Travis Baldree: Legendoja ja latteja

Vivin pitkämiekka upposi salvertin kalloon mojovasti rusahtaen.

Kirja ja lukija eivät nyt ihan kohdanneet tämän Travis Baldreen cozy fantasyn Legendoja ja latteja suhteen. Siksi tämä oli minulle lukukokemuksena harmillisesti aika hailakka.

Tämän idea on siis se, että örkki Viv haluaa ripustaa miekkansa naulaan ja perustaa oman maailmansa ensimmäisen kahvilan. Sen homman parissa puuhataankin koko tarinan ajan, ja lopussa siirappi valuu kirjan sivuilta onnellisen lopun ja löydetyn perheen päälle.

En pidä tuota kummoisena juonipaljastuksena, koska cozy mikä hyvänsä on jo lähtökohtaisesti onnellisten loppujen genre. Tuskin tähän kukaan tarttuu väkivallan ja tragedian toivossa, ainakin toivon niin. En tarttunut minäkään, mutta olisin silti kaivannut tarinaan edes vähän terävää reunaa ja pientä epätietoisuutta siitä, miten sen (pienet) ongelmat ratkaistaan.

Ymmärrän kyllä, miksi tämä vetoaa niin moniin, ja jos joku haluaa tutustua fantasiakirjallisuuteen, tämä on ihan hyvä sisäänheittotuote. Kovin suuria fantasiaelementtejä ei ole, mikä oli minulle ongelma, mutta madaltaa varmasti kynnystä jollekin toiselle.

Ylitsepursuavan positiivisuuden lisäksi suurin ongelmani oli siis se, että tässä oli niin vähän fantasiaa. Raaputa vähän pintaa ja tämän voisi sijoittaa ihan mihin vain amerikkalaiseen kaupunkiin, jonne uranainen muuttaa perustaakseen kotoisan yrityksen ja löytääkseen rakkauden.

Olisi ollut kiva, jos tässä olisi perustettu oikeasti fantasiamaailman fantasialajeille tarkoitettu kahvila. Mitä tarjotaan minotaureille ja miten eri lajien edustajat saadaan mahtumaan sopuisasti saman pöydän ääreen, tai ylipäätään mahtumaan fyysisesti saman pöydän ääreen? Nythän tässä perustettiin tavallinen Starbucks.

Mutta, se olisikin sitten ollut aivan toinen kirja, ei suinkaan tämä. Legendoja ja latteja ei ollut omaan makuuni, mutta eipä se kirjan vika ole. Ihan okei luettava ja voinpa nyt ainakin tarvittaessa keskustella kirjasta.

Kirjan tiedot:

Travis Baldree: Legendoja ja latteja | Karisto 2024 | 239 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Legends & Lattes (2022) | Suomennos: Jade Haapasalo

Haasteet:

* Halloween : Fantasiaa tai scifiä

Maggie Tokuda-Hall & Lisa Sterle: Squad

Feministinen fantasiakauhu YA-queersarjakuva, jonka piirrostyylistä pidän? No täytyy ainakin kokeilla!

Kyseessä on Maggie Tokuda-Hallin ja Lisa Sterlen Squad, joka tarinan edetessä upposikin yllättävän synkkiin vesiin. Ei niin, että mitään hilpeää hyvän mielen tarinaa odotin, mutta silti.

Becca ja hänen äitinsä muuttava parempaan kaupunginosaan, ja Becca pelkää jäävänsä taas koulussa ulkopuoliseksi. Tamponihätätilanne johtaa kuitenkin siihen, että hän pääsee mukaan suosittujen tyttöjen porukkaan. Lopulta Beccalle selviää, miksi juuri hän tuli valituksi sisäpiiriin.

Marley, Arianna ja Amanda ovat sekä kerrassaan täydellisiä nuoria naisia että armottomia ihmissusia, jotka metsästävät niljakkaita poikia. Becca on arvioitu tarpeeksi kauniiksi, älykkääksi ja nälkäiseksi päästäkseen laumaan.

Tule pimeälle puolelle, Becca.
(s. 84)

Jotenkin oletin, että ihmissyönti olisi Beccalle ongelma, mutta eipä sitten ollutkaan. Siinä ei montaa hetkeä mennyt, kun hän jo raateli menemään muiden mukana. Hänen ulkopuoliseksi jäämisen pelkonsa ajoi kaiken muun ohi. Moraaliset konfliktit alkavat syntyä vasta siinä vaiheessa, kun lauma lipeää omista säännöistään.

Sarjakuva oli tosiaan yllättävän synkkä ja raaka, vaikka väkivaltaa ei niin hirveän yksityiskohtaisesti kuvattukaan. Masentavan realistista oli se, miten uhreiksi valikoituneet pojat kuvittelivat tyttöjen olevan vapaata riistaa. Kappas vain kun saalis osoittautuikin saalistajaksi.

Tarinassa oli myös monenlaisia kiinnostavia ihmissuhteita tyttöjen välisistä jännitteistä alkaen. Entä jos susilauman alfa ei osaakaan johtaa? Beccalla ja hänen äidillään on koko ajan kommunikointiongelmia, ja lisäksi Becca yrittää salata ihastuksensa Marleyyn.

Tykkäsin kyllä ja suosittelen! Loppu lässähti vähän siirapin puolelle, mutta muuten tarina oli jännä ja mielenkiintoinen.


Kirjan tiedot:
Maggie Tokuda-Hall & Lisa Sterle: Squad | HarperCollins 2021 | 213 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Paha mieli, paras mieli : Ulkopuolisuus
* Halloween : Lanu-kauhua

Agatha Christie: Kurpitsajuhla

Rouva Ariadne Oliver oli käymässä ystävättärensä Judith Butlerin luona, ja hän oli lähtenyt tämän kanssa auttamaan samana iltana pidettävien lastenkutsujen valmisteluissa.

Olen nähnyt David Suchetin TV-version tästä Agatha Christien Kurpitsajuhlasta monta kertaa, mutta kirja oli vielä lukematta. Nytpä on sekin tehty ja harvinaista kyllä, taisin pitää jaksosta enemmän kuin kirjasta. Varmaan asiaa värittää sekin, että olen niin tykästynyt sekä Suchetin Poirot'n että Zoë Wanamakerin esittämään Ariadne Oliveriin.

Dekkarikirjailija Oliver osallistuu tässä lasten halloweenjuhliin, joiden päätteeksi yksi lapsista kuolee. Oliverilla on enemmän luottoa ystäväänsä Poirot'n kuin poliisivoimiin, ja kohta Poirot kaiveleekin Woodleigh Commonin luurangot kaapista.

Tuo murhajuoni sinänsä oli nokkela vaikka muistinkin, miten se tarinassa meni. Kirjassa minua vaivasi kuitenkin se, että monia juonenlankoja jätettiin ilmaan roikkumaan. Ne luurangot vedettiin kyllä esiin, mutta kaikilla ei sitten ollutkaan mitään tekemistä minkään kanssa, joten ne unohdettiin kokonaan. Samoin monet hahmot piipahtivat tarinassa ja katosivat sitten kokonaan.

Agatha Christie otti kirjassa todella vahvasti kantaa silloisen nykymaailman tilaan. Rikollisuus tuntui lisääntyneen myös idyllisillä omakotitaloalueilla, mielenterveysongelmiin ei saanut hoitoa ja nuoriso oli tietenkin menossa aivan pilalle. Ulkomaalaisiin suhtauduttiin hyvin epäilevästi, etenkin tarinalle olennaisiin au paireihin, joiden monet olettivat tulleen maahan vain sopivaa aviomiestä metsästämään.

Monet Christien huolenaiheista ovat edelleen olemassa ja niitä kirjoitetaan edelleen mukaan niin dekkareihin kuin muuhunkin kirjallisuuteen. Aiheiden käsittelytapa on toki erilainen ja Christien käyttämä sanasto oli auttamattoman vanhanaikainen ja paikoin loukkaavakin.

Mutta siis, ei Christien parhaimmistoa, mutta oli kiva lukea tuttu tarina, joka sopi vielä mainiosti tähän vuodenaikaankin.

Kirjan tiedot:

Agatha Christie: Kurpitsajuhla | WSOY 1987 (1. p. 1970) | 227 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Hallowe’en Party (1969) | Suomennos: Anna-Liisa Laine

Luettu myös:

Kirjahullun päiväkirja, Yöpöydän kirjat, Oksan hyllyltä ynnä muut

Haasteet:

* Halloween : Kurpitsa

Hawkman & Mecha-Roots: Night of the Living Cat Vol. 1

Kas tässäpä manga kissojen, kauhukomedian ja mikseipä myös zombimaailmanloppujen ystäville! Hawkmanin ja Mecha-Rootsin Night of the Living Cat on nimittäin kissa-apokalypsisarja, jos sellaista genreä nyt on olemassakaan.

Tarinan kuvasto ja troopit ovat kuin zombisarjasta. Ihmiset pakenevat pelottavaa laumaa, jonka kynsiin joutuminen tietää varmaa tuhoa. Eipä kuitenkaan kuolemaa. Suloisten kissojen koskettaminen nimittäin muuttaa ihmisen kissaksi.

Tässä ensimmäisessä osassa kuvataan ensin päähenkilöiden pakoa silitystenhimoiselta kissalaumalta. Sen jälkeen palataan kissapandemian alkuhetkiin. Muistinsa menettänyt Kunagi työskentelee Kaorun ja tämän veljen kissakahvilassa kun ensimmäiset tartunnat tapahtuvat.

Aivan, tämä sarja on niin täynnä kissoja ja ihmisiä, jotka rakastavat kissoja, että oksat pois.

“This world isn’t the same anymore! We can’t even love cats right now. The days of burying your face into their fur are gone! We can’t even squeeze their toe beans!”

Mikä tragedia.

Tykkäsin tästä tosi paljon ja idea toimi mainiosti (mauniosti?). Kissarakkaiden ihmisten epätoivo ja ikkunan takana tuijottavat suloiset kissat istuivat yllättävän hyvin zombikliseisiin. Pidin myös selkeästi piirrostyylistä, ja minulla on epäilyni Kunogin toistaiseksi mysteeriksi jäävästä menneisyydestä.

Voi ei!

Kirjan tiedot:

Hawkman & Mecha-Roots: Night of the Living Cat Vol. 1 | Seven Seas Entertainment 2022 | 184 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Nyaight of the Living Cat Vol. 1 (2021) | Englanninkielinen käännös: Nan Rymer

Haasteet:
* Halloween : Kissa

Päivi Lukkarila: Skutsi

Tämän viestin liitteessä luetellaan elintarvikkeet, vaatteet sekä muu varustus, jota tarvitset vajaa kolme vuorokautta kestävällä vaelluksellamme.

Päivi Lukkarilan Skutsi vähän hämäsi minua nimellään. En nimittäin tiennyt, että skutsi tarkoittaa metsää. Aivan outo slangisana minulle ja kannen perusteella ajattelin, että jaahas, skutsi lienee jokin metsän pelottava mönkiäinen.

No ei ollut, mutta kirja oli kyllä hyvä, joten onneksi tartuin siihen.

Neljä kaupunkilaisnuorta joutuu eräjormailemaan viikonlopuksi ja vielä ilman kännyköitään, kauhistus sentään. Kaikki ei tietenkään mene suunnitelmien mukaan ja nuorten on pärjättävä puskissa omillaan.

Perusajatuksesta tuli mieleen vanhat poikain seikkailukirjat, mutta juoni ja hahmot on kirjoitettu raikkaan nykyaikaiseksi. Nuorten ongelmat kuvastavat hyvin nykyaikaa. Luka on kiinni kännykässään kuin liimattuna, Joel hakee huomiota jatkuvalla suunsoitolla, Nasim kipuilee kantasuomalaisten ennakkoluulojen kanssa ja Sabinalle reissun perimmäinen tarkoitus on vahvistaa hänen identiteettiään.

Juoni eteni joutuisasti ja lukaisin tuon 200 sivua yhdellä istumalla. Nuoret ja retken johtaja kertovat tarinaa vuorotellen ja jokainen tulkitsee kokemaansa omalla tavallaan. Yksi ja sama tapahtuma näyttää erilaiselta eri näkökulmista.

Jostain syystä tämä on meidän kirjastossa laitettu kauhugenreen, mutta ei tässä mitään varsinaista kauhuelementtiä ole. Nuoret kertovat nuotion ympärillä kauhujuttuja ja mielikuvitus lähtee välillä laukalle, mutta yliluonnollisia olentoja tai sarjamurhaajia ei löydy. Jännitys pysyy kyllä hyvin yllä, mutta enemmän juuri jännäreille ominaisella tavalla.

Jos nyt jostain tätä kritisoisin niin siitä, että tiukan paikan tullen porukan johtajuus putosi taas kerran sille rikkaalle, komealle, valkoiselle, tyttöjä vokottelevalle heterolle cispojalle. Kuka tahansa noista muista olisi ollut virkistävämpi valinta tähän rooliin.

Mutta kokonaisuutena oikein toimiva ja nopealukuinen! Toivottavasti tämä löytää tiensä yläkoulun vinkkauspaketteihin.

Kirjan tiedot:

Päivi Lukkarila: Skutsi | Nokkahiiri 2024 | 200 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Jännittävä

* Luonto sivuilla : Suomen luonto

* Halloween : Metsä

Kimmo Ohtonen: Tunturikettu: Pohjolan naalin tarina

Eräänä joutilaana iltapäivänä vuonna 2016 makoilin sohvalla kännykkä kädessä ja etsin netistä jotain ihmettelemisen arvoista.

Kimmo Ohtosen Tunturikettu sai minut pohtimaan suhdettani lakkiin. On nimittäin olemassa valokuva, jossa iloinen taapero seisoo hankien keskellä päässään pörröinen sinikettulakki. 

Lapsi olen minä. Lakki on jonkin naaliparan takapää häntineen ja tassuineen kaikkineen.

En ole koskaan tullut kysyneeksi vanhemmiltani, kuka hatun heille antoi. Mistä se oli hankittu? Miksi kukaan halusi antaa sen minulle? Miksi vanhempani halusivat pukea minut siihen?

Söpöltähän minä näytin, se lienee vastaus viimeiseen kysymykseen. En tiedä, oliko lakki ostettu jostain uutena (tuskin), vai jonkun kaapistaan löytämä. Fakta kuitenkin on, että minä siinä seison iloisesti hymyillen äärimmäisen uhanalaisen eläimen nahkaan puettuna. Elettiin 1980-lukua ja naalien määrä oli pohjalukemissaan.

Tunturikettu kertoo Pohjolan naalien historiasta ja siitä, miten ne melkein kuolivat sukupuuttoon. Kuka ikinä päähäni päätyneen naalin tappoikaan, osallistui hirvittävään tekoon. Ohtosen kirja maalaa verisen kuvan siitä, miten säälimättömästi pohjoisen ihmiset metsästivät naalia.

Osansa naalien tukalaan tilanteeseen on tuonut ilmastonmuutos, jonka vuoksi niiden elintila kapenee vuosi vuodelta. Ja kuka onkaan aiheuttanut ilmastonmuutoksen kiihtymisen? Aivan.

En tunne syyllisyyttä sinikettulakista, koska minä pieni taapero en tietenkään tajunnut mistään mitään. Siitä koen jonkinlaista kollektiivista syyllisyyttä, että ihmisen tekojen vuoksi tämä pieni eläin on miltei hävinnyt Pohjolasta.

Ohtonen kertoo kirjassaan myös siitä, miten naalikantaa yritetään pelastaa ja millaisia moraalisia kompromisseja se vaatii. Jotta naalit voivat elää, kettujen on kuoltava. Jotta naalikantaan saadaan geneettistä vaihtelua, naaleja on pennutettava vankeudessa.

Hieno tietokirja tärkeästä aiheesta. Toivon Suomeen palanneille naaleille kaikkea parasta.

Kirjan tiedot:

Kimmo Ohtonen: Tunturikettu: Pohjolan naalin tarina | Otava 2023 | 320 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Uhanalainen eläinlaji

* Luonto sivuilla : Uhanalainen

Akane Shimizu: Solut työssä 01-03

Oletko koskaan katsonut Olipa kerran elämä -sarjaa? Ja tykännyt siitä? Sitten suosittelen lämpimästi tätä Akane Shimizun Solut työssä -mangaa.

Suhtauduin tähän hieman skeptisesti, koska jotenkin manga + Olipa kerran elämä ei tuntunut luontevalta yhdistelmältä. Olinpahan taas väärässä ja hyvä niin. Kiva, että tämä on suomennettu!

Sarjan idea on siis se, että ihmiskehoon tutustutaan inhimillistettyjen solujen ja toimintojen kautta. Sankarimme ovat nuori punasolu, jolla on taipumus eksyä kehon loputtomiin kiemuroihin, sekä valkosolu, joka ei ole läheskään niin karski kuin voisi luulla.

Tarinassa on ystävyyksiä erilaisten solujen välillä, mutta samalla todetaan arkisesti, että kyllähän ne valkosolut ja muut kehon puolustajat niittaavat kehon omiakin soluja. Ei kannata yrittää muuttua syöpäsoluksi, ja kehoon tunkeutuvat bakteerit ja virukset saavat tylyn lopun.

Eri solut ja koko keho on kuvattu hauskasti kokonaisena maailmana. Piskuiset verihiutaleet ovat lapsia, punainen luuydin valtava lastentarha ja steroidit futuristisia turborobotteja. Kolmessa osassa käydään läpi muun muassa siitepölyallergia, lämpöhalvaus ja flunssa.

T-solujen koulutusta.

Ensimmäinen osa vaikutti hieman sekavalta, mutta sitten opin lukemaan sitä logiikkaa ja symboliikkaa, jolla kehoa kuvataan. Ei uskoisi, että ihmiskehon solutason toiminnasta saisi hauskan toimintamangan, mutta näinpä vain on.

Tästä sarjasta on tehty myös anime, jota ajattelin ainakin vilkaista. Sarjan seuraavat osat luen aivan varmasti!

Kirjan tiedot:

Akane Shimizu: Solut työssä 01-03 | Sangatsu Manga 2024 | 178/178/166 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Hataraku Saibo 1-3 (205-2016) | Suomennos: Kim Sariola

Satu Leisko: Varjotarha (Ihmisenhaltija #02)

Sä olet juuri lähtenyt tapaamaan Rafaelia ja ihmiseläimiä, kun kirjoitan tätä.

Luin Satu Leiskon YA-sarjan edellisen osan Ihmisenhaltijan noin vuosi sitten. Suhtauduin siihen ihan positiivisesti vähän synkempänä ja kotimaisilla olennoilla maustettuna Houkutuksena.

No, tämä Varjotarha ei sitten ollutkaan mieleeni ja luin tämän loppuun vain siinä toivossa, että Tuuli ymmärtäisi olevansa aivan totaalisten mulkeroiden ympäröimä. Että tämä olisikin sellainen tarina, jossa nuori nainen ymmärtää ansaitsevansa parempaa kuin häntä huonosti kohtelevan tyypin. Mutta kun ei niin ei.

Tuuli siis on muuttanut Helsinkiin ja löytänyt kesätöitä Linnanmäeltä. Hän on karussa sekä ihmiseläimiltä että nälkäisiltä, ja opettelee tulemaan toimeen oman petomaisen puolensa kanssa. Lintsillä häntä alkaa piirittää narsistinen gaslighter Anton ja kaduilla häntä stalkkaa exä-nyxä Ossi.

Tuulin kipeään taustaan kuuluu väkivaltainen alkoholisti isä, ja lukiessani halusin tulkita tarinaa tämän valossa. Että Tuulin mielestä hänen tosiaankin tuli sietää kaikkea, koska niin isän kanssa toimittiin. Että Tyylin täytyi todellakin nyökytellä myöntyvästi ja olla hiljaa ettei miesvain ärsyynny enempää.

Olisi ollut kiva, jos tarinan pointti olisikin ollut se, että Tuuli huomaa lopulta, että hei, hänen ei tarvitse sietää kaikkea keneltäkään, ei edes Ossilta.

Mutta ei. Ossi on se ihana sankari, jonka stalkkaus, valheet ja vihamielinen käytös ovatkin ihan okei. Ei se haittaa, että tyyppi kohtelee sinua kurjasti kunhan se vain sanoo rakastavansa.

Harmillista, koska kirjan tapahtumat ja tunneympäristö olisivat pohjustaneet toisenlaista ratkaisua itse asiassa tosi hyvin. Tykkäsin melankolisesta tunnelmasta ja siitä, miten Tuuli yritti rakentaa omaa elämää.

Myös se oli minusta kivaa, että Tuulilla oli ystävätyttöjä eikä jokainen nainen ollut miehen huomiosta kilpaileva ilkeä harpyija. Nadasta voisin lukea ihan oman kirjankin.

Kirjan tiedot:

Satu Leisko: Varjotarha | Avain 2024 | 318 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Kirjapöllön huhuiluja

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Kirja julkaistu 2024

* Halloween : Myyttinen olento

Shawnelle & Shawneé Gibbs ja Emily Cannon: Ghost Roast

Joskus on vaikea ymmärtää, miksi kustantaja tai kirjailija on valinnut kirjalle juuri sen kannen, joka sillä on. Shawnelle ja Shawneé Gibbsin sekä Emily Cannonin YA-sarjakuva Ghost Roast on yksi niistä.

Miksi ihmeessä kirjalla on tuollainen aneeminen ja staattinen kansi, kun sen sisältö on niin värikästä ja vauhdikasta? Lisäksi näyttää siltä, että Chelsealla on käsissään imuri eikä suinkaan kummitusten nappaamiseen tarkoitettu kapine. Aaveita tässä jahdataan eikä pölypalloja.

Onneksi kuitenkin olin joskus varannut tämän, koska tykkäsin kirjasta. Chelsea on siis lukiolainen, jonka isä on yhden hengen haamujengi. Lapsena se oli Chelseasta jännää, mutta teininä isä on lähinnä nolo. Mokailtuaan kavereidensa kanssa Chelsea joutuu kesätöihin isän firmaan ja huomaa pian näkevänsä oikeasti kummituksia.

Tarinassa kuvataan hyvin teini-ikää, jolloin mikä tahansa voi olla noloa ja vanhemmat ovat sitä taatusti. Chelsean vanhemmat ovat eronneet, koska edes hänen äitinsä ei enää kestänyt isän haamuvouhotusta. Heillä on kuitenkin hyvät välit keskenään ja yhteinen tavoite kasvattaa Chelseasta järkevä ja vahva nuori nainen.

Kiinnostavana yllätyksenä Chelsea on onnistunut pääsemään koulunsa kauniiden ja rikkaiden jengiin. Tavallisestihan tämä kiero ja ilkeä oppilasstereotyyppi kiusaa ja nolaa YA-tarinan vaatimatonta sankaritarta, mutta nyt he todella ovat Chelsean ystäviä läpi tarinan.

Chelsea ja BFF.

Kummitusjahti sinänsä ei ole pelottava, mutta sen kautta tarina kaivautuu Yhdysvaltojen ja New Orleansin synkkään historiaan. Chelsea, hänen isänsä ja isän oppipoika Russell saavat keikan kartanosta, joka oli ennen orjaplantaasi. Tarinan mustille päähenkilöille kartano merkitsee jotain muuta kuin sen edelleen omistavalle valkoiselle suvulle.

Vaikka kirja ei niin hirveän syvälle ja yksityiskohtaisesti niihin kauheuksiin menekään, sen ei oikeastaan tarvitse. Se ei koskaan anna lukijan unohtaa sitä, millainen mustien historia alueella on ollut. Se on olennainen osa tarinaa ja yllätyin siitä, miten hyvin tässä yhdistettiin hauska haamujengeily ja orjuuden jättämät ylisukupolviset arvet.

Kirjan tiedot:

Shawnelle & Shawneé Gibbs ja Emily Cannon: Ghost Roast | Versify 2024 | 219 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Yllättävän hyvä

* Paha mieli, paras mieli : Vapaa valinta (orjuus, rasismi)

* Halloween : Kummitus

Heini Harve-Rytsälä: Helikopterilääkäri

Sateenkaari, joka ei olekaan kaari vaan kokonainen värien ympyrä.

Heini Harve-Rytsälän omaelämäkerta Helikopterilääkäri venyi lukupinossani turhan kauan, mutta nyt sain tartuttua siihen. Kirja olikin nopea lukea ja vähän erilainen kuin oletin.

Odotin, että tässä olisi ollut enemmän tapahtuma- ja tapaturmakuvauksia kuin sitten olikaan. Niitäkin on, anonymisoituina totta kai, mutta ne eivät oikeastaan ole kirjan pääsisältö ja pointti. Tämä on nimenomaan ensihoidon helikopterilääkärin kertomus siitä, millaisena hän kokee työnsä.

Kirja on jaettu neljään osaan vuodenaikojen mukaan. Helikopterista katsoen vuodenaikojen vaihtuminen ja ominaisuudet ovat huikean näköisiä. Jokainen tuo myös mukanaan omanlaisensa sanotaan nyt vaikka sesonkionnettomuudet. Kesällä hukutaan, syksyllä ajetaan hirvikolareita, talvella pudotaan jäihin ja keväthuuma saa moottoripyöräilijät erityisen varomattomiksi.

Näistä ei kerrota skandaalinkäryisesti vaan inhimillisinä kohtaamisina. Kun lääkärihelikopteri saapuu paikalle, asiat ovat erittäin huonosti. Usein ne eivät siitä sen paremmaksi muutu, vaan Harve-Rytsälä joutuu kertomaan paikalla oleville omaisille sen ikävimmän uutisen.

Minusta ei ikikuunapäivänä olisi näin rankkaan ja surumieliseen työhön. Harve-Rytsälä kertookin kirjassa siitä, millainen ihminen ja ajatusprosessi on tämän tärkeän työn takana. Hän kirjoittaa kauniisti aaveista, jotka seuraavat häntä aina, ja keinoista, joilla ammattilainen selviää kohdatessaan tragedioita päivästä toiseen.

Kirja on kiinnostava ja koskettava kurkistus ensihoitoon ja jatkuvaan kuoleman kohtaamiseen. Teksti on aiheesta huolimatta kevyttä ja kaunista, ja siitä huokuu empatia kanssaihmisiä kohtaan.

Näen valtavasti kauneutta ympärilläni, koska saan tehdä tätä työtä. Näihin kauniisiin hetkiin yritän kiinnittää kaiken huomioni aina kun voin, ja niihin yritän palata silloinkin, kun maailma sisälläni ei ole niin kaunis katsella.

(s. 7)

Kirjan tiedot:

Heini Harve-Rytsälä: Helikopterilääkäri | WSOY 2023 | 240 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Elämänkertabingo : Henkilö jota arvostat

* Luonto sivuilla : Vuodenajat

Lilja Sigurðardóttir: Kuolonmusta laava (Áróran tutkimuksia #04)

Viimeinen jalkakyykky sai Árorán silmissä pimenemään.

Árorán tutkimukset jatkuvat! Olen tykännyt tästä Lilja Sigurðardóttirin sarjasta, mutta Kuolonmustassa laavassa juoni sai sellaisia käänteitä, että en nyt oikein tiedä mitä ajatella.

Pidän edelleen Árorásta, joka etsii yhä murhatun sisarensa ruumista. Árorá on hyvinkin kulmikas ja epätäydellinen hahmo, joka tässä osassa alkaa jo vähän pelätä itseään. Syynä ovat treenaamista buustaavat laittomat steroidit, jotka tekevät hänestä ajoittain hyvin aggressiivisen. Kiinnostava  ongelma naishahmolla!

Samoin pidin Róbertista, joka tuli aiemmissa osissa tutuksi drag-artisti nimellään Lady Gúgúlú. Róbert lähtee livohkaan, koska hänen perässään on vähemmän miellyttäviä tyyppejä. Hänen maailmanlopun mökkinsä ja sen arjen pyörittämisen kuvailu oli kiinnostavaa. Tuli jotenkin sellainen Yksin Marsissa tunnelma, vaikka Islannissa edelleen oltiinkin.

Mutta se, miksi Róbertia jahdataan, oli lievästi sanoen yllättävää ja epäuskottavaa. Ei tosin yhtä epäuskottavaa kuin se, että pieni tyttö väittää olevansa Árorán sisaren reinkarnaatio ja hänen puheensa tukevat tätä.

Oletan, että tuolle jälkimmäiselle löytyy jokin ei-yliluonnollinen selitys, mutta juonenkäänteenä se ei sopinut kirjojen tunnelmaan ollenkaan. Jäi ihan sellainen olo, että kirjailija huomasi kirjoittaneensa itsensä nurkkaan ja tarttui epätoivon oljenkorteen paljastaakseen Ísafoldin ruumiin kätköpaikan. Kai sitä olisi muitakin vaihtoehtoja ollut kuin tuo?

Uskomattomista käänteistä huolimatta tämä oli vetävästi kirjoitettu ja yöuneni jäivät turhan lyhyiksi, koska tarina oli pakko lukea loppuun saakka. Luen kyllä seuraavankin osan, joka toivottavasti ottaa vähän vähemmän kummallisia kierroksia kuin tämä…

Kirjan tiedot:

Lilja Sigurðardóttir: Kuolonmusta laava | Blue Moon 2024 | 239 sivua | Kirjastosta

Islanninkielinen alkuteos: Drepsvart hraun (2022) | Suomennos: Marjakaisa Matthíasson

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Pelko

* Luonto sivuilla : Kuolema

* Halloween : Oranssia kannessa

Syyskooste

Vahvat naiset -lukuhaaste päättyi ja sain bingoruudukon täyteen hyvissä ajoin. Aiheensa puolesta kiinnostava ja helppo haaste! Haastekoonti on täällä.

Myös Kesäkirjabingo päättyi, sekin täydellä ruudukolla. Jäi vähän viime tinkaan, mutta samapa se. Haastekoonti on täällä.

Mutta ei syksyä ilman uusia lukuhaasteita! 

Paha mieli, paras mieli -haaste lähti toiselle kierrokselle. Jätin ensimmäisen väliin, mutta nyt ajattelin kokeilla miten monta synkistelevää kirjaa tähän tulee luettua. Jos en saa taas jotain sisäistä pakkoa lukea koko ruudukkoa täyteen, se jää kyllä keskeneräiseksi. Raskaat aiheet eivät vain aina nappaa ja niitä en halua lukea väkisin.

Luonto sivuilla -haasteesta alkaa uusi kierros lokakuun alussa. Olen tykännyt siitä, miten tämä haaste saa miettimään luonnon näkymistä tarinoissa. Muuten en välttämättä miettisi vaikka sitä, missä määrin jossain metsään sijoittuvassa kirjassa on oikeasti kuvattu metsää, tai mistä eläin- tai kasvilajista onkaan kirjoittu kirja.

Ja lokakuun ajan pyörii vielä pieni Halloween-lukuhaaste, jossa täytetään yhdeksän kirjan bingoa. Jos vaikka yhden rivin saisi edes vahingossa niin hyvä! Muihin syksyisiin murha- tai kauhulukuhaasteisiin en nyt lähtenyt mukaan.

Syyskuussa tykkäsin eniten Dana Schwartzin Anatomy: a Love Storysta. Se sopi hyvin juuri siihen lukuhetkeen ja -tunnelmaan. Tällä hetkellä on menossa Lilja Sigurdardóttirin Kuolonmusta laava, joka on kyllä vienyt ihan mennessään.

Luettu

Sini Helminen: Kalma

Trilogian päätösosan automatka Tuonelaan oli kiinnostava, mutta loppu tuntui vähän venyteltä.

Eleonore Holmgren: Viimeinen kesä

Ihana ja haikea kesäkirja erilaisten ja toisaalta samanlaisten ihmisten kohtaamisesta.

Catherine Doyle & Katherine Webber: Kruunun tyttäret & Kirottu kruunu

Aivot narikkaan -YA-fantasiaa, jota ei tosiaankaan kannata ajatella yhtään pitemmälle.

Jane Austen: Järki ja tunteet

Hieno klassikko, jossa riitti draamaa ja juonenkäänteitä.

Jun Mochizuki: Vanitaksen kirja #05

Tässä osassa lähdetään hirviösuden perään ja rymistellään lumisessa metsässä. Ihan kiva, että Jeanne teki muutakin kuin nyyhki ja punasteli, mutta tuo Vanitas/Jeanne -kuvio on kyllä aivan turha. Tuntuu sellaiselta pakolliselta heterohommalta, joka on pakko olla ettei touhu näytä liian homolta kun nätit mieshahmot viettävät aikaa yhdessä.

Catherine Rider: Rakkautta Palm Springsissä

Ihan okei YA-kirja, jossa fanituksella on tärkeä rooli.

Ashley Robin Franklin: The Hills of Estrella Roja

Yliluonnollisia juttuja yllättävän hyvässä sateenkaarevassa YA-sarjakuvassa.

Dana Schwartz: Anatomy: a Love Story

Frankensteinmaisii ulottuvuuksiin menevä YA-tarina oli ihanan synkkä.

Taiga Sassa: Bird ihmemaassa #07

Isabella Bird ihmettelee japanilaisten tapaa ottaa avioero, saa apua selkäkipuihinsa ja yllättyy siitä, miten tärkeää kirjeenvaihto on yhteiskuntaluokasta riippumatta. Sarja jatkuu edelleen todella kivana ja opettavana. Tieto on pakattu niin hyvin suunniteltuun pakettiin, että on kuin romaania lukisi.

Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella

Niin leppoisan maalaisromanttista menoa, että lukiessa toivoi istuvansa kesämökillä järven rannalla.

Emily Henry: Lomalla kaikki on toisin

Kiva kesälomainen romanssi, joka olisi kyllä saanut olla lyhyempi toiston välttämiseksi.

Haastekoonti: Kesäkirjabingo

Kesäkirjabingo päättyy nyt syyskuun lopussa ja sain jopa luettua koko bingoruudukon. Kiitos kivasta haasteesta, @merimiesaidinpaivakirja!

Haasteen teemahan oli kesä, mutta joka ruutuun ei ollut pakko lukea kesäistä kirjaa. Paitsi tietenkin jos olit minä, koska eihän teemasta sentään sentään voinut poiketa vuodenajan verran. Eli tein tästä itselleni ehkä hieman vaikeamman kuin olisi ollut tarvetta, mutta onneksi kesäisiä kirjoja riittää.

Hankalin kohta oli mielestäni kesäsade, koska missään takakansitekstissä ei vain voitu ystävällisesti mainita, että tiedoksi lukijalle, tässä kirjassa sitten sataa vettä. Onneksi Kirsi Pehkosen Sydämenasioita Jylhäsalmella -kirjassa satoi ja vielä useampaan kertaan.

Omasta kirjavalikoimastani minua huvittaa edelleen se, että aivan sattumalta kaksi kirjaa sijoittui Palm Springsin kesään. Molempien päähenkilöt olivat vielä toimittajia ja tarinan taustalta löytyi myös koulukiusaamista. Genrenä romantiikkaa totta kai, vaikka toinen yli YA ja toinen aikuisten kirja. 

Kyseessä olivat Catherine Riderin Rakkautta Palm Springsissä ja Emily Henryn Lomalla kaikki on toisin.

Että kaikkea voi lukiessa ja haastetta tehdessä sattua!

Kaikki haasteeseen luetut kirjat:

Kesäreissu: Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja vanhan pitsin arvoitus

Kesämysteeri: Carolyn Keene: Neiti Etsivä maksaa velkansa

Kesäklassikko: Agatha Christie: Lomahotellin murhat

Kesä töissä: Natasha Pulley: The Bedlam Stacks

Suomen kesä: Katri Alatalo: Kesäkuu

Kesämökki: Laura Suomela: Kiss my juhannus

YA: Simon James Green: Heartbreak Boys

Kaupunki: Kat Leyh: Thirsty Mermaids

Camping: Darcie Little Badger: A Snake Falls to Earth

Kesäuutuus: Murder Under the Sun

Lue lanua: B. B. Alston: Amari ja yön veljet

Kauhua kesäyössä: Lucy Clarke: The Hike

Saaristo: Eleonore Holmgren: Viimeinen kesä

Festari tai tapahtuma: Catherine Rider: Rakkautta Palm Springsissä

Kesäromanssi: Emily Henry: Lomalla kaikki on toisin

Emily Henry: Lomalla kaikki on toisin

Lomalla voi olla juuri sellainen kuin haluaa.

Emily Henryn Lomalla kaikki on toisin on niin kesälomainen kirja, että olisi pitänyt lukea se kun oikeasti olin kesälomalla. Loma teemana on kirjassa esillä jopa enemmän kuin kesä, vaikka juuri siinä vuodenajassa liikutaankin.

Kolmikymppinen Poppy on menestyvä matkailutoimittaja, joka on käynyt joka kesä reissussa myös parhaan ystävänsä Alexin kanssa. Pari kesää sitten jotain meni kuitenkin pieleen ja ystävysten välinen etäisyys on muutakin kuin kilometrit heidän välillään. Poppy päättää korjata tilanteen ja pyytää Alexin vielä kerran matkaseurakseen paahtavaan Palm Springsiin.

Pidin kirjasta, jos kohta olen ehdottomasti sitä mieltä, että se olisi saanut olla noin sata sivua lyhyempi. Tarina etenee sekä nykyhetkessä että takaumissa, joissa käydään Poppyn ja Alexin edellisillä lomamatkoilla reilun kymmenen vuoden aikajanalla. Vähempikin lomailun toisto olisi riittänyt, koska kaikki kuvaukset eivät paljastaneet heistä mitään uutta ja kiinnostavaa.

Vaikkei romantiikkagenreä paljoa lukisikaan, on tietenkin tuskallisen ilmiselvää, että Poppy ja Alex ovat salaa rakastuneita toisiinsa. Mutta onneksi tässä on vähemmän typeriä väärinkäsityksiä ja enemmän oikeita aikuisten ongelmia onnellisen lopun esteenä. Molemmat ovat esimerkiksi olleet hyvissä parisuhteissa ja he tuntuvat haluavan elämältään eri asioita.

Kaikista lomakuvauksista pidin enemmän juuri “tästä kesästä” eli Palm Springsin reissusta, jossa kaikki menee pieleen Poppyn parhaista yrityksistä huolimatta. Tarina ei myöskään lopu reissun päättyessä, koska ne aikuisten ongelmat ovat yhä olemassa ja molempien täytyy työstää niitä tahoillaan.

Kaiken kaikkiaan kiva kirja! Jäi sellainen olo, että Emily Henryltä voisi lukea joskus muutakin.

Kirjan tiedot:

Emily Henry: Lomalla kaikki on toisin | Karisto 2022 | 397 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: People We Meet on Vacation (2021) | Suomennos: Marja Mutru

Haasteet:

* Kesäkirjabingo : Kesäromanssi

Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella (Jylhäsalmi #01)

Riina haeskeli tuttuja maamerkkejä linja-auton ikkunoiden ohikiitävistä maisemista.

Kirsi Pehkosen Jylhäsalmi-sarja on kirjaston kestosuosikkeja. Viihdekirjallisuuden fanit näyttävät löytävän sen aina ennemmin tai myöhemmin. Koska kirjastotäti suosittelee mitä vain, olen suositellut sarjaa suvereenisti lukematta yhtään sen kirjaa. Riittää kun sanoo, että tästä tykätään tosi paljon, kannattaa ainakin kokeilla.

Mutta nyt! Nyt kun tämä ensimmäinen osa Sydämenasioita Jylhäsalmella oli kerrankin hyllyssä, päätin sivistää itseäni. Vaikkei tämä minussa kovin suuria intohimoja herättänytkään ymmärrän kyllä, miksi tästä niin pidetään.

Takakansi lupaa maalaisromantiikkaa ja maalaisidylliin tarina sijoittuukin. Opettajaksi valmistunut Riina on jätetty ja mikäpä se on nuolla haavojaan Jylhäsalmen rannoilla. Töihin pääsee sukulaisen lossikahvilaan ja voi että se Suomen suvi onkin ihana kun on oma pieni mökki ja kaikki.

Oikeasti tästä jäi kyllä sellainen fiilis, että olisinpa omalla pienellä rantamökkeröisellä viettämässä kesäiltaa. Maisemia ja kesää on kuvattu hienosti, ja vaikka juonessa tai hahmoissa ei ollut yhtään ainoaa yllätystä, kirjan luki mielellään loppuun asti.

Saatanpa jopa jatkaa sarjan parissa aina kun alan kaivata tällaista maalaisromanttista tunnelmaa. Käsittääkseni sarjan kirjat ovat melko itsenäisiä teoksia vaikka niissä samoja tyyppejä pyöriikin. Ilmeisesti Jylhäsalmi on muuttovoittoinen ja rakkaudessa epäonnisia naisia houkutteleva paikka!

Kirjan tiedot:

Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella | Karisto 2017 | 190 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Amman lukuhetki, Luetut kirjat, Ja kaikkea muuta ynnä muut

Haasteet:

* Kesäkirjabingo : Kesäsade

Dana Schwartz: Anatomy: a Love Story

“Hurry up!”

Dana Schwartzin YA-kirja Anatomy: a Love Story päätyi lukulistalleni upean kansikuvan vuoksi. Onnittelut tekijälle todella onnistuneesta työstä, jossa kirjan teemat on visualisoitu kekseliäästi tuon anatomisesti oikean muotoisen sydänhelman kautta!

Goottihenkisen ja frankensteinmaisiin ulottuvuuksiin päätyvän tarinan päähenkilö on 17-vuotias Hazel Sinnett, jonka intohimo on kirurgia. Ja siis todellakin intohimo. Tuo alaotsikon rakkaustarina tuntuu viittaavan enemmän Hazelin kiihkeään rakkaussuhteeseen lääketieteen kanssa kuin haudanryöstäjä Jackiin, joka oli aika yhdentekevä hahmo.

Tykkäsin tosi paljon Hazelista, joka tuntee olevansa loukussa omien toiveidensa ja seurapiirien odotusten välissä. Vuosi on 1817, jolloin hienot naiset ovat vaimoja eikä kukaan nainen ole kirurgi, ikinä. Hazel etsii porsaanreikiä päästäkseen opiskelemaan lääketiedettä ja toivoo, että kihlattu tukisi häntä unelmien toteuttamisessa.

Hah, joopa joo.

Kirjassa on koko ajan mukavan painostava ja synkkä tunnelma, ja Hazel viettää aikaa kyynärpäitään myöten vainajien sisuksissa. Yksi teemoista onkin se hirvittävä väkivalta, jota lääketieteen kehittyminen on vaatinut. Haudanryöstö on vain jäävuoren huippu. Vaikka tarina ottaakin lopussa kauhukirjakierroksia, tuo on kuitenkin ihan totta. Jäinkin pohtimaan sitä, millaisille luurankovuorille ja huonompiosaisten hyväksikäytölle nykykirurgia on rakentunut.

Lainasin jo tämän jatko-osan, joka toivottavasti jatkaa samoilla linjoilla! Hazelin makaaberi intohimo ja koko vain synkistyvä juoni iskivät minuun ihan täysillä.

“Well,” Iona said slowly, “perhaps you could take only one book with you to read at the gardens. After all, you’ll only be there for the afternoon.”

Hazel choked on her tea. “One book? One book? Now you’re being absurd. What if I finish it? Or what if I find it impossibly dull, what then? What am I supposed to read if I either complete the book I brought or I otherwise discover it to be unreadable? Or what if it no longer holds my attention? Someone could spill tea on it. There. Think of it. Someone could spill tea on my one book, and then I would be marooned. Honestly, Iona, you must use your head.”

“Two books then, miss.”

(s. 216-217)

Kirjan tiedot:

Dana Schwartz: Anatomy: a Love Story | Piatkus 2022 | 336 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Viiden tähden kirja

* Paha mieli, paras mieli: Väkivalta

Ashley Robin Franklin: The Hills of Estrella Roja

Jos joku etsii pimeneviin iltoihin jännitystä, yliluonnollisia juttuja ja queer-hahmoja, niin tässäpä niitä olisi. Ashley Robin Franklinin YA-sarjakuva The Hills of Estrella Roja oli yllättävän kiva, ja onneksi annoin sille mahdollisuuden vaikka tuo kansikuva ei niin houkutellutkaan.

College-opiskelija Katilla ja hänen bestiksellään on yliluonnollisiin ilmiöihin keskittyvä podcast. Anonyymi vinkki vetää Katin Estrelle Rojan kylään, jonka lähistöllä on nähty outoja valoja. Samaan kylään palaa myös Mari, jonka isoäiti on yllättäen kuollut. Estelle Rojan salaisuuksia selvitellessään tytöt ei niin yllättäen ihastuvat toisiinsa.

En pitänyt piirrostyylistä kovin paljoa, mutta toisaalta pakko myöntää, että jokin siinä toimi yhdessä hyvin rakennetun juonen kanssa. Sisäänpäin kääntynyt kylä ja ynseät asukkaat tuntuivat ahdistavilta, ja jännitys tiivistyi tarinan edetessä. Oli myös kiva, että se yliluonnollinen juttu tässä oli minulle aivan uusi ja nostettu meksikolaisesta kulttuurista.

Pidin myös siitä, miten olennaisia Marin sukulaiset olivat tarinassa. Tai oikeastaan sukulaisnaiset. Tämä oli hyvin naiskeskeinen tarina, jossa ei montaa vuorosanaa miehille annettu. Mari, hänen äitinsä ja pikkusiskonsa ovat sukunsa keskellä ulkopuolisia, koska äiti muutti aikoja sitten pois Estrelle Rojasta. Vierauden ja vähän myös katkeruuden tunne tuli hyvin esiin molemmin puolin.

Kyräilevät kyläläiset.
(s. 60)

Ulkopuolisuus teemana kärjistyi aina, kun Kat yritti puhua kyläläisten kanssa. Estrelle Rojassa ei paljon vieraita nähdä ja kaikki uudet ihmiset ovat ennen kaikkea epäilyttäviä. Queerius ei kuitenkaan ollut kirjassa kenellekään ongelma.

Kirjan tiedot:

Ashley Robin Franklin: The Hills of Estrella Roja | Glarion Books 2023 | 404 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Nopeasti luettu

Catherine Rider: Rakkautta Palm Springsissä

“Toivottavasti nuo tytöt putoavat noiden helkkarin ratsujensa selästä.”

Tämä Catherine Riderin Rakkautta Palm Springsissä jäi mieleeni, koska joku ei ollut tykännyt siitä. Kirjagramin puolella joku oli jättänyt tämän kesken, mikä nyt ei varsinaisesti luvannut hyvää. Halusin kuitenkin lukea festarikirjan Kesäkirjabingoon, joten tässä sitä nyt ollaan.

Luin tämän loppuun ja vaikka tämä ei mikään mahtava lukukokemus ollutkaan, eiköhän tällekin lukijoita ole. Harmi vain, että kansi ei oikein kutsu lukemaan tai anna edes oikeaa kuvaa siitä, mistä kirja kertoo.

Sasha osallistuu Scorchella-festareille kavereidensa kanssa fanittaakseen kantripop-bändi Flamingo Rosea. Jay puolestaan haluaa tehdä innokkaita faneja pilkkaavan jutun musiikkilehteen päästäkseen alkuun toimittajantyössä. Kieltämättä hauskasta väärinkäsityksestä johtuen Sasha ja Jay joutuvat festariviikonloppuna törmäyskurssille.

Suomennoksen nimestä huolimatta tässä ei rakastuta, kunhan vähän ihastutaan ja suudellaan. Enemmän tässä on kommelluksia ja omien epävarmuuksien ylittämistä. Sashalla on viraaliksi levinneeseen videoon liittyvä trauma, jota hän salailee kaikilta. Oikeastaan pidin Sashasta ja oli helppo ymmärtää, miksi hänelle oli tärkeää fanittaa bändiä yhtä lujaa kuin kavereidensa.

Jaysta en pitänyt, mokomasta kultalusikkaa suussa syntyneestä valittajasta. Yhyy, sikarikkaat vanhempani eivät ymmärrä minua ja VIP-kohtelussakin on parantamisen varaa. Voi kyynel.

Tämä oli nopea lukea ja ihan kiva YA-kirja, jossa fanitus on faneille positiivinen asia.

Kirjan tiedot:

Catherine Rider: Rakkautta Palm Springsissä | Otava 2023 | 256 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Kiss Me in Palm Springs (2019) | Suomennos: Terhi Leskinen

Haasteet:

* Kesäkirjabingo : Festari tai tapahtuma

* YA-lukuhaaste : Löydetty kirjagramista

Jane Austen: Järki ja tunteet

Dashwoodin suku oli asunut Sussexissa kauan.

Jane Austen -lukupiiri Lauran kanssa jatkuu! Tällä kertaa vuorossa oli Austenin esikoisteos, Järki ja tunteet vuodelta 1811. Nuo reilut 200 vuotta eivät ole himmentäneet kirjan hohtoa tai vieneet vauhtia juonenkäänteistä.

Tarinahan alkaa siitä, kun Dashwoodin perheen isä kuolee ja saita poika vaimoineen haluaa heittää lesken ja tämän tyttäret pihalle. Onneksi ystävällinen sukulaismies tarjoaa naisten käyttöön pientä huvilaa, jonka ympäristössä vaanii muun muassa muuan eversti Brandon.

Ja sanon "vaanii", koska kumpikaan meistä lukijoista ei lämmennyt ajatukselle siitä, että 35-vuotias eversti rakastuu 16-vuotiaan Marianneen. Koko kaksikon perhe- ja ystäväpiiri ryhtyy lopulta painostamaan Mariannea hyväksymään Brandonin, koska onhan varakas eversti sentään varsin mukava saalis köyhtyneelle neidolle.

Joo ei.

Brandonilla oli paljon enemmän keskusteltavaa ja varmaan yhteistäkin vanhemman Dashwoodin sisaren eli Elinorin kanssa. Ikävä kyllä Elinor päätyi varsin mitäänsanomattoman miehen vaimoksi, mutta toisaalta, ainakin hän valitsi itse.

Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin todella viihdyttävä ja varsinainen draaman vuoristorata! Tylsiä hetkiä ei ehtinyt olla, kun potentiaalisia morsiamia ja sulhoja metsästettiin, luurankoja kaivettiin kaapista, tunteita tukahdutettiin ja salaisuuksia tunki sisään ovista ja ikkunoista.

Mutta ei siinä kyllin; sillä kun ihmiset ovat päättäneet käyttäytyä tavalla, jonka he tietävät vääräksi, heitä loukkaa se, että heiltä odotetaan parempaa.

(s. 220)

Ihmiset olivat yhtäältä ihanan ilkeitä ja toisaalta myös lempeitä toisilleen. Esimerkiksi Lucy-neiti aikoo piru vieköön naida rahaa ja sen hän tekeekin keinoja kaihtamatta. Vaikka hän kauhea olikin, pitää kyllä ihailla naista, joka taistelee tiensä voittoon siinä pienessä laatikossa, joka naiselle tuona aikana ja tuossa paikassa oli annettu.

Tässä puhuttiin muuten yllättävän suoraan seksistä ja raskauksista, eikä pelkästään avioliiton yhteydessä. Lehtolapsia epäillään ja löytyy, ja niiden todetaan pilaavan nimenomaan naisen elämän ja maineen. Mies liitelee vastuusta vapaana vaikka hänet isäksi tiedettäisiinkin.

Emme tykänneet Willoughbysta, sanonpa vaan.

Eli siis hieno kirja, jossa draamaa ja yllätyksiä riitti!

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Järki ja tunteet | WSOY 2014 (1. p. 1952) | 339 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Sense and Sensibility (1811) | Suomennos: Aune Brotherus

Luettu myös:

Sallan lukupäiväkirja, Lumiomena, Amman lukuhetki ynnä muut

Haastekoonti: Vahvat naiset

Kirjagramin Vahvat naiset -lukuhaaste päättyy suunnilleen kuukauden kuluttua, mutta sain bingoruudukon täyteen jo nyt. Kiitos kivasta haasteesta, @musteen.jaljet!

Tämä oli minusta kaikin puolin mukava lukuhaaste. Haastekohdat olivat erilaisia ja naisnäkökulma yksistään oli kiinnostava. Sanoin muistaakseni haasteen alussa, että tämä voi olla minulle helppo, koska luen niin paljon naisten kirjoittamia ja naisista kertovia kirjoja.

Ja tottahan se onkin. Oma mukavuusalueeni on selvästi se, johon tämä haaste sopi kuin nakutettu. Suurempi haaste taitaisi olla lukea mieskirjallisuutta enkä kyllä ole varma, ottaisinko sen haasteen vastaan…

Tähän haasteeseen mahtui monenlaista kirjaa. Tietokirjaa, sarjakuvaa, historiallisia, romantiikkaa, spefiä, YA:ta jne. Suurimman osan luin näköjään suomeksi, mutta mukaan mahtui myös kuusi englanninkielistä. Kotimaisuusasteella en voi kehua, vain kymmenen oli suomalaisten kirjailijoiden kirjoittamia.

Mutta valtaosa kirjoista oli hyviä ja suositeltavia, joten haaste jää selvästi plussan puolelle! Ensi vuonna uudestaan?

Kaikki haasteeseen luetut kirjat:

Hyvä mieli: Lynn Messina: Murhatun rakastajan tapaus

Misogynia: Britney Spears: Nainen minussa

Rakkaus: Anneli Furmark: Tule kanssani kulman taa

WLW: Alexis Hall: Mortal Follies

Toivo: Sarah Lark: Toivoa maailman äärissä

Perhe: Laura Suomela: Ilmatilaloukkaus

Soturi: Shelley Parker-Chan: She Who Became the Sun

Rauha: Merja Mäki: Ennen lintuja

Useampi naishahmo: Maija Kajanto: Sitruunakevät

Tulevaisuus: Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää

Voima: Jani Toivola: Ainoa huoneessa: Sara Salmanin tarina

Trauma: Tillie Walden: Spinning

Naiskirjailija: Marianna Kurtto: Tristania

Sukupuoliroolit: Enni Mustonen: Kartanonrouva

Nainen kannessa: Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja vanhan pitsin arvoitus

Noita: Jenna Kostet: Punainen noita

Seksuaalisuus: Sini Helminen: Hurme

Sorto: Anneli Kanto: Punaorvot

Itsenäisyys: Bushra Rehman: Roses, in the Mouth of a Lion

Tietokirja: Karin Bojs: Euroopan esiäidit: 43 000 vuotta nykyihmiset historiaa

Ilo: Camryn Garrett: Friday I’m in Love

Jumalatar: Jean M. Untinen-Auel: Hevosten laakso

BIPOC: Darcie Little Badger: A Snake Falls to Earth

Feminismi: Virginia Woolf: Orlando

Naisjohtaja: Catherine Doyle & Katherine Webber: Kruunun tyttäret

Catherine Doyle & Katherine Webber: Kruunun tyttäret & Kirottu kruunu

Anadawnin palatsin kultaiset portit kimmelsivät laskevan auringon kajossa, ja niiden jokainen piikki törrötti tikarinterävänä vasten taivasta.

No johan löytyi hömppäfantasiaa! Luin peräkkäin Catherine Doylen ja Katherine Webberin Kruunun tyttäret ja Kirotun kruunun, koska ne olivat sopivasti saatavilla.

Ajattelin myös yrittää petrata edes vähän sarjojen lukemista pitemmälle kuin yhden kirjan verran. Luulin tämän olevan korkeintaan trilogia, mutta kas vain tähänhän tuleekin ainakin viisi osaa.

Idea on siis se, että pienoisen vallankaappauksen tuoksinassa kaksosprinsessat Rose ja Wren joutuivat erilleen toisistaan ihan vastasyntyneinä. Rose kasvatetaan hienoksi ja kuuliaiseksi prinsessaksi, Wren puolestaan vallankumousta hautovaksi noidaksi.

Ei liene suuri juonipaljastus sanoa, että loppujen lopuksi he päättävät jakaa kuningattaren kruunun.

Se, miksi kukaan antaisi näiden tumpeloiden hallita yhtään mitään, on epäilemättä sarjan suurin mysteeri. Ei sillä, että olisin odottanut sarjalta mitenkään realistista otetta mihinkään, mutta voi elämän kevät miten pöljiä kaikki näissä kirjoissa olivat. Mikään valtakunta ei ikinä pysyisi kasassa jos vallankahvassa olisi tällaista porukkaa.

Lisäksi oli vähän vaikea olla vainottujen noitien, niiden niin sanottujen hyvisten, puolella, koska heidän upeat tulevaisuuden suunnitelmansa sisälsivät muun muassa tavallisten ihmisten silmitöntä teurastusta.

Ja okei joo, ainahan näissä ihastutaan siihen uljaaseen salskeaan soturiin. Mutta onko samalla pakko lytätä maan rakoon se runoista, romantiikasta ja pehmeämmistä arvoista haaveileva tyyppi? Miksi hänestä pitää tehdä naurettava ja säälittävä eikä vain yksinkertaisesti mies, joka nyt ei vain ole arvon sankarittarien tyyppiä?

Mutta, aina kun onnistuin vaientamaan sisäisen kriitikkoni (kyllä se joskus onnistui!), nämä olivat ihan viihdyttäviä ja tosiaan luin molemmat. Seikkailuja riitti, Rose ja Wren olivat ihan kivoja, ja sarja jäi kyllä jännään kohtaan.

PS. Jos fantasiamaailmassa ei ole Ranskaa, ei siellä myöskään voi olla ranskalaisia lettejä! Kampaus itsessään voi olla olemassa, mutta sitä kutsuttaisiin joksikin muuksi.

Kirjojen tiedot:

Catherine Doyle & Katherine Webber: Kruunun tyttäret & Kirottu kruunu | Kumma 2024 | 448 ja 484 sivua | Kirjastosta

Englanninkieliset alkuteokset: Twin Crowns (2022) & Cursed Crowns (2023) | Suomennokset: Annukka Kolehmainen

Haasteet:

* Helmet 2024 : 18. Kirjan kannessa tai nimessä on koru [43/50]

* Vahvat naiset 2024 : Naisjohtaja

* YA-lukuhaaste : Ystävyys & Kirja on osa sarjaa