keskiviikko 1. maaliskuuta 2023

Helmikooste

Helmikuu ei ollut aivan niin lukuisa ja hyvien kirjojen täyttämä kuin tammikuu, mutta ei hullumpi siltikään. 

Olen pitänyt kiinni siitä, että jos kirja ei jostain syystä lähde vetämään sitten ollenkaan, jätän sen suosiolla kesken. Viimeisin tällainen oli Nghi Von The Chosen and the Beautiful, joka on magialla höystetty uudelleenkerronta F. Scott Fitzgeraldin Kultahatusta. Luin yhden luvun, mutta kun lukeminen tuntui tuskaiselta, siihen se jäikin. Ehkä yritän joskus uudelleen.

Instagramin puolella alkoi nyt maaliskuussa haaste, jossa on tarkoitus lukea Tove Janssonin muumikirjat läpi, kirja per kuukausi. Katsotaan selviänkö tästä!



Luettu & blogattu

Anne B. Ragde: Erakkoravut
Neshovien ongelmia. Olen kyllä tykästynyt tähän kirjasarjaan!

Sisarukset Grémillet. Kauniita varhaisnuorten sarjakuvia, joissa on vakavampiakin sävyjä.

Keskiajan luostarissa. Mielenkiintoinen ajankuva ja päähenkilö, feministiutopia meni kyllä lopussa vähän överiksi.

Aave ja puutarhuri. Lyhyt sarjakuva ei tehnyt suurempaa vaikutusta, ja oli muuten tosi selvästi alun perin fanitaidetta.

Vaimoksi Uuteen-Seelantiin. Piiiitkä historiallinen rakkausmelodraama, mutta hyvinkin luettava.

Muinaisista valtakunnista. Kiinnostava ja suurimmaksi osaksi yleistajuinen tietopaketti.

Läskivihaa Botswanassa. Ensimmäinen sarjan kirja, josta en tykännyt.

Yksi Pohjolassa. Mahtava vaelluspäiväkirja!


Kansikuvakollaasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti