sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Johanna Aulén: Tšernobylin koirat

Kansikuva.

Työkaverini, joka on enemmän koiraihminen kuin minä, suositteli minulle tätä sarjakuvaa. Oikeastaan tämäkin on sarjakuvan muotoon puettu tietokirja. Tämä nimittäin kertoo Tšernobylin ydinvoimalan räjähdyksestä 26.4.1986 ja sen seurauksista.

Uudenlaisen (ainakin minulle) kirjasta tekee se, että se on kerrottu osittain koirien kautta. Onnettomuuden alta evakuoidut ihmiset joutuivat jättämään lemmikkinsä ja koirien jälkeläisiä on elossa yhä edelleen. Tarina rakentuu matkaoppaan ja hänen ryhmänsä kautta, ja opas kertoo koirien kohtalosta samalla kun ryhmä kiertelee Tšernobylissa.

Kuva sarjakuvasta. Kuvassa nainen pitelee koiraa sylissään öisen ikkunan edessä.
Olga ja Bobik.
(s. 22)

Koirien lisäksi kierroksella törmätään sitkeisiin babuškoihin, jotka kieltäytyvät poistumasta kotoaan. Heistä minäkin olin sentään kuullut, mutta tämä koira-asia oli minulle aivan uutta tietoa. Pidinkin tästä näkökulmasta, joka sai koko tragedian tuntumaan jollain tavalla hyvin konkreettiselta. Onnettomuudesta on vuosikymmeniä ja sen seuraukset näkyvät yhä odottamattomilla tavoilla kuten näinä villikoiralaumoina. Pohjimmiltaan kirja on kuitenkin optimistinen: tästäkin on selvitty.

Kirjan lukeminen oli sikäli hieman kummallinen ja hyvin surullinen kokemus, että se on selvästi kirjoitettu ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Nykyaikaan sijoittuvissa tapahtumissa ja matkaoppaan sanoissa nähdään pala Ukrainaa sellaisena kuin se oli, ei sellaisena kuin se on nyt.


Kirjan tiedot:
Johanna Aulén: Tšernobylin koirat | WSOY 2022 | 110 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjakaapin avain, Yöpöydän kirjat ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 44. kirjan nimessä on kaupungin nimi [39/50]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti