perjantai 22. tammikuuta 2016

[fakta & fiktio] antiikin Rooma

Hairahduin tosiaan haastamaan itseni fakta ja fiktio-kirjaparien suorittamiseen. Ideana on siis lukea sekä tietokirja että kaunokirja, joita yhdistää jokin teema (esim. valtio, aikausi, genre, henkilö...). Tähän ensimmäiseen pariin bongasin tietokirjan ensin ihan sattumalta, ja sen perusteella mietin sitten mitä lukisin romaanipuolelta. Yhdistävänä tekijänä on tällä kertaa antiikin Rooma, joka onkin erittäin kiinnostava aihe. Samaan tietokirjaan olisi kyllä voinut halutessaan yhdistää esimerkiksi rakkausromaanin!


FAKTA

Alberto Angela:
Rakkautta ja intohimoa antiikin Roomassa
(Amore e sesso nell'antica Roma, 2012)
344 s.
Art House 2014
Kirjastosta

Miten antiikin Roomassa rakastettiin?

Sitäpä selvitetään reilun 300 sivun verran. Takakannen mukaan Alberto Angela on paleontologi, toimittaja ja kirjailija. Historia tuntuu olevan niin hyvin hanskassa, että enpä taida tuota alkaa epäilemään. Kirja on kirjoitettu varsin helppotajuiseksi historialliseksi katsaukseksi. Ei siis tarvitse olla mikään antiikin asiantuntija, että siitä saisi jotain irti. Pidin erityisesti siitä, miten historialliset henkilöt tuotiin lukijan lähelle. Kirjassa vilisee oikeasti eläneitä ihmisiä, jotka suhtautuivat kukin rakkauteen ja seksiin omalla tavallaan.

Oikein erityisesti pidin siitä, että tässä ei kuvattu pelkästään roomalaisia miehiä. Mukana oli koko joukko naisia, jotka tiukoista antiikin Rooman tavoista huolimatta ottivat rakastajia. Kieltämättä minua jäi mietityttämään se, miten se käytännössä onnistui. Kirjassa korostettiin jatkuvasti sitä, miten etenkin parempisyntyiset roomalaisnaiset pidettiin lukkojen takana isien ja aviomiehien kodeissa. Miten nämä naiset sitten onnistuivat pitämään sekä satunnaisia rakastajia että pitkiä rakkaussuhteita? Varmasti joukossa oli niitä, joiden aviomiehiä se ei haitannut, mutta tuskin kaikki miehet niin sallivia olivat. Toisaalta, kirjassa mainitaan eräskin rouva, joka ratkaisi ongelman ottamalla rakastajia vain kun oli jo raskaana aviomiehelleen. "Merimiehet pääsevät sisään vasta kun laiva on lastattu" tai jotain sinne päin. Kukaan ei siis voinut kiistää hänen lastensa isyyttä, mikä oli Roomassa(kin) se ratkaiseva tekijä.

Mutta, ei kirjaa ilman natinaa! Jostain käsittämättömästä syystä kirjailija oli katsonut järkeväksi kirjoittaa mukaan fiktiivisiä pätkiä. Seurattiin siis satunnaisia fiktiivisiä roomalaisia, jotka lähinnä naivat prostituoituja ja pitivät tyttöystäviään kädestä. Luin yhden tai kaksi sellaista pätkää ja sitten hyppäsin ne suosiolla yli. Ne häiritsivät muuten leppoisaa ja viihdyttävää lukukokemusta.


Luettu myös mm.:

Haasteet:
*From fiction to reality
*Reading Challenge 2016 - 06. a book translated to Finnish [3/40]


FIKTIO

Nemo Rossi:
Rooman sudet
220 s.
WSOY 2012
Kirjastosta

Antikvariaatin pitäjä Bartolomeo Gonzáles hikoili ilmaistoimattomassa puodissaan ja tarkkaili poninhäntäpäistä ulkomaalaista.
Rakkauden ja intohimon vastapainoksi valitsin nuorten seikkailukirjan, jota olen satunnaisesti hipelöinyt kirjastossa. Se ei ole koskaan tarttunut mukaani kun kotona on ollut muutakin luettavaa. No, olisi ollut nytkin, mutta tällä kertaa tämä meni edelle. Rooman sudet aloittaa Arkeomysteeri-nimisen sarjan, jota on muistaakseni ilmestynyt kolme osaa. Nemo Rossia epäilinkin aina taiteilijanimeksi, mutta vasta tämän luettuani ja nimen googlattuani selvisi, että kyseessä on kaksi miestä. Mika Rissanen on historiantutkija ja Juha Tahvanainen puolestaan latinanopettaja.
 
Kyseessä on siis nuorten seikkailukirja, jonka tapahtumat sijoittuvat nykypäivän Roomaan ja jonka arvoitus pyörii antiikin Rooman ympärillä. Noin 14-vuotiaat Leo ja Kaius ovat asuneet Roomassa jo vuosia, ja ovat kirjan alussa kokeilemassa miten painovoima toimii. Autotiellä sattuu kolari ja pojat näkevät pakettiautossa olevat salaperäisellä IRPI-tekstillä koristellut laatikot. Uteliaita kun ovat, he värväävät Kaiuksen hakkerikaksoissiskon Silvan selvittämään mistä on kyse. Totta kai tarvitaan koko poppoon neuvokkuus ennen kuin mysteeri ratkeaa.

En nyt tartu kirjan henkilökliseisiin, koska lanu-kirjoissa niillä on oma funktionsa. Tai no, sen verran voisin sanoa, että olisi kiva löytää kirja, jossa se atleetti onkin joukon tyttö ja nörtit poikia. Tai että porukassa olisi kaksi tyttöä ja yksi poika ilman, että siitä seuraisi kolmiodraamoja. Mutta ei tätä nyt voi keskivertoa enempää syyttää kaavamaisuudesta, ja kun pojille kirjoitetaan niin poikien on oltava pääosassa (valitettavasti). Ajattelin kuitenkin nurista siitä, että kirjan tietopuoli on aika kuivasti esitetty. Jopa kuivemmin kuin ylläolevassa tietokirjassa. Toiminta keskeytyi tuon tuostakin puisevaan luennointiin. Jos ei tykkää historiasta niin tämä tuskin innostaa tutustumaan siihen. Toisaalta, jos tykkää historiasta niin tämä voisi hyvinkin olla napakymppi! Aikuista tämä ei jaksanut oikein innostaa juonensa puolesta, mutta nuorempi lukija tykkää varmasti enemmän. Jos harrastaisin enemmänkin kirjavinkkailua niin kyllä tämä pakettiin menisi sanotaan siinä 11-13-vuotiaille vinkattaville.


Luettu myös mm.:

Haasteet:
*From fiction to reality
*Reading Challenge 2016 - 14. a book you can finish in a day [4/40]

2 kommenttia:

  1. Luinpas joskus jonkun kirjan, jossa mies otti rakastajakseen aina raskaana olevia naisia, niin ei ollut riskiä omista jälkeläisistä.

    Vaikuttaa ihan kiinnostavalta tietokirjalta. Nemo Rossin kirjat eivät ole minun mielenkiintoani tosin koskaan herättäneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovela ehkäisytapa tuokin! Kirjasta jäi mieleeni sekin, että antiikin aikaan tunnettiin kasvi, jolla ehkäistiin raskauksia. Se kuitenkin käytettiin sukupuuttoon asti.

      Tietokirja tosiaan oli hyvä, nuorten kaunokirja taas ei antanut mitään erityistä aikuislukijalle.

      Poista