Ylivarovaisen pariisilaislääkäri Romanen potilas väittää nähneensä hänet Marseillessa. Yllätys yllätys, Romane löytääkin sieltä identtisen kaksosensa!
Tämä kirja onnistui huijaamaan minua kauniilla kannellaan ja kiinnostavalla takakansitekstillä. Kesäinen kansikuva, teksti lupaa kaksosmysteerin, jonka taustalla lienee jos jonkinlaisia valheita ja tragedioita. Jännää!
Ei ollut.
Loppujen lopuksi ainoa hyvä asia, jonka tästä kirjasta voi sanoa, on se, että se ei kuitenkaan ollut tuota pitempi. Luin tämän loppuun ihan vain siksi, että halusin nähdä paraneeko se missään vaiheessa ja kuinka älyttömäksi se voi mennä.
Ei parantunut ja hyvin älyttömäksi.
Dialogi oli tuskallisen teennäistä ja jos ranskalaiset oikeasti puhuvat noin, no, enpä minä sitä kieltä osaamattomana tietäisi. Mutta epäilen. On vaikea uskoa, että kukaan puhuisi esimerkiksi näin:
"Mutta kun minä näin sinut! Ihan eri puolella Ranskaa, jotta kukaan ei saisi tietää. Seurasin sinua, näin kun lääkäri vei sinut tutkimushuoneeseen. Näin totisen ilmeesi, näin, miten yskit. Odotin sinua. Puoli tuntia myöhemmin sinulla oli potilaskansio kainalossasi ja purskahdit itkuun. Panit aurinkolasit nenällesi, jotta kukaan ei näkisi hätäännystäsi. Olit aivan omissa maailmoissasi. Ryntäsit pois. Kävin lääkärin oven takana, näin mitä kyltissä luki..."
(s. 21)
Kai tämän asian olisi voinut kertoa muutenkin kuin epäuskottavan monologin kautta? Kerronta ja juonen kuljettaminen olivat muutenkin aivan käsittämättömiä. Tärkeiden asioiden yli hypättiin noin vain ja sitten tartuttiin aivan epäolennaisiin juttuihin.
Romane ja Juliette tuntevat toisensa noin kaksi päivää ja vaihtavat sitten osia. Ja kukaan ei huomaa! He ovat 39-vuotiaita ja Romane onnistuu muka oppimaan kaiken puhetavasta pieniin eleisiin tuossa ajassa. Julietten vanhemmat eivät tajua puhuvansa aivan tuntemattomalle naiselle, hänen ex-miehensä ei huomaa mitään ja tytär uskoo ihan täysin leikkivänsä äitinsä kanssa. Joopa joo.
Ja mitä vähemmän kirjan naurettavasta lopusta puhun, sitä parempi.
En suosittele.
Kirjan tiedot:
Julien Sandrel: Toinen elämäni | Tammi 2020 | 259 sivua | Kirjastosta
Ranskankielinen alkuteos: La vie qui máttendait (2019) | Suomennos: Lotta Toivanen
Kaksoskirjat kiinnostavat minua kovasti, koska minulla on aikuiset kaksospojat. Pienempänä he olivat aivan saman näköisiä. Myös aikuisena ihmisillä on ollut vaikeuksia erottaa heitä toisistaan. Varsinkin puhe ja eleet ovat samanlaiset. Ääni on kyllä erilainen. Voisin kyllä lukea tämän kirjan, vaikka et pitänytkään siitä.
VastaaPoistaMinäkin pidän kaksoskirjoista, vaikka perheessäni ei kaksosia olekaan. Voihan olla, että pidät tästä kirjasta, vaikka minä en pitänytkään!
Poista