sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

Laline Paull: The Bees

Kansikuva.


The old orchard stood besieged.

Flora 717 murtautuu ulos kennostaan vain huomatakseen olevansa yhteiskunnan pohjasakkaa. Se on harvinaisen iso ja ruma jopa siivoojamehiläiseksi, eikä pesässä suvaita poikkeavia yksilöitä. Floran erikoinen kyky pelastaa sen kuitenkin teloitukselta ja antaa sen elämälleen uuden suunnan.

Kyllä, tämä kirja kertoo tarhamehiläisistä ja oli niin jännittävä, että hyvä kun maltoin mennä nukkumaan. Tarinassa yhdistyvät faktat mehiläisistä ja niiden elämästä, ja fiktio siinä mielessä, että Laline Paull on inhimillistänyt ne. Floralla on ihmisen tunnistamia tunteita ja ajatuksia, mutta pohjimmiltaan se on silti mehiläinen.

Mehiläisyhdyskunta on kirjassa aivopesty ja väkivaltainen totalitaarinen dystopia. Jokaisella on oma paikkansa ja alemmat kastit tottelevat ylempiä. Accept, obey, serve. Kennosta kuoriutuvat vähänkään erilaiset yksilöt revitään armotta kappaleiksi, koska pesään ei haluta heikkouksia. Tarina onkin välillä hurmeisen väkivaltainen, kun vartijat teurastavat epäilyttäviä toukkia ja työmehiläiset hankkiutuvat lopulta eroon hyödyttömistä kuhnureista.


Isolated in their spinning circle of sisters, still shouting in protest, the drones could not hide the scent of their fear. The smell made Flora's abdomen contract hard with pleasure, and at the thrill of her sisters' flaring war glands she screamed with excitement.
(s. 276)


Kuhnurit ovat kaikkien palvomia ylimielisiä uroksia, joilla ei ole aavistustakaan siitä, miten niiden syksy tullen käy. Kirjassa tuodaankin hyvin esiin mehiläisten lyhyt elinikä. Yksittäinen mehiläinen ei mitenkään voi muistaa edes koko edellistä kesää, mutta pesän parviäly voi. Sitä ohjaavat osittain eräänlaiset papittaret, se ylin kasti, jolla on tarinassa omat kunnianhimoiset suunnitelmansa.

Kaiken keskellä on kuningatar, Pyhä Äiti, pesän ainoa muniva naaras, joka hallitsee alamaisiaan feromoneillaan. Kuten sisarensa, myös Flora palvoo kuningatarta ja on syntynyt tottelemaan sokeasti saamiaan käskyjä. Se on kuitenkin (totta kai) poikkeusyksilö, joka joutuu pian varjelemaan salaisuutta, jota sen on itsekin vaikea käsittää.

Tykkäsin kirjasta todella paljon! Se kuvaa hienosti mehiläisyhdyskuntaa sellaisena kuin me sen tiedämme olevan, ja samaan aikaan se on myös aivan vieras maailma. Mehiläispesä on ihmeellisen kaunis ja tehokas paikka, joka toimii omilla pelottavilla säännöillään.

En ole mikään mehiläisekspertti, joten en tiedä, miten paljon Paull on keksinyt tähän omaansa. Olen tässä kuitenkin googlaillut mehiläisten elämää ja kaikki kirjassa tapahtuva näyttäisi olevan sellaista, mitä pesissä oikeasti puuhataan. Se, mitä Floralle tapahtuu, on myös mahdollista.

Kirjaan on muuten trailerikin täällä.


Kirjan tiedot:
Laline Paull: The Bees | HarperCollins 2014 | 43 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2022 : 45. palkittu esikoisteos [28/50]
Orion Book Award 2015

lauantai 16. huhtikuuta 2022

Johanna Venho: Syyskirja

Kansikuva.


Kangaskantinen muistikirja on hautautunut paperipinojen alle komerossa ja löytyy, kun teen raivausta.

Iäkäs Tove Jansson jättää hyvästejä rakkaalle Klovharun saarelleen ja pohtii suhdettaan äitiinsä. Samaan aikaan parikymppinen Maria vakoilee ihailemaansa kirjailijaa rantapusikossa.

Ottaen huomioon, miten paljon tämä kirja on ollut esillä ilmestymisensä jälkeen, tiesin siitä yllättävän vähän. Yllätyin siis itsekin siitä, millainen kirja loppujen lopuksi olikaan.

Oletin tämän kuvaavan Toven viimeistä syksyä saarellaan ja niinhän se toki tekeekin. Kaunis kieli maalaa haikeita kuvia kaikesta siitä, mikä Toven on pakko jättää taakseen. Ikä on tullut vastaan eikä saarella asuminen ole enää täysin turvallista Tovelle ja Tootille. Kirjassa tuntuu vahvasti menetys ja se, miten vaikea rakastamistaan asioista on luopua.


Tootin periaatteen mukaisesti he ovat jo pitkään tehneet enimmäkseen sitä, mikä heitä itseään huvittaa, kaikki hyvä työ on poikinut siitä.

Mutta nyt ei huvita, tätä he kumpikaan eivät halua. He eivät tahdo lähteä ja jättää saarta. Vain siitä viheliäisestä syystä, että aika on päässyt niskan päälle. Siinä ei näy hitustakaan sellaista hauskaa, urheaa seikkailua, jotka heille ovat kuuluneet aina.
(s. 21)


Viimeisen syksyn viimeiset kolme päivää ja Marialta saatu kirje saavat Toven ajattelemaan äitiään Hamia. Yllätyin siitä, että suurin osa kirjasta olikin loppujen lopuksi äidin ja tyttären välisen suhteen puintia. Ham kuvataan vakaana pohjana, jolle Tove rakensi itsensä ja jonka menetys koskee edelleen.

Kirjassa pohditaan myös paljon taiteilijuutta. Tove ei ole halunnut luopua sen enempää kirjoittamisesta kuin maalaamisestakaan, ja hän on saanut kotoa sekä tukea että suorituspaineita. Pidin siitä, miten Tuulikki Pietilän rooli kuvattiin tässä kuviossa. Käytännöllinen Tooti on Toven tuki ja inspiraation lähde, joka antaa omaa tilaa menemättä kuitenkaan liian kauas.

Toven osuus tarinasta oli mielestäni kiinnostava ja hyvin kirjoitettu. Sen sijaan Maria tuntui loppujen lopuksi täysin yhden tekevältä ja liian pakkomielteiseltä. Ymmärrän kyllä, mihin hahmolla on pyritty, ovathan Toven työt vaikuttaneet jo moneen sukupolveen. Taiteilijan ja Toven ihailu ihmisenä on kuitenkin eri asia kuin se, että tyyppi telttailee rantapusikossa ja kiikaroi salaa Toven huussikäyntejä. Jokin raja sentään.


Kirjan tiedot:
Johanna Venho: Syyskirja | WSOY 2021 | 280 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjareppu, Kirja vieköön, Kirjakaapin kummitus ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 16. kirjan luvuilla on nimet [27/50]
* Luonto sivuilla : Syksy
* #Queerlukuhaaste2022 : Kotimainen kirja

sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Maarit Verronen: Hiljaiset joet

Kansikuva.


Kun kuulin maailmanlopusta, ajattelin, ettei niin hirveää, ettei jotain hyvääkin.

Viisikymppinen Lia keräilee työkseen tavaroita, jotka ovat ajautuneet jokeen rajantakaisesta suljetusta maasta. Sieltä löytyvät myös ne viisi lasta, joita Lia päättää suojella tuhoutuvassa maailmassa.

Tämä kirja on paras lukea aivot narikassa. Käänteet muuttuvat sitä uskomattomammiksi mitä lähempänä tarinan loppua ollaan.

Kirjan tarina on matka- ja selviytymiskertomus äärimmäisen katastrofaalisissa olosuhteissa. Jonkinlainen kosminen rypistys johtaa siihen, että tulivuoret ja mannerlaatat villiintyvät. Lopulta aurinkokin sanoo sopimuksen irti. Tarinassa ihmiset suhtautuvat kummallisen tyynesti siihen, että maailma tuhoutuu.

Lia ja lapset lähtevät Lian kotikylästä kohti kyseenalaista turvaa. Heillä ei ole mitään varsinaista päämäärää, mutta vaiherikkaan matkan jälkeen he päätyvät Lian kotimaahan Suomeen. Matka jatkuu siitä, mutta enpä kerro minne. Sanotaan vaikka niin, että tästä saisi vauhdikkaan ja epäuskottavan toimintaelokuvan.

Koko matkan aikana Lia on käsittämättömän rauhallinen ja lapset äärimmäisen kilttejä ja fiksuja. Turhia, kuten vaikkapa maailmanloppua, ei itketä ja tulevaisuuteen luotetaan koko ajan. Lialla, vanhalla selviytyjällä, on keinonsa kaikkiin hankaliinkin tilanteisiin, joihin joukko joutuu.

Kirja oli nopealukuinen ja oikeastaan pidinkin siitä, mutta minä nyt tykkäänkin tällaisista robinsoncrusoilijoista ja toimintaleffoista. Maa järisee, tsunamit nousevat ja valtiot pyyhkiytyvät maailmankartalta, mutta Lia ja lapset sen kun porskuttavat eteenpäin. 


Kirjan tiedot:
Maarit Verronen: Hiljaiset joet | Aviador 2018 | 177 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Yöpöydän kirjat, Kirja hyllyssä, Kirjakaapin avain ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 27. kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva [26/50]
* Luonto sivuilla : Luonnonkatastrofi
* Aakkoshaaste : H

perjantai 1. huhtikuuta 2022

Maaliskooste

Olipahan lukuisa maaliskuu! Olen positiivisesti yllättynyt ja toivon, että lukutahti jatkuu samanlaisena.

Siihen liittyen olen yllättynyt myös siitä, että olen jo lukenut puolet Helmet-lukuhaasteesta (25/50). Suoraan sanottuna en olisi itsestäni uskonut ja yritän tässä taputtaa itseäni selkään.

Helmetin ollessa näinkin hyvällä tolalla hyppäsin mukaan uuteen instagramissa pyörivään lukuhaasteeseen. #Tietokirjojenkevät alkaa 1.4. ja siinä pyritään lukemaan kirjoja YLK-luokituksen mukaan. Minulla onkin sopivasti pari tietokirjaa lainassa ja lukemista odottamassa, ja ne sattuvat olemaan vielä eri pääluokistakin.


Luetut & blogatut

Mila Teräs ja Hannamari Ruohonen: Ensilumi
Onko vaari mies vai nainen? Kaunis kuvakirjat lapsen kysymyksistä ja läheisen aikuisen transsukupuolisuudesta.

Margaret Rogerson: Kirjojen tytär
Elisabeth vs. demonikirjat. YA-kirjaseikkailu oli muuten kivaa luettavaa, mutta pakollinen romanssi oli melko olematon.

Ulla-Lena Lundberg: Sade
Taide ja sade yhdistävät. Pidin enemmän esihistoriaan sijoittuvasta puolesta, mutta kumpikin tarina hajosi harmillisesti jonkin verran.

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan perijä
Turun kuohuissa vuosisadan alussa. Historiallinen kuvaus on hienoa ja tarina mukaansatempaava, mutta romanssista en taaskaan pitänyt.

Venla Saalo: Kukkia maan alla
Sattumalta Berliinissä. Kaunista kieltä, mutta tarina jäi mielestäni keskeneräiseksi.

Alexander McCall Smith: Siveysoppia kauniille tytöille
Moraalia ja masennusta. Sarjan kolmas osa, tästäkin jäi hyvä mieli vakavistakin aiheista huolimatta.

Tuomas Kilpi: Avaruusasema Ithal
Outouksia avaruusasemalla. Hyvä scifitarina, joka on kirjoitettu suoraan selkokirjaksi.

Ash Parsons: Girls Save the World in This One
Zombeja zombiconissa. Hidas alku, mutta ihan viihdyttävää ja kevyttä YA-kauhua.

Katriina Ranne: Maa kuin veri
Siirtolaiset Argentiinassa. Kiinnostava sukuromaani, jonka tunnelma oli välillä jopa klaustrofobinen.

Ann Cleeves: Lokin huuto
Murha rantakaupungissa. Sopivan jännä dekkari, jonka päähenkilöstä tykkäsin.

Kansikuvakollaasi.

torstai 31. maaliskuuta 2022

Ann Cleeves: Lokin huuto (Kahden joen välissä #01)

Kansikuva.


Sinä päivänä, kun rannalta löytyi ruumis, Matthew Venniä vainosivat jo valmiiksi ajatukset kuolleista ja kuolemasta.

Kun rannalta löytyy tuntemattoman miehen ruumis, rikoskomisario Matthew Vennin tiimi saa uuden tehtävän. Juttu tuntuu kiertyvän sekä paikallisen monitoimikeskuksen että uskonlahkon ympärille, ja Vennillä on henkilökohtaisia yhteyksiä molempiin.

En yleensä kiinnitä mitään huomiota kirjan kansissa oleviin mainosteksteihin. Olinkin jo kirjan puolessa välissä kuin luin kannesta, että tästä on tehty TV-sarja Kahden joen välissä. Tiedänpä nyt, mitä katson viikonloppuna.

En ole paras lukija arvioimaan dekkarijuonta, mutta minusta tämä oli jännä ja toimiva, ja eteni loogisesti. Useampi kertojaääni toimi hyvin tarinan kannalta, koska johtolankoja oli niin paljon ja kaikkia oli tietenkin seurattava. Tarinassa tapahtuu tietenkin muitakin rikoksia kuin yksi ainoa murha.

Päähenkilö Matthew Venn tuntui (ainakin melkein) todelliselta ja moniulotteiselta hahmolta. Hän kasvoi uskonlahkon keskuudessa ja kun hän jätti sen, katkesivat välit myös vanhempiin. Lapsuuden jättämät arvet ovat vieläkin läsnä ja Venn vertaa itseään usein muihin, etenkin aviomieheensä Jonathaniin. Vennin mielessä Jonathan on kaikkea sitä, mitä hän ei itse pysty olemaan: rento, rohkea ja avoin.

Pidin siitä, miten tavallisesti kahden miehen vakaa suhde kuvattiin. Se on tärkeä osa Vennin elämää ja rakkaus Jonathaniin paistoi läpi kaikesta. Vennin työkaveritkin ovat sinut asian kanssa ja suhdetta arvostelevat ainoastaan ahdasmieliset henkilöt.

Onnea kuitenkin varjostavat tarina rikokset, jotka näyttävät kiertyvän Jonathanin työpaikan ympärille. Hän johtaa Woodyardia, josta löytyy niin taiteilijaresidenssi kuin aikuisten kehitysvammaisten ihmisten päiväkeskuskin. Venn tukeutuukin Jonathaniin asiantuntijuuteen keskustellessaan päiväkeskuksen vakio-osallistujien kanssa. Toivottavasti ainakin Lucy ja hänen isänsä nähdään seuraavassa osassa, pidin heistäkin!


Kirjan tiedot:
Ann Cleeves: Lokin huuto | Karisto 2022 | 350 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: The Long Call (2019) | Suomennos: Annukka Kolehmainen

Haasteet:
* Helmet 2022 : 49. kirja on julkaistu vuonna 2022 [25/50]
* #Queerlukuhaaste2022 : Käännöskirja

tiistai 29. maaliskuuta 2022

Katriina Ranne: Maa kuin veri

Kansikuva.


Minä olen sademetsässä asuva suomalainen.


Arthur Thesleff lupaa mukaansa lähteville suomalaisille paratiisin maan päällä. Nuoren Kaarlon perhe lähtee Argentiinaan vuonna 1906, mutta perillä odottaakin loputon työmaa. Yli sata vuotta myöhemmin suvun viimeinen vesa oppii, miltä tuntuu kun sademetsä katoaa ympäriltä.

Olipas mielenkiintoinen sukuromaani. Tarinassa seurataan saman suvun neljää polvea, jotka viljelevät samoja maatilkkuja Colonia Finlandesa -siirtokunnassa. Se on aivan oikea paikka ja Arthur Thesleff on aivan oikea henkilö, joka lupaili liikoja ja pakeni paikalta, kun elämä osoittautui liian haastavaksi.

Kirjan tarina mukailee siirtokunnan historiaa. Ensimmäiset muuttajat eivät olleet maanviljelijöitä, joten vain sitkeimmät jaksoivat jäädä uuteen kotiinsa. Myöhemmissä muuttoaalloissa Finlandesaan tuli myös maanviljelijöitä, mutta ei elannon saanti ollut heillekään helppoa.

Kaarlon suvun tarinassa näkyvät maailman tapahtumat sadan vuoden ajalta. Suomi itsenäistyy, toinen maailmansota raivoaa, Perón ja Evita ovat uutisissa, Argentiinaa hallitsevat diktaattorit, sademetsää hakataan yhä tehokkaammin ja alkuperäiset asukkaat ajetaan aina vain ahtaammalle.

Suomalaista siirtokuntaa tämä ei kuitenkaan juuri kosketa ja tarina onkin välillä jopa klaustrofobinen. Ei ole muuta kuin oma maatilkku, yerbaviljelmät, naapurit ja kaukaiset suomalaiset sukujuuret. Siirtokunta rapistuu ja aika tuntuu pysähtyvän.

Sama toistuu kiinnostavasti myös kertojissa. Jokainen on oma persoonansa ja heidän elämänsä etenevät eri tavoin, mutta heidän luonteissaan on kuitenkin jotain perustavanlaatuisen samanlaista. On helppo uskoa, että Ester todella on Kaarlen tytär ja Aina Esterin kasvattama.

Kukaan heistä ei tiedä täysin, mitä edellinen sukupolvi on kokenut, joten heidän silmissään vanhemmat ja isovanhemmat näyttävät erilaisilta kuin kirjan lukijan. Jokainen heistä kokee olevansa suomalainen, vaikka suurin osa ei koskaan ole edes käynyt Suomessa. Kulttuuriperintö on kuitenkin siirtynyt sukupolvelta toisella ja niinpä Ainakin osaa edelleen suomen kieltä.

Kiinnostava kirja, jota olen jo ehtinyt suositella muillekin.


Kirjan tiedot:

Katriina Ranne: Maa kuin veri | WSOY 2021 | 378 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirja hyllyssä, Kirjamuuri, Eniten minua kiinnostaa tie ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 36. kirjassa seurataan usean sukupolven elämää [24/50]
* Luonto sivuilla : Sademetsä

sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Ash Parsons: Girls Save the World in This One

Kansikuva.


We're never going to make it.

June Blue ystävineen fanittaa zombisarja Human Wastelandia. Heidän onnekseen ZombieCon! -fanitapahtuma järjestetään heidän kotikaupungissaan. Mahtava yhteinen kokemus muuttuu kuitenkin astetta synkemmäksi kun käy ilmi, että kaikki zombit eivät olekaan cosplayereita…

Tällä kirjalla kesti ikuisuus päästä vauhtiin. Ensimmäinen zombi tuli vastaan vasta sadan sivun jälkeen! Kaiken lisäksi ne ensimmäiset sata sivua käytettiin suurimmaksi osaksi niinkin jännittävään aktiviteettiin kuin jonottamiseen. June, Imani ja Siggy jonottavat messukeskukseen, luentosaliin ja vielä näyttelijätapaamisiinkin. Jonoa, jonoa, jonoa.

Onneksi kirjan kerronta on kuitenkin kevyttä, nopealukuista ja hauskaakin, joten alun sai kuitenkin kahlattua läpi. Zombien horjuttua kuvioihin juoni muuttuu vauhdikkaammaksi, kun tytöt ja muut selviytyjät yrittävät löytää turvapaikkaa.


I let out an involuntary yelp, which should sound blood-curling, because I'm that startled.

Instead I sound like that Muppet who speaks in "meep" voices.
(s. 283)


Zombiseikkailun lomassa vatvotaan tyttöjen ystävyyttä, ihastuksia, seksismiä ja myös rasismia. Imani on ikionnellinen siitä, että ympärillä on kerrankin hänen näköisiään ihmisiä eikä vain valkoisia kasvoja. June puolestaan löytää itsestään johtaja-aineksia, mutta joidenkin miesten on vaikea niellä tätä kakistelematta. Junen ystävät ovat kuitenkin aina hänen puolellaan ja zombeja tärkeämpää kirjassa onkin heidän välinen lämpönsä ja rakkautensa.

(Jonka toistellaan olevan täysin platonista, mutta June kyllä vaikuttaa olevan ei-platonisesti rakastunut Imaniin, joka on Junen mielestä kaunein ja täydellisin ihminen maan päällä.)

Kaiken kaikkiaan ihan viihdyttävä YA-zombikirja jos vain pääsee loputtoman jonottamisen yli. Oli myös kiva löytää ja lukea YA-kirja, joka ei ole osa mitään sarjaa.


Kirjan tiedot:
Ash Parsons: Girls Save the World in This One | Philomel 2020 | 426 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2022 : 7. kirja kertoo ystävyydestä [23/50]
* YA-spefibingo : Kauhu