Hai: Sarvijumala
Kirjan henkilöllä on itse valittu perhe: Satu Rämö: Rósa & Björk
Kirjailijan nimessä on sana susi: Pauliina Susi: Yksityisetsivä: varjo kannoillasi: tietoteos Suomen salamyhkäisimmästä ammatista

Pauliina Susi: Yksityisetsivä: varjo kannoillasi

Minua seurataan.

Tietokirjassa tutustutaan suomalaisten yksityisetsivien työhön haastattelujen kautta. Onko työ todella sellaista, kuin elokuvissa ja dekkareissa väitetään?

Viimeistä kirjaa viedään Ihana susi -haasteen osalta! Yksi lukuhaasteiden hyvistä puolista on se, että niiden myötä tulee luettua kirjoja, joita ei muuten välttämättä edes löytäisi. Tämäkin ilmestyi viime vuonna, mutta enpä muista nähneeni sitä missään.

Pauliina Susi on siis haastatellut kirjaa varten aivan oikeita yksityisetsiviä. Osa esiintyy omalla nimellään, osa taas nimimerkin suojista. Ajallisesti etsivien jutut kattavat monta vuosikymmentä ja vanhimmat ovat 1970-luvulta.

Pidin kirjasta, joka antoi kurkistaa harvinaiseen ammattiin. Etsivät kertovat erilaisista yksittäisistä jutuista ja puhuvat työstään yleisesti. En ollut ajatellutkaan, että ei se pelkkää pettäjien ja varkaiden narauttamista ole. Yksityisetsivien toimikenttä on laaja, ja nykyään siinä korostuvat myös tietomurrot ja jos jonkinlaiset nettirikokset.

Eniten tykkäsin kuitenkin lukea juuri niistä perinteisistä rikoksista. Noin sanotaan nyt vaikka juonellisesti tuntuu vähän tylsältä, että rikosta ratkaistaan tietokoneen ääressä sen sijaan, että kaahattaisiin talla pohjassa toiseen päähän Suomea epäillyn perässä. No, maailma muuttuu!

Kaiken kaikkiaan kiinnostava ja hauska kirja, vaikka eihän rikoksissa sinänsä mitään hauskaa ole. Yksityisetsivien elämä melkoita pyöritystä ja vaatii nokkeluutta ja ihmistuntemusta.

Välillä lojutaan tuolla jossain suonsilmäkkeessä maalia naamassa, maastopuvussa ja naamioverkon alla, oli sitten pakkanen tai vesisade. Kerran vietin heinäkuussa koko päivän Fiat Punton takakontissa pelkät kalsarit jalassa. Oli järkyttävän kuuma, mutta se oli ainoa keino tarkkailla eräistä asuntoa.

(s. 164)

Kirjan tiedot:

Pauliina Susi: Yksityisetsivä: varjo kannoillasi: tietoteos Suomen salamyhkäisimmästä ammatista | Docendo 2021 | 293 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Kirjarouvan elämää ja Kauniimpaa kuin koskaan

Haasteet:

* Ihana susi: Kirjailijan nimessä on sana susi

Maria Turtschaninoff: Helsingin alla

Niin monta sataa vuotta sitten, ettei kukaan enää pysy laskuissa mukana, eli rauhallinen kansa kultaisella aavikolla, missä taatelit kasvavat.

Kasiluokkalainen Alva muistaa kaiken, paitsi kolme ensimmäistä elinvuottaan. Mysteeriä valaisee Nide, joka johdattaa Alvan Helsingin alle Alistadiin. Heitä pimeyteen seuraa Joel, jonka ensitreffit Alvan kanssa saavat hyvin yllättävän käänteen.

Luin tuossa taannoin Maria Turtschaninoffin Suomaan ja ajattelin tutustua paremmin hänen tuotantoonsa eli nuortenkirjoihinsa. Maresin olen joskus lukenut töitä varten ja selannut sen jako-osiakin, mutta nämä muut ovat ihan uusia tuttavuuksia.

Ainakin tästä pidin hätäiseltä tuntuvaa loppua lukuun ottamatta! Tarinassa yhdistyvät nykyaika ja mytologia: Helsinki on meidän Helsinkimme, mutta sen alla asuu koko joukko noitia, peikkoja ja muita kansansaduista tuttuja olentoja. Kirja ottaa vahvasti kantaa luonnonsuojelun puolesta, ovathan taruolennot joutuneet pakenemaan ihmisen levittämää tuhoa ja metsien hävitystä.

Helsinki on minulle vieraampi paikka ja vallan ilahduinkin siitä, että Alva, Nide ja Joel suuntasivat lopulta pohjoisen tuntureille. Harvemmin eeppistä lopputaistelua käydään Lapissa. Tarina etenee joutuisasti ja oli niin jännittävä, että hyvä kun maltoin mennä nukkumaan. Ei ole suuri juonipaljastus sanoa, että Alva on tietenkin kadonnut Varjoprinsessa, jonka perintö on synkän puoleinen.

Se pakollinen kolmiodraama oli vähän väsyttävä. En nyt sentään tarjoa polyamorista suhdetta ratkaisuksi joka kolmioon, mutta tähän olisin voinut tarjotakin. Pidin nimittäin kaikista kolmesta osapuolesta ja siitä, että kukaan heistä ei ollut mitenkään täydellinen, ei edes Alva.

Mutta kokonaisuutena tykkäsin kyllä! Sujuvaa tekstiä, hauskoja kohtauksia, kiinnostava tarina ja on myös kiva, että tämä on ihan yksittäinen teos eikä osa sarjaa. Yksikin kirja riittää kertomaan hyvän tarinan.

"Jos luulet että voitat minut viekkaudessa ja saat napattua täältä jotain joka avulla voit pelastaa tytön, tai jos ajattelet tyrkätä minut paistinuuniin tai kahlita omaan nimeeni tai jotain muuta mukavaa, niin sanonpahan vain: jätä sellaiset aikeet. Se on valheellista propagandaa. Minä olen yhdeksänsataa vuotta vanha eikä minua todellakaan niin helposti petkuteta."

(s. 130-131)

Kirjan tiedot:
Maria Turtschaninoff: Helsingin alla | Tammi 2012 | 493 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Underfors (2010) | Suomennos: Marja Kyrö

Luettu myös:
Kirjamielellä, Kirjojen rakastaja, Vinttikamarissa ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 5. Kirjassa ollaan maan alla [29/50]
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 11. Historiasta tai mytologiasta ammentava spefi-kirja
* Fantastinen kesä 2023 : Monarkia

Enni Mustonen: Kasvattitytär (Rouvankartanon tarinoita #01)

Ensimmäinen sadepisara hipaisi poskea, kun oikaisin selkäni kryytimaan laidalla.

Kun Frugårdin kartanon emäntäpiika halvaantuu, 17-vuotias Hedda Noora lähetetään hänen sijaisekseen. Nuori aatelisneito pääsee nopeasti yli epävarmuudestaan ja ottaa huushollin komentoonsa. Mukavan Adolf-serkun tuella, tietenkin.

Jätin Enni Mustosen edellisen sarjan Syrjästäkatsojan tarinoita kesken, koska päähenkilöiden jatkuva julkkisten tapaaminen meni jo niin epäuskottavaksi. Ajattelin, että tässä sarjassa samaa ongelmaa ei varmasti ole, liikutaanhan tässä 1700-luvun loppupuolella, ja varasin kirjan joskus viime vuonna. Sainkin tämän melko nopeasti sen jälkeen, kun kirja tuli kirjastoon, ja viihdyin tämän parissa oikein hyvin.

Iloisena yllätyksenä tästä kirjasta oli jätetty pois itseään toistava kaksikielisyys, joka myös ärsytti minua Syrjästäkatsojan tarinoissa. Ei enää ruotsinkielisiä repliikkejä, jotka toistettiin välittömästi suomeksi! Minulle lukukokemus oli sen vuoksi paljon sujuvampaa ja kirjaan oli helpompi upota.

Tarina siis kattaa vuodet 1774-1775 ja alkaa, kun Hedda Noora lähetetään ottamaan vastuu Frugårdista. Tomera toimen ihminen kun on, Hedda Noora ei kauaa laiskottelua katsele ja tekee jopa itsekin töitä, joita useimmat hänen asemassaan olevat naiset eivät varmasti tekisi.

Kirjassa ei ole mitään kovin dramaattisia tapahtumia, onpahan vain mukavaa arjen kuvailua. Se on sujuvaa ja selvästi hyvin tutkittua kuvausta suomalaisen kartanon vuodenkierrosta ja nuoren aatelisnaisen elämästä 1770-luvulla. Kirjassa on monia eri tavoin hienoja kohtauksia, kuten hauska kuvaus tuoreen avioparin yrityksistä saada morsian ulos monimutkaisesta juhlapuvustaan.

Pidin Hedda Noorasta, joka on sekä kypsä emäntä että hieman naiivisti haaveileva nuori. Hän nimittäin odottaa kasvattiäitinsä veljeä, meriupseeri Ottoa, joka on antanut epämääräisen lupauksen yhteisestä tulevaisuudesta Hedda Nooran ollessa noin 14-vuotias. Ja pyöriipä nurkissa Oton pari vuotta vanhempi velikin. Adolf on Oton vastakohta, vastuullinen ja luotettava luutnantin pestiä odottava mies.

Tykkäsinkin kirjan romanssista, joka oli jollain tavalla hiljainen ja vaatimaton, mutta vaikutti kestävältä. Toivon, ettei se seuraavissa osissa kompastu uskottomuuteen, yllättäviin äpärälapsiin tai yleiseen aviomiehen mulkerouteen. Nämä voisi ihan hyvin jättää kirjavan sivuhenkilökaartin huoleksi. Pidin erityisesti rivakasta kyökkipiiasta Reetta Heikintyttärestä, joka toivottavasti on mukana seuraavassakin kirjassa.

Ja jos ei joku sitä jo tiennyt, Hedda Noorahan on siis ollut oikeasti olemassa ja oli se sitten juonipaljastus tai ei, googlasin hänet ja löysin muun muassa hänen sukupuunsa. Sieltäpä sai viitteitä siitä, mihin suuntaan tarina etenee.

Kirjan tiedot:
Enni Mustonen: Kasvattitytär | Otava 2023 | 400 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjabrunssi, Tuijata ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon [28/50]
Historia. Meninpä nyt siitä, missä aita on matala.
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 6. Vuonna 2023 julkaistu historiatietokirja tai historiallinen romaani