Hyeonseo Lee: Seitsemän nimen tyttö: pakoon Pohjois-Koreasta

Hyeonseo Lee: Seitsemän nimen tyttö:
pakoon Pohjois-Koreasta
(The Girl with Seven Names:
A North Korean Defector's Story, 2013)
363 s.
Otava 2015
Kirjastosta

13.2.2013 Long Beach, Kalifornia. Nimeni on Hyeonseo Lee.

Pohjois-Koreasta lukeminen on vähän niin kuin katsoisi tapahtumaisillaan olevaa onnettomuutta. Tietää, että se ei tule olemaan kaunista, mutta katsettaan ei vain voi kääntää pois. Lukaisin maaliskuussa James Churchin dekkarin Korealainen kuurupiilo ja mainitsin myös lukeneeni viime vuonna pienen pinon Pohjois-Koreaa käsittelevää kirjallisuutta. No, nyt tuli yksi kirja lisää. En vain voi jättää näitä lukematta, vaikka tiedän jo ennakkoon millainen sisältö on. Ruma, raaka ja hirvittävän masentava.

Hyeonseo Leellä on ollut elämänsä aikana seitsemän nimeä. Ensimmäisen hän sai synnyttyään. Toisen hän sai kun hänen äitinsä meni uudelleen naimisiin, viimeinkin sen miehen kanssa, jota hän oli jo vuosia rakastanut. Tämä nimenmuutos ja totuus biologisesta isästä selviää Hyeonseolle vasta hänen ollessaan noin 10-vuotias. Kolmannen nimen hän saa 17-vuotiaana karattuaan kotoaan Kiinaan, jossa hän asuu laittomasti  sukulaistensa luona. Neljännen nimen valitsee epämieluisan sulhasehdokkaan äiti. Viidennen nimen Hyeonsee valitsee itse muuttaessaan Shanghaihin. Kuudennen nimen oikea haltija on mielisairas kiinankorealainen tyttö. Tytön vanhemmat myyvät hänen henkilöllisyyspaperinsa saadakseen rahaa tytön hoitoihin. Seitsemännen nimen Hyeonseo Lee ottaa merkiksi uudesta elämästään ja vapaudesta. Heyon tarkoittaa auringonpaistetta ja Seo onnekkuutta.

Hyeonseo onkin ollut elämänsä aikana aivan uskomattoman onnekas ja nokkela. Kirjaa lukiessani pysähdyin välillä taivastelemaan sitä, miten hän onnistuikin selviytymään kaikesta niin hyvin. Pohjois-Koreassa hän kuului kohtuullisen hyvässä asemassa olevaan perheeseen, joilla oli pieniä etuoikeuksia ja varaa lahjoa virkamiehiä. Etenkin hänen äitinsä kunnostautui salakuljettajana ja lahjojana perheen muutettua rajakaupunki Hyesaniin. Se, että Pohjois-Korea ei olekaan mikään paratiisi alkoi selvitä Hyeonseolle vasta 1990-luvun puolivälissä suuren nälänhädän koetellessa maata. Hän näkee nälkään kuolleen naisen ja tämän vierellä pienen lapsen, ja näkee ihmisten kävelevän heidän ohitseen. Hyeonseo puhuu kokemuksistaan täällä ja tästä tapauksesta kertominen koskettaa häntä selvästi edelleen hyvin syvästi. Minusta tuntui uskomattomalta ettei hän havainnut maassaan mitään omituista tai elämässään mitään kurjaa ennen tuota, mutta kun asiaa ajattelee niin mihin hän olisi sitä voinut verrata? TV:stä laittomasti katsotut kiinalaiset draamat olivat hänelle silkkaa satua. Hänelle elämä Kim-sukua palvoen ja "Meillä ei ole mitään kadehdittavaa"-laulua laulaen oli aivan normaalia.

Kiinaankaan hän ei paennut parempaa elämää etsimään, olipahan vain utelias. Oli silkkaa epäonnea, että Pohjois-Koreassa käynnistettiin väestölaskenta juuri silloin kun hän oli poissa kotoa. Hyeonseo joutui jäämään Kiinaa, jossa hänen sukulaisensa alkoivat naittaa häntä epämiellyttävälle sulhasehdokkaalle. Naimisiin meno olisi ollut järkevää, koska sulhasen perhe oli jo ostanut hänelle kiinalaisen henkilöllisyyden. Hyeonseo otti todella suuren riskin karatessaan häiden kynnyksellä. Enpä oikein usko, että olisin itse uskaltanut luottaa onneen! Hyeonseo kuitenkin selvisi ja eli Kiinassa kymmenen vuotta töitä tehden. Suurena apuna oli isän opettama kiinankieli, jota ilman hän olisi jäänyt kiinni ja joutunut takaisin Pohjois-Koreaan. Minusta on aina yhtä järkyttävää lukea siitä, miten Kiina palauttaa pohjoiskorealaiset loikkarit takaisin kotimaahan vaikka tietää tasan tarkkaan miten heille siellä käy. Sivistysvaltio on tuollaisesta kaukana.

Ei liene ole suuri juonipaljastus kertoa, että lopulta Hyeonseo selvisi Etelä-Koreaan ja pitkän matkan jälkeen sai sinne myös äitinsä ja veljensä. Siellä heitä odottivat haasteet, joita he eivät olleet osanneet kuvitellakaan. Koreat ovat olleet erossa toisistaan yli 60 vuotta ja vaikka niiden kulttuurinen perimä on sama, nykypäivänä erot ovat huikeat. Ei pelkästään teknologian ja ihmisoikeuksia tasolla, vaan jo pelkästään kielessä ja käytöksessä. Pohjoiskorealaisten suorapuheisuus on suorastaan töykeää eteläkoreassa, ja mitä ihmeitä ovat na chos, co la ja elebaytoh? Ei sellaisista Pohjois-Koreassa tai edes Kiinassa puhuttu. Pohjoiskorealainen koulutus on käytännössä arvotonta missä tahansa muualla, ja hyvässä asemassa olleetkin huomaavat olevansa köyhiä ja tomppeleita maalaisserkkuja. Se, että pohjoiskorealaiset usein masentuvat ja jotkut jopa pyrkivät takaisin kotimaahansa, ei ole tässä valossa mikään ihme. Nuorille kuten Hyeonseolle ja hänen veljelleen muutos on varmasti helpompaa, mutta esimerkiksi Hyeonseon äiti surettaa minua vieläkin.

Yksi parhaiten mieleeni jääneistä asioista oli kirjan viimeinen kappale, jossa Hyeonseo pohtii vapaata mieltä ja oikeuksia.

Yksi tärkeimmistä syistä, miksi sortajan ja uhrin väliset eroavaisuudet ovat Pohjois-Koreassa hämärtyneet, on se, ettei siellä ole oikeuksien käsitettä. Jotta ihminen tietäisi, että hänen oikeuksiaan poljetaan tai että hän itse polkee jonkun toisen ihmisen oikeuksia, hänen pitää ensin tietää, että hänellä on oikeuksia ja mitä ne ovat. Mutta koska Pohjois-Koreassa ei ole saatavissa vertailevaa tietoa muun maailman yhteiskunnista, maan asukkaat eivät myöskään voi olla tietoisia oikeuksistaan. - - Jos Pohjois-Korean kansa tulisi tietoiseksi oikeuksistaan, yksilönvapaudesta ja demokratiasta, Pjongjangin hallituksen peli olisi pelattu.

(s. 357-358)

 

Ajatuksia ja masennuksia herättävä kirja, josta voisi puhua vaikka kuinka pitkään.

Vielä viimeisenä kommenttina on kyllä pakko sanoa, että kyllä osaa olla ruma ja halvan näköinen kansi. Nyt vähän yritystä kansikuvapeliin kustantajalta! Tällä kertaa en tosin puhu suomalaisesta kustantajasta vaan HarperCollinsista. Tämä sama kansi on nimittäin myös englanninkielisessä kirjassa. Toisaalta, onko se nyt ollut ihan pakko laittaa tähän suomenkieliseenkin? Jopa minä osaisin tehdä paremman Photoshopilla, ja minä sentään olen aika tumpelo kuvankäsittelijä.

Luettu myös mm.: Kirjasähkökäyrä, Kirjavalas (joka luki kirjan englanniksi)

Haasteet: 50 kategoriaa - 26. memoir