lauantai 31. lokakuuta 2015

Lokakooste

Madonluvut heitti minua lokakuun alussa haasteella ja niinpä vastasin yhteentoista kiperään kysymykseen.

Ullan luetut kirjat haastoi bloggaajat lukemaan syksy-, talvi- ja joulukirjoja. Koska minulta puuttuu haasteiden suhteen itsehillintä, lähdin mukaan. Haaste kestää ensi vuoden helmikuun loppuun saakka ja luettavana on vain kolme kirjaa, joten toiveet haasteen suorittamiseen ovat korkealla. 

Huomenna starttaa Karo Hämäläisen isännöimä Lukuhaaste 2015. Tavoitteena on lukea marraskuussa 30 sivua kirjallisuutta joka päivä. Osallistun haasteeseen ihan omalla nimelläni, joten en varmaankaan kirjoita siitä sen tarkemmin täällä blogissa.


Luetut & blogatut

Elämää 1830-luvun paperiruukissa ja Helsingin seurapiireissä. Ihastuin kirjan järkeviin päähenkilöihin ja huumoriin, ja uskallan taas lukea Utrioita.

Nainen säveltäjämestarin takana. Sujuvasti kirjoitettu elämäkerta, Ainon ja Jannen välinen rakkaus oli melkein käsinkosketeltavaa.

Nuori äiti sairastuu syöpään, ja jäljelle jäävät isä ja pieni tytär. Ei ollut minun kirjani, liikaa vertauskuvia ja liian etäiseksi jäävät henkilöhahmot.
Harper etsii kadonneita teinipoikia ja reittiä Tolliverin housuihin. Viihdyttävä popcornkirja, seksikohtaukset tosin niin noloja että sanat eivät riitä.

Antologia kotimaisten kirjailijoiden lohikäärmenovelleista. Värikäs kokoelma, kerroin omasta kolmen kärjestäni.
Mitä karttaminen tarkoittaa Jehovan todistajille? Hyvä tietokirja, mutta karua ja masentavaa luettavaa, ei mitään kevyttä ja helposti unohtuvaa iltalukemista.
Veljekset Ari ja Joni sekä toisaalla Marie saavat kutsun seikkailuun pelin kautta. Nopealukuisia ja yllättävän synkkiä nuorten kirjoja, joissa kaunis kuvitus.

Astronautti jää yksin Marsin ankariin oloihin. Robinsoncrusoemainen selvitymistarina, joka koukutti lukemaan itsensä yhdessä illassa.


Luetut & bloggaamattomat

Vain pari kirjaa jäljellä ja nekin olen lukenut muutaman viime päivän aikana! Edistystä on siis selvästi tapahtunut verrattuna viime kuuhun ja pöydän kulmalla huojuvaan kirjapinoon. Siksipä noita blogijuttuja kertyikin tälle kuulle kahdeksan kappaletta. Muutamat niistä olivat syyskuun peruja, mutta niinpä sain nekin tänne blogiin asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti