torstai 19. marraskuuta 2015

Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet

Liane Moriarty:
Mustat valkeat valheet
(Big Little Lies, 2014)
447 s.
WSOY 2015
Kirjastosta

"Ei kuulosta koulun visailuillalta," Patty Ponder sanoi Marie Antoinettelle.

Tykkäsin kovasti Liane Moriartyn edellisestä suomennetusta kirjasta Hyvä aviomies. Kotoiset kieroilut ja synkät salaisuudet oli kerrottu siinä erittäin viihdyttävällä tavalla ja kirja onkin yksi vakiosuosituksistani niille, jotka harhailevat kirjastossa etsimässä uutta luettavaa. Painoin kirjailijan nimen mieleeni siltä varalta, että häneltä käännettäisiin muutakin. Pakkohan se olisi lukea. Onneksi käännettiin ja vielä näin pian!

Kirja alkaa räväkästi vanhempainillassa sattuneella kuolemantapauksella, jonka onkin tarinan loppu eikä alku. Alkuun kuitenkin palataan hetimmiten. Nelikymppinen Madeline teloo itsensä viedessän tytärtään esikouluun. Pelastajaksi saapuu Jane, vasta kaupunkiin muuttanut parikymppinen yksinhuoltaja, joka on viemässä poikaansa samaan paikkaan. Madeline tutustuttaa Janen parhaaseen ystäväänsä Celesteen, rikkaaseen ja käsittämättömän kauniiseen kaksospoikien äitiin. Kauan piilossa pidetyt salaisuudet ja perheiden kipupisteet paljastuvat sitä mukaan kun naiset tutustuvat toisiinsa paremmin.

Tämä kirja oli jopa parempi kuin mainittu Hyvä aviomies! Sen suhteen suurin ongelmani oli nimittäin kirjan loppu, jossa epilogi pilasi koko kirjan. Teki vähän mieleni heittää kirja seinään kun sen luin, ja nyt yritän harjoittaa valikoivaa muistiani unohtamalla sen kokonaan. Tässä ei onneksi sitä ongelmaa ole ja kirjan saattoi ahmia alusta loppuun hyvillä mielin. Ahmittua se tulikin, onneksi kuin kirjan viikonloppua vasten enkä keskellä viikkoa aamuherätystä peläten.

Kirjassa käsitellään rankkoja aiheita kotiväkivallasta koulukiusaamiseen. Naisten eri kuppikuntien välinen sota ja lopulta kuolemantapaukseen johtanut tapahtumasarja alkaa oikeastaan siitä, kun pieni tyttö syyttää (aiheetta) Janen poikaa Ziggyä kiusaamisesta. Sydämeni särkyi pienen poikaparan puolesta. Ja sitten Janen puolesta kun selvisi miksi hän ei kykene luottamaan poikansa sanaan 100% varmuudella. Ja sitten Celesten. Ja sitten... no, Madelinen puolesta sydämeni ei oikeastaan särkynyt, mutta hänen tyttärensä kyllä. Maailma on julma paikka ja Abigail on liian hyväsydäminen siihen.

Aiheidensa puolesta kirja olisi voinut olla kovin synkkä ja raskas luettava, mutta onneksi Moriartyn huumorintaju ei petä. Se kevensi vakavia aiheita tekemättä silti kirjasta liian hauskaa aiheisiin nähden. Etenkin Madeline sai minut hihittämään yksikseni monta kertaa.


"Bonnie [äitipuoli] ja hänen äitinsä ovat Amnesty Internationalin jäseniä," Abigail sanoi.

"Niinpä tietysti," Madeline mutisi. Jennifer Anistonista tuntuu varmaan juuri tällaiselta, hän ajatteli, aina kun hän kuulee, että Angelina ja Brad ovat taas adoptoineet orvon tai pari.

(s. 234) 
 
Hyvä ja erinomaisen luettava kirja, suosittelen! Nyt vain odottelemaan seuraavaa.


Luettu myös mm.: Rakkaudesta kirjoihin, Leena Lumi, Kasoittain kirjoja ynnä muut.

Haasteet: 50 kategoriaa - 28. a book with autonyms in the title || I Spy - 1. color

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti