Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

Emmi Itäranta:
Kudottujen kujien kaupunki
335 s.
Teos 2015
Kirjastosta

Uneksin saaresta yhä.

Lukaisin Teemestarin kirjan vasta tämän vuoden maaliskuussa. Pidin kirjasta paljon enemmän kuin ennakkoluuloissani odotin ja jäinkin miettimään milloin Itäranta löytäisi aikaa kirjoittaa lisää. No eipä siihen onneksi kauan mennyt! Joskus sattuu niinkin erinomainen tuuri, että hyväksi havaitulta kirjailijalta tulee heti uutta luettavaa. 

Tässäkin kirjassa on kyse myös tyttöjen tai oikeastaan nuorten naisten välisestä rakkaudesta. Kutojaneito Eliana löytää Seittien Talon pihalta punatukkaisen Valerian, jonka kieli on leikattu irti. Lisäksi hänen käteensä on tatuoitu Elianan nimi. Valeria toipuu, jää taloon kutojaksi ja törmää Elianan moniin salaisuuksiin. Eliana osaa lukea ja kirjoittaa, ja näkee vielä uniakin. Kaksi ensimmäistä ovat epätavallisia taitoja naiselle, jälkimmäisin kiellettyä ankaran rangaistuksen uhalla. Ensirakkauden orastaessa kaksikko sotkeutuu tahtomattaan saarella kiehuvaan kapinaan sekä sen ikiaikaisiin salaisuuksiin.

Taidanpa taas olla kirjallinen kapinallinen kun sanon, että pidin Teemestarin kirjasta enemmän kuin tästä. Totesin tämän aika raskassoutuiseksi luettavaksi. Kirjassa harvemmin vain tapahtuu jotain, useammin jotain tapahtuu kuin jotain muuta. Minne vain on voitu listä vertauksia, vertauskuvia ja haaveellisia kuvailuja, niitä on lisätty. Hitaus ja tietynlainen hartaus sopivat mielestäni Teemestarin kirjaan paremmin kuin tähän. Tässä liikutaan suuremmassa maailmassa ja monimutkaisemmissa kuvioissa, ja kirjan kielen runollisuus hidasti tapahtumien tahtia turhan paljon. Kieli on kaunista, en moiti sitä sinänsä, mutta tarina olisi voitu kertoa pienemmässäkin sivumäärässä.

Itse tarina on kyllä oikein mielenkiintoinen. Alkuasetelma on hämmentävä: unet ovat laittomia jopa siinä määrin, että unennäkijät suljetaan omaan vankilaansa. Miksi näin on? Eliana ei oikeastaan kyseenalaista tätä ennen Valerian saapumista ja unennäkijöiden määrän kasvamista. Niin vain on, koska niin on määrätty. Paras olla hiljaa omista unistaan ettei häkki heilahda. Unien merkitys paljastuu pikkuhiljaa ja lopulta niiden laittomaksi julistaminen onkin ihmisluonnon tuntien aivan järkeenkäyvää. Niinhän siinä epäilemättä kävisi, niin masentava ajatus kuin se onkin. Sen sijaan en oikein ymmärtänyt sitä, miksi naiset eivät saaneet lukea tai kirjoittaa. Sen tuntui vähän puolihuolimattomasti sekaan heitetyltä seksismiltä sen itsensä takia. 

Kirjastossa tämä on näköjään laitettu scifiksi, mutta täytyypä yrittää muistaa kysyä millä perusteella. Itse laittaisin tämän fantasiaan vaikka tässä ehkä dystopiaelementtejä onkin. Saari ja sen outo historia olivat ihan oma maailmansa (saaren alkuperäisistä asukkaista puhumattakaan. hei vaan taas, kesäiset inhokkini!), ja muitakin fantasiakirjallisuuden tunnusmerkkejä löytyi selvästi enemmän kuin scifin. Tapahtumien sijoittaminen tulvien vaivaamalle saarelle oli hauska kontrasti Teemestarin kirjaan, jossa vedestä on pulaa. Nyt sitä oli yllin kyllin, mutta ei se maailmasta sen iloisempaa tehnyt. Kirjan yhteiskunta oli erittäin ahdistava, tai oikeastaan Elianan muurien ympäröimä elämä siinä. 

Jäin nyt miettimään mitä Itäranta keksii tehdä vedellä seuraavaksi!

Luettu myös mm.: Eniten minua kiinnostaa tie, Kulttuuri kukoistaa, Annelin lukuvinkit ja monet muut.